Kirjoitukset avainsanalla Ida Elina

 

Joululoma ja vihdoinkin rauhallista aikaa moneen asiaan. Muu perhe katsoo elokuvaa televisiosta tällä välin, kun käyn kuvia läpi IPhonestani ja myös selasin blogini läpi vuoden alusta.

Täällä blogissa on näköjään unohtunut kokonaan kertoa kivasta työprojektista, Kontion uuden Espoon mallitalon, Laaksolahden sisustamisesta. Talo on ainakin vuoden verran esittelyssä ja yhteistyökumppaneiden käytössä, sitten se muuttuu oikeaksi kodiksi. Taloon muuttaa Kontion Olavi Kujanen perheensä eli vaimonsa pop-kanteletar Ida-Elinan ja pienen suloisen Elle-tyttärensä kanssa. Taloa sisustetaan nyt perheen tyylin mukaiseksi. Olavi Kujanen on myös suunnitellut itse talon, niinkuin monta muutakin talomallia Kontiolle.

Olavi matkustaa paljon ja tämä talomalli on saanut inspiraationsa hänen suosikkialueestaan Palm Springsistä Kaliforniassa. Lue Olavin matkakertomuksia täältä.

Talo on modernia kotimaista hirsitalorakentamista, jossa on paljon ikkunoita, järkevänkokoisia huoneita, käytännöllisyyttä, hyviä näkymiä ja hyvä rauhallinen tunnelma. 

Oikeastaan varsinaisen sisustamisen sijaan vain autan Olavia kokonaisuuden kanssa, hänellä itsellään on tosi tarkka ja hyvä maku. Hän on myös todella kiinnostunut sisustamisesta, kerron siitä lisää seuraavassa postauksessa. 

Talo on edennyt pikkuhiljaa syksystä asti. Sinne tulee muutamia uusia erikoissävyjä sekä sisälle että ulos ja muutama mutkakin on ollut matkassa. Esimerkiksi näiden kuvien ottamisen jälkeen kaikki sisäseinät maalattiin uudestaan toisella sävyllä, kun sisäovien ja ikkunoiden puitteiden sävyn RR21:n mukaan määritetty uusi harmaa Teknoksen seinäsävy olikin liian siniharmaa, jouduimme valitsimme pikapikaa toisen, neutraalimman sävyn. Sen myötä ihan viime metreillä ehdotin vielä keittiönkin sävyn vaihtamista helmenharmaasta kitiksi, kokonaisuus muuttui näin vähän pehmeämmäksi, ei niin kylmäksi, kuin harmailla sävyillä olisi tullut.

Sisäpintamateriaalit talossa ovat luonnonläheisessä väriskaalassa. Lattiat tulevat olemaan Timberwisen tammilankkuparkettia, Olavin toiveesta vähän rustiikisempaa ruskeaa; sävy Moonstonen Tammi Rustic, jossa näkyy selkeäksi tummat oksankohdat. Sisäseinät maalataan Teknoksen sävyllä T1745. Keittiö ja kaikki kiintokalusteet ovat Kontio Livingin mallistosta sävyllä kitti. Keittiön tasoksi tulee Dekton Etnzo. Kylppäreiden laatat ovat Värisilmän Concept-laattaa, seinille ja osaan lattioista isoa 60 x 60 cm. Kylppäreiden allastasot ovat Cosentinon Armony-mallia kuvassa näkyvässä harmaan sävyssä.

Väritys on hillitty, rauhallinen ja klassinen, että Olavin persoonallinen sisustus pääsee hyvin oikeuksiinsa.

Joulun alla sisäpinnat ovat juuri työn alla ja alkuvuodesta lähtevät kiintokalusteet asennukseen. 

 

Sisältö jatkuu mainoksen alla

Kommentit (3)

Pia
1/3 | 

Hei Pia, meillekin tulee mökiksi Olavilta ostettu Kontion Glasshouse ja sinulta sain konsultointia muutaman vuoden takaiseen omakoti-projektiimme 😊 Onko tuon Olavin sementiltä näyttävä laatta Concept Bianco? Mökille laattavalinnat kohta edessä 😊

Pieni Talo Helsingissä
Liittynyt11.8.2015

Moikka Pia, muistan kyllä :) Kiva kuulla, että teillä on talon jälkeen myös vapaa-ajan taloprojekti ja vieläpä millainen! On joo Värisilmän Concept Bianco, tosi kiva laatta. Ensimmäistä kertaa mun projekteissa tämä laatta valkoisena, harmaana olen paljon käyttänyt.

Olisin kiinnostunut toimittajana tekemään jutun teidän Glass Housesta, joten jos se kuulostaa mahdolliselle, laitatko mulle jossain vaiheessa (meiliin) kuvia tai väliaikatietoja kohteesta :) t.Piia

Sisältö jatkuu mainoksen alla
Seuraa 

Sisustusblogi, joka on nimetty Kalliomäen perheen Helsinki-pientalo-rakennusprojektin mukaan. 

Pitkän linjan sisustusalan ammattilainen, suunnittelija, toimittaja, visualisti Piia, hänen miehensä, valokuvausta harrastava Jari ja kaksi kouluikäistä poikaa asuvat nyt neljättä vuotta uudessa talossa ja sisustavat klassisella ja ajattomalla tyylillä.

Blogissa jaetaan oman kodin sisustuksen lisäksi parhaat palat Piian kivoista työjutuista, intoillaan modernista arkkitehtuurista, matkailusta ja maisemista. 

Seuraa Piia Kalliomäkeä Instagrammissa

Tsekkaa myös Piia Kalliomäki / Studio Kalliomäki 

Kiinnostaako sinua yhteistyö tämän blogin kanssa? Ota yhteyttä piia.kalliomaki @ gmail.com.

 

Blogiarkisto

2019
2018
2017
2016
2015
2014

Kategoriat