
Ihan tuoreita, juhannuksena kuvattuja kuvia meidän pihalta. Kyllä nyt rehottaa!
Nurmikko siis todellakin hohtaa välillä, varsinkin sateen jälkeen, ihan neonvihreänä, kun se on uutta, tuuheaa ja tiheää.
Terassille olen saanut nyt ruukkupuutarhan, joka antaa viihtyisyyttä heti ikkunoiden taakse sisältä päin katsottuna.
Vihreä näyttää mustaa vasten raikkaalle ja herkulliselle. Nautimme näkymästä. Lisää puita ja pensaita istutellaan pihaan, kunhan jaksellaan.
Se on kyllä kaunis, ja sopii teillekin tosi hyvin! Itse tykkään siitä, että ulkoteline on musta ja sisäteline vaalea, sopivat hyvin myös meillä niinkuin teilläkin väritykseen :-)
Moikka Lyde, kävinkin ennen postausta taas myös katsomassa kuvat teiltä muistinvirkistykseksi! Samaa mieltä olen :)
Kauniita kuvia ja mukava blogi. Tiiviin puupinon kasaaminen seinän viereen voi kuitenkin olla enemmän uhka kuin mahdollisuus. Kastepisteen paikka voi muuttua seinän sisällä ja seinän sisälle voi kertyä kosteutta tai ainakin riski siihen kasvaa, mikäli puupino on kasattu sellaiselle seinälle, missä toisella puolella on lämmintä asuintilaa. Mukavaa joulun odotusta!