Minäkin olen hiljattain liittynyt pieneen bloggaajaporukkaan, jossa kiertää kuukausittain vaihtuva haaste. Nytpä ehdin napata vielä minäkin kiinni tästä haasteesta, kun tammikuuta on vielä vähän jäljellä. Ystäväiseni Lyde Talostakoti -blogista ideoi tammikuun teeman ja se oli tällainen: 

Joulun jälkeen kodin sisustus muuttuu usein ainakin sen verran, että joulukoristeet ja kuusi saavat lähteä. Usein samalla tekee mieli uudistaa sisustusta muutenkin, ja tuoda kevättä kotiin. Miten kevätkauteen ja uuteen vuoteen siirtyminen näkyy kodissasi? Vaihtuuko loppiaisen jälkeen kalusteiden paikat, vai riittääkö vasta pääsiäisen tienoilla kevätsävyisten tyynyjen nakkaaminen sohvan nurkkaan tuomaan keväisen tunnelman? Ilmestyykö pöydälle kevätesikko tai tulppaaneja? Onko jokin perinne, jonka toistat joka vuosi joulun pyhien jälkeen vai riittääkö pelkkä kuusen pois vieminen karistamaan joulun kodista? Teetkö sisustamisen saralla uudenvuodenlupauksia?

 


 

Meillä on koko tammikuun ollut jo raikkaampi ja pelkistetympi ilme, mutta tänä viikonloppuna kaivoin vaihtelun vuoksi pitkästä aikaa omaa 1kertaa2-mallistoa esille. Jossain vaiheessa omat silmät väsähtävät liiankin tuttuihin kuoseihin ja kaipaan yksiväristä olohuoneeseemme, silloin pistän omat tuotteet hetkeksi varastoon. 

Nyt kevättalvella nämä graafiset ja raikkaat musta-valko-harmaat kuitenkin tuntuvat taas herkullisille ja saavat meillä olla esillä vähän runsaammin toistaiseksi. Tuotteethan ovat merinovillaa, joka on ihanan tuntuista ihoa vasten ja ohkaisena neuloksena myös todella lämmintä.

Joulun alla hurahdin hankkimaan muutamia messinginvärisiä kynttilänjalkoja ja ne saivat nyt mennä myös kaappiin. Täytyy katsoa, tulevatko kuitenkin vielä takaisin käyttöön, koska onhan se joulu aika lyhyt aika käyttää kynttilänjalkoja. Nyt nautiskelen kotimaisesta valkoisesta keramiikasta, vähän myös oman malliston ja finnish design-hengessä. Keramiikka-aiheesta on tulossa vielä omankin postauksensa, koska kävin yhtenä päivinä keramiikan minikurssilla!

 

 

Uudenvuodenlupauksia meillä ei tehty, ainoastaan olen yrittänyt vannottaa muuta perhettä auttamaan minua kodin siistinäpidossa, jokainen veisi ja toisi tullessaan ja mennessään, siten ei kaikki järjestyksenpito jäisi yksin minulle :). Joskus tämä elämä kolmen miespuolisen kanssa on aika toivotonta.

Joulun jälkeen myös kaikki tuore vihreä ja kukat on olleet meiltä vähän kadoksissa, muutama vihreä tai kukkiva oksa voisi tehdä terää. 

Tämän vuoden sisustushaaveista kirjoittelinkin tässä joku aika sitten, ne pääset katsomaan täältä. 

Tätä aihetta ovat käsitelleet Suvi, Kerttu, Riikka, joista Kertun ja Riikan postauksissa vilahtavat myös meidän malliston tuotteet, sekä Essi ja Maija. 

Lyden blogissa on nyt myös mun kirjan arvonta käynnissä, kaikki osallistumaan!

 

Kommentit (2)

Vierailija

Ihanan näköistä! :) mistä noita 1kertaa2 tuotteita saa ostettua/tilattua?

Seuraa 

Rakennusblogi, joka on välillä myös sisustusblogi, käsittelee Helsinki-pientaloprojektiamme. Sisustussuunnittelija ja -toimittaja Piia ja valokuvausta harrastava AD Jari rakennuttivat perheelleen Kastellin pakettitalon Pohjois-Helsinkiin. Blogissa nähdään, miten peruspaketista saadaan ihan omannäköinen kokonaisuus.
Seuraa meitä

Instagram

Kiinnostaako sinua kaupallinen yhteistyö tämän blogin kanssa? Ota yhteyttä Sanoma Lifestylen mediamyyntiin!

 

Blogiarkisto

2017
2016
2015
2014

Kategoriat