Ajattelinpa kirjoitella hiukan ajatuksiani tämän hetken sisustustrendiväreistä, ajanhenkisyydestä ja oman kotimme värimaailmoista suhteessa niihin. Asia tulee ajankohtaiseksi aina alkuvuodesta, kun valmistajilta tulee uusia mallistoja, julkistetaan vuoden trendivärejä ja joulun jälkeen alkaa katsoa paljasta kotiaan taas uusin silmin. Tänä vuonna on trendikästä sisustaa sävykkäästi. Suurin osa suomalaisista rakastaa kokovalkoista sisustusta. Meidän koti on jotain siltä väliltä.

Asumme uudessa kodissa nyt kolmatta vuotta ja suurinpiirtein sen ajan on vaatinut, että suurimmat kalusteet tuntuvat olevan hankittu. Olohuoneeseen on hankittu lähes kaikki uutta, sohva, sohvapöytä, matto ja kattovalaisin tähän kotiin. Olohuoneen väritys meillä on tasaisen helmenharmaa, joka on minusta pehmeämpi ja kiinnostavampi kuin kokovalkoinen. En ole tähän mennessä kaivannut väriä seiniin, johtuen ehkä myös siitä, että sitä valkoistakin olisi vielä sudittava seiniin mm. portaikossa ja yläkerrassa pariin kohtaan....

Moni mieltää olohuoneemme silti vaaleaksi. En harrasta voimakkaita tehostevärejä, vaan pikemminkin sävyjä. Viime aikoina olen hankkinut hiekanvärisiä, yhden tummanruskean ja punertavanbeigejä samettityynyjä, niinkuin moni muukin trendikäs sisustaja, niillähän sitä tuodaan uutta ilmettä kotiin ja niitä oman maun mukaisia sävyjä ja värejä. Rakastan tekstiileissä myös luonnonvalkoista, harmaan eri sävyjä, kittiä, nutriaa... näitä epävärejä, kauniita luonnonsävyjähän on olemassa vaikka kuinka paljon! En kaihda kellertävänvalkoistakaan, kuten moni tosi tarkka sisustaja.

 

 

Ruokailutilaan hankiittiin uusi musta pöytä, jolloin ilmeestä tuli tietysti mustavalkoisempi kuin vanhalla korkkipöydällä. Lundia Fuuga-kaapiston päällä meillä on aina kuitenkin tavaraa, jotka tuovat sävyjä kotiin, hiekanväristä keramiikkaa, välillä messinkisiä kynttilänjalkoja ja tietysti vihreää maljakoissa. Keittiö-ruokailutila-akselilla värit ovat tosiaan musta, harmaa ja valkoinen, mutta silti en itse koe sitä niin :D 

 

 

Musta-valkoista väritystä meillä on tietysti pehmennetty puulla eli saarnella. Puu alkaa alakerrassa portaissa ja jatkuu yläkertaan saarnilattiana. Koen tämän edelleen kivana ideana ja en ole valintaa katunut. Saarni on kellastunut ajan saatossa, mikä oli etukäteen tiedossakin, mutta se ei meitä ole toistaiseksi häirinnyt. Senhän saa sitten joskus valkaistua, kun ollaan saatu talo valmiiksi. Makuuhuoneessa lähdin sitten jo revittelemään värillä, maalasin loppuvuodesta yhden seinän Tikkurilan Köysi-sävyllä. Se on lämmin, omaan silmääni hienosti messinkiin ja saarnilattiaan sopiva maanläheinen sävy. Välillä olen kyllä jo ehtinyt kaipaamaan viilemäänän sävyistä makkaria, vaikkapa sitä kokovalkoista, joka on kautta aikojen oma suosikkivärini makkarissa.

Sauna meillä on haapaa.

Tikkurila valitsi vuoden väriksi Ruukun, toistaiseksi meillä ei näitä selkeästi punertavan sävyjä ole käytetty (vielä) missään. Vaihdoin joku aika sitten terrakottaruukutkin valkoisiksi :) Pantonen julkaisemaa vuoden värikarttaa sisustukseen meillä ei todellakaan tulla näkemään. 

Yritän päästä käyttämään trendivärejä työjutuissa, ei välttämättä kotona enää niin tarvitsekaan. Pääasiassa sisustussuunnitteluasiakkaani ovat kyllä "sämänvärisiä" kuin itsekin olen, mutta toki ottavat vastaan ohjeita, miten trendiväreillä, puunkäytöllä ja pehmeillä sävyillä päivitetään kotia. Stailausjutuissa on sitten taas toiset kuviot.

 

 

Voisin hyvin kuvitella meille tänä vuonna sisustusta piristämään lisää sammuneita ja harmaalla taitettuja luonnonsävyjä, ruskean sävyjä, konjakkinahkaa ...

No mutta, miten on, näyttääkö meillä lukijan mielestä (liian) mustavalkoiselle?

 

Kommentit (2)

Pirpu

Ei ollenkaan liian musta-valkoista. Harmoninen ja rauhallinen tunnelma. Itse tykkään väreistä, mutta en sisustuksessa -jos erehdyn maalaamaan seiniä, pian ne on taas pakko sutia valkoisiksi.

Seuraa 

Rakennusblogi, joka on välillä myös sisustusblogi, käsittelee Helsinki-pientaloprojektiamme. Sisustussuunnittelija ja -toimittaja Piia ja valokuvausta harrastava AD Jari rakennuttivat perheelleen Kastellin pakettitalon Pohjois-Helsinkiin. Blogissa nähdään, miten peruspaketista saadaan ihan omannäköinen kokonaisuus.
Seuraa meitä

Instagram

Kiinnostaako sinua kaupallinen yhteistyö tämän blogin kanssa? Ota yhteyttä Sanoma Lifestylen mediamyyntiin!

 

Blogiarkisto

2017
2016
2015
2014

Kategoriat

Instagram