
Pieni tauko blogissa johtuu siitä, että olimme viikon mittaisella lomalla Gran Canarialla, meidän perheen ensimmäisellä yhteisellä lomamatkalla ulkomaille! Ollaan matkustettu aiemmin pieniä pyrähdyksiä Euroopassa poikien ollessa pienempiä, mutta nyt oli aika lähteä vähän kauemmaksi. Monen tuttavan positiivisen kokemuksen perusteella päädyimme Kanarian Saarille! Nehän ovat suomalaisten matkakohteena jo klassikko, joskin maineeltaan vähän tunkkaisia ja menneille vuosikymmenille jääneitä, mutta annoimme mahdollisuuden ja kannatti!
Meillä oli auto vuokralla koko viikon ajan ja joka aamupäivä teimme muutaman tunnin mittaisen retken saarelle. Kahtena päivänä ajoimme vuorille käsittämättömän jyrkkiä ja kapeita teitä pitkin. Saarella on tosi paljon kilpapyöräilijöitä treenaamassa ja monta kertaa ohitustilanteet olivat vähän liiankin jännittäviä. Kärsin jonkun verran korkeanpaikankammosta joten mitä korkeammalle menimme, sitä enemmän jännitti muutenkin, että tie vaikka sortuu ja putoamme alas rinnettä pitkin. Tähän aikaan vuodesta vuoret olivat vielä aika karut ja kuivat, mutta selvästi jotain matalaa vihreää siellä alkoi kasvaa pitkin rinteitä reissumme aikana. Ihania kaktuksia kasvoi joka paikassa.
Kolmena päivänä retkemme suuntautui merenrantakaupunkiin/-kylään. Vierailimme Amadoresissa, Playa de Moganissa ja Maspalomasissa. Jokainen oli omalla tavallaan tosi kiva. Amadoresissa kävelimme paljain jaloin rannalla, mutta sinä päivänä oli tosi kova merenkäynti ja kun pojat yrittivät uida meressä, aallot meinasivat viedä heidät mennessään. Merivesi oli myös aika kylmää, joten tämän kokeilun jälkeen Atlantissa ei enää yritetty uida, ihailtiin vain. Maspalomasin hiekkadyynit olivat huikeat, paljaat jalat meinasivat palaa kuumassa hiekassa. Lämpöä oli melkein 25 astetta joka päivä.
Meillä oli hotellissa oma vesipuisto, joka oli poikien ehdoton suosikki ja heitä varten tietysti tämä hotelli valittukin. Aamupäivän retken jälkeen menimme lounaalle hotellille ja loppupäivä kuluikin sitten vesipuistossa.
Viimeisenä päivänä kävimme järjestetyllä Delfiinien bongaus-retkellä ja kyllähän me delfiinejä nähtiinkin! Ne elävät tietyssä syvyydessä, joten kun olimme tunnin matkanneet avomerelle päin, näimme kaksikin eri parvea noita vikkeliä söpöläisiä. Delfiinit ovat Gran Canarialla suojeltuja, joten kovin pitkään niitä ei saanut venellä jahdata, vaan annettiin niitten jatkaa matkaansa. Laivan kapteeni yritti bongata meille myös valaita, mutta ne pysyivät meren syvyyksissä meidän reissumme ajan.
Ihana oli nähdä avomerta, laineita, aurinkoa, vihreää, kuulla meren kohinaa illalla nukkumaan mennessä! Syödä valmista ruokaa all inclusive-kattauksilla. Nauttia kylmää valkoviiniä altaan reunalla. Tällä latauksella jaksaa kyllä nyt kesään asti.
Missä hotellissa olitte? Meillä olisi kiva all inclusive hotelli vesipuistolla myös hakusessa.
Moi,
me oltiin Lago Tauritossa: http://www.paradiseresorts.es/en/hotels/hotel-paradise-lago-taurito/. Huoneessa käytiin kyllä lähinnä nukkumassa. Ruokasali on aika meluinen ja omat pyyhkeet ( vaikka pieneen tilaan menevät hamamit) kannattaa ottaa mukaan vesipuistoa varten, huoneen pyyhkeet ei ehtineet millään kuivua eikä niitä annettu ylimääräisiä, muuten ihan ok perushotelli :)
Tuo kuvissakin näkyvä ihan rannassa oleva neljän tähden hotelli on tämä: https://www.princess-hotels.com/en/hotels/gran-canaria/taurito-princess. Siellä ei kyllä juurikaan lapsiperheitä näkynyt.