Viime päivinä olemme saaneet nauttia jo muutamasta pilvisestäkin päivästä, tuntuu tosi ihanalle! Pikkuhiljaa suunnittelutyöt paketoituvat sellaiseen muotoon, jonka voi asiakkaallekin näyttää. Siitä on hyötyä, että on useampi suunnittelutyö yhtä aikaa käynnissä, jonkun verran voi samoja materiaaleja käyttää niissä. Jokainen kohde tietysti on silti aina omanlaisensa.

Teen kotona joko lattialle tai kaapin päälle asetelmia asiakkaittain. Fiilistelen niitä jonkin aikaa, että olen varma ehdotuksestani.

Onnellinen ja kiitollinen siitä, että minulla on ihanat ja "omannäköiset" asiakkaat, joille saan ehdottaa kaikkea kaunista <3 !

 

 

Kommentit (1)

Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Seuraa 

Sisustusblogi, joka on nimetty Kalliomäen perheen Helsinki-pientalo-rakennusprojektin mukaan. 

Pitkän linjan sisustusalan ammattilainen, suunnittelija, toimittaja, visualisti Piia, hänen miehensä, valokuvausta harrastava Jari ja kaksi kouluikäistä poikaa asuvat nyt neljättä vuotta uudessa talossa ja sisustavat klassisella ja ajattomalla tyylillä.

Blogissa jaetaan oman kodin sisustuksen lisäksi parhaat palat Piian kivoista työjutuista, intoillaan modernista arkkitehtuurista, matkailusta ja maisemista. 

Seuraa Piia Kalliomäkeä Instagrammissa

Tsekkaa myös Piia Kalliomäki / Studio Kalliomäki 

Kiinnostaako sinua yhteistyö tämän blogin kanssa? Ota yhteyttä piia.kalliomaki @ gmail.com.

 

Hae blogista

Blogiarkisto

2019
2018
2017
2016
2015
2014

Kategoriat

Instagram

Sisältö jatkuu mainoksen alla