Kirjoitukset avainsanalla olohuoneen sisustus

 

Hyvää uutta vuotta meidän perheeltä. Tämä jouloma tuntuu toisaalta ikuisuuspitkältä, toisaalta tuntuu, että joulua ei tänä vuonna olisi ollutkaan. Kuten kerroin aiemmin, joulufiilis jotenkin uupui, kuusikin jäi hankkimatta. Tänään on lopultakin paluu säännölliseen arkeen, kun pojilla alkoi koulu.

Itselläni oli joulun alla tiivis työrupeama ja nyt uusi vuosikin on startannut mukavasti töiden merkeissä. Pää vain ei tunnu pysyvän ihan mukana, onko milloinkin arki vai pyhä...

Kotonakin nautitaan vielä kynttilänvalosta ja havuoksista maljakossa. Aamuisin ja iltaisin on pimeää, vaikea ymmärtää ja muistaa päivän pituutta eli lyhyyttä, kun jatkuvasti tuntuu olevan ilta tai yö! Itselleni on tärkeää päivänvalo, lämpimästä ja kuumasta en niinkään välitä enkä kevättä tai kesää sen takia odota.

Pientä kaappien ja varastojensiivousta ja tavaroiden karsimista olemme kimpassa loman aikana tehneet, muuten aika on jokaisella mennyt omissa puuhissa. Teemme yhdessä perheenä aika harvoin mitään. Joulun aikaan kävimme yhdessä ulkoilemassa ja autoilemassa, pojat isänsä kanssa uimassa ja luistelemassa. Semmoista mukavaa ja leppoisaa oloa vaan. 

Sikäli nyt on aika reipas ja energinen olo! Parasta meidän joulussa on varmaankin ollut siis lepo, rauhoittuminen ja rentoutuminen oman porukan kesken kotona.

 

Kommentit (0)

Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla

Kuten useissa sisustusblogeissa, myös täällä käydään läpi loppuva vuosi 2018. Nyt voimme vihdoinkin onneksemme sanoa, että vuosi 2018 oli meille rauhallinen, armollinen ja tasauttava. Monen monta vuotta onkin kulunut stressin, masennuksen ja surun tunteiden ollessa päällimmäisinä, nyt tuntuu pitkästä aikaa hyvin tasaiselle ja välillä jopa onnellisellekin.

Sisustajallahan on tietysti aina jokin projekti tai pieni vaihtelunhalu mielessä, mutta isoimmat hankinnat alkaa nyt olla tehty. Rakentamisen alueella toki vielä viime kesänä rakensimme autotallin loppuun. Se oli yksi isoimmista helpotuksista tässä taloprojektissa, saimme nimittäin kolmen vuoden asumisen jälkeen valot kulkureitille matkalle kotiin, kun autotallin seinään asennettiin tehokkaat ulkovalot!

Poikien huoneista kannettiin metalliset varastohyllyt autotalliin varastohyllyiksi ja tilalle käytiin hakemassa Ikeasta valkoiset kaapit. Niistä ei ole vielä kuvamateriaalia, kun joulukuussa on ollut pelkästään pimeää ja hämärää koko ajan. 

Rakentamisesta sen verran, että taloamme ei ole vielä lopputarkastettu. Siihen pitää ottaa pieni loppukiri ja naapureilta olemme saaneetkin vinkkilistan, mitä Helsingissä vaaditaan: kuulemma kiukaan ympärillä pitää olla kaide, portaista puuttuu uusi käsijohde (irrotimme edellisen pois, koska en ollut siihen tyytyväinen) ja autotalliin pitää vielä tehdä ilmastointireiät seinään ja oveen, että menee lopputarkastus läpi. Ikkunoiden ympäriltä talon sisäpuolelta puuttuu vielä listat. Näillä näkymin lopputarkastus voisi häämöttää syksylle 2019!

Kodissa sen sijaan ollaan viimeistelty kokonaisuutta muutamalla hankinnalla. Ruokailutilaan hankimme verhot Eurokankaasta ja makuuhuoneeseen edulliset pimentävät verhot Ikeasta. Molempiin kokonaisuuksiin olen erittäin tyytyväinen, niin kangasvalintoihin kuin tunnelmaan.

 

 

Elokuussa saimme hankituksi kauan odotetun kirjahyllykön olohuoneeseen, se on String Finnish Design Shopista. Se on ollut silmänilo joka päivä ja nautinkin suuresti tavaroiden järjestelemisestä hyllyyn, se on minulle selvästikin jotain terapiaa :D. Haluan, että siinä on paljon tavaraa, erilaisia asetelmia ja materiaaliyhdistelmiä inspiraatioksi, mutta liikaa ei saisi olla.

 

 

Olohuoneeseen hankin syksyllä myös uuden Moon-rahin Hakolalta. 

Siinäpä oikeastaan varsinaiset hankinnat onkin. Muutama taulu on ripustettu seinään, muutama uusi sohvatyyny ja viherkasvi saattaa olla tullut.

Tavaraa on toki tullut ja mennyt, pienempää ja isompaa, kun päivitän aktiivisen harkitusti yritykseni stailausrekvisiitta-varastoa, jota säilytän kotona. Perhe ei edes huomaa, jos meiltä puuttuu osa tavaroista, ne saattaa olla pakattuna odottamassa kuvauksia tai stailauskeikkaa. Eipä se mitää, kun arki rullaa ja kaikella tarvittavalla on oma paikkansa. 

Näin sujuvasti on mennyt meillä vuosi 2018. Mitään suunnitelmia tai haaveita kodin suhteen ei ole alkavalle vuodelle. Yritämme lähinnä keskittyä viettämään perheen kanssa aikaa yhdessä, matkustella lähelle tai pari kertaa vuodessa kauemmaksi, nauttia ihan kotona olostakin ja mitään tekemättömyydestä koulunkäynnin ja työntehon ohella.

Hyvää Uutta vuotta 2019 kaikille blogimme lukijoille, kiitos, että olette mukana!

 

Kommentit (0)

 

Meidän koululaisilla alkoi nyt viikon syysloma. Toisella vanhemmalla on ensi viikolla ihan normaali työviikko, mutta minä kotona työskentelevä, joka olen aina ollut se lähivanhempi, teen yhden suunnittelupäivän ja muina päivinä kirjoitustöitä kotona. Pojat on jo sen ikäisiä, 14- ja kohta 9-vuotias, etteivät niin kädestä pitäjää kaipaa koko päivää, pääasia, että lämmin lounas järjestyy :). Lähinnä pitää olla muistuttamassa myös ulkoilusta, päivät menee liiankin helposti pelikonsolin ja tablettien parissa...

Kotona on uutta sen verran, että meidän olohuoneeseen tuli uusi rahi. Sohvan valtaavat usein perheen miehet ja itse istuskelen mieluiten nojatuolissa. Meillä on ollut vanha jalkarahi, joka on tullut tiensä päähän verhoilun osalta jo aikaa sitten, oli aika tilata uusi rahi. Nyt huvitti jotenkin ottaa vähän väriä ja kerralla laadukas materiaali, joka kestäisi loppuelämän. 

Olin jo pidemmän aikaa tiiraillut Hakolan Moon-rahia sillä silmällä, että isompi ja matalampi rahi olisi hieno nahkaisena. Sellainen versio ei kuulu normaalimallistoon (vielä :D), mutta sain sellaisen tilattua, kun pyysin.

Nyt tuntuu, että meidän kodin sisustus alkaa olla valmis. Talo itsessään ei tietenkään vielä ole (kaikki rakentajat yleensä muistavat tämän kertoa), meillä on tasan kaksi vuotta aikaa laittaa listat paikoilleen ja saattaa autotalli valmiiksi. Talon sisäpuolella tuntuu kuitenkin jo ihan valmiilta ja mieli on rauhallinen, ei haikaile nyt minkään perään. 

Tämän vuoksi, kun aika on nyt oikea, kuvasimme tällä viikolla Salosen Pauliinan kanssa meidän kodin kotijuttuna lehteen. Ilmoittelen tietysti sitten, kun juttu ilmestyy!

Taas kerran muistin, miten ihanaa on, kun tuntemattomat ihmiset päästävät meitä koteihinsa kuvauksiin, onhan tässä aina aikamoinen homma siistiä paikat ja laittaa ne viimeiset jutut kuntoon, mitkä on vaivanneet mieltä. Ikkunat jätin minäkin pesemättä, mutta imuroin esim. sohvan istuintyynyjen alta, viimeksi kesällä olin ne imuroinut ja paljon mielenkiintosia löytyjä tein :). Kaksi taulua saimme myös paikoilleen, makuuhuoneeseen, jee.

Syysloman kotoilemme siis kotosalla, koska marraskuussa lähdemme koko perhe sitten vähän kauemmaksi aurinkoon lomalle.

 

Kommentit (3)

Vierailija
1/3 | 

Kaunista, rauhallisen tyylikästä! Onkohan matto mistä hankittu/minkä merkin?

Kp
2/3 | 

Miten teidän ikkunat on toteutettu? Ei ole listoja, mutta eivät ole myöskään ns. ”Syvennyksessä”.

Kevätpäivä
3/3 | 

Tuo rahi on kyllä noin nahkaisena kiva ja tuo mukavasti lämpöä sisustukseen. Tämä Point Velvet -rahi on myös aika kiva, tosin tuo Fatboy-logo on vähän turhankin näkyvä. 

 

 

Sisustusasiaa välillä taas kotoakin. Täällä ei ole sisustuksessa tapahtunut mitään muutoksia kesää vasten eikä kesällä. Ei vaihdettu tyynynpäällisiä kesäisempiin eikä kyllä varmaan nyt syksyllä vaihdeta syksyisempiinkään, ehkä...

 

Niin monta isoa asiaa on ollut jonossa odottamassa toteutumista. Nyt sentään lopultakin on yksi iso kokonaisuus paikallaan ja se on Finnish Design Shopista tilattu olohuoneen yhden seinän hyllykkö. 

 

Rakennusvaiheessa oli jo tiedossa, että olohuoneessa yksi seinä pyhitetään kirjahyllylle. Kipsilevyjen alle asennettiin vanerit, mahdollisuus olisi siis ollut järeämmällekin hyllykölle. Vaikka ruotsalainen String on jo niin monessa blogissa ja kodissa nähty, olen siitä aina tykännyt ja sellaisen olin meillekin määritellyt. Kivan kepeä hylly, jossa hylly itsessään ei huomion kohteena, mutta on helppo ja neutraali katsella. Tuttu ja turvallinen. Pitkään mietin myös vaihtoehtoja, mutta tämä miellytti kuitenkin eniten. Meillähän ei muutenkaan ole mitään rohkeita valintoja, vaan klassisia ja ajattomia, rauhallisia. Teen kotona töitä ja pidän harmonisesta maailmasta, missä on helppo keskittyä työasioihin ja olla ajatuksissaan. 

 

Kun haahuiluista päästiin toteutusvaiheeseen, piti ottaakin ihan mitta käteen, tuolla seinällä meillä on nimittäin tv  kaikkine laitteineen. Olin itse ensin tilaamassa koko seinän levyistä ja myös korkuista hyllykköä, mutta mies palautti maan pinnalle. Tv on meillä kovassa käytössä, tämän kesän hittijuttu on ollut koko perheen miesväen keskuudessa Fortniten pelaaminen, meillä sitä pelataan pitkäaikaislainaan saadulla XBoxilla.

 

Näissä uusissa kuvissa tv laitteineen ei nyt vielä ole paikallaan, halusin hetken tunnelmoida tätä kauniimpaa ja seesteisempää näkymää. Pistorasiarivistö oli tietysti jo tietyssä paikassa olemassa ja hylly piti sommitella sen ympärille. Mies toivoo jatkossa myös isompaa telkkaria (huoh), se piti huomioida mitassa. Tällaiseen kokonaisuuden yhdessä päädyimme, molemmat ovat nyt tyytyväisiä.

 

Hyllykön tarkoitus on tarjota paikka kauniille kirjoille (perinteisiä kirjavia varten meillä on yläkerrassa varsinainen kirjahylly), vuosien varrella saaduille ja hankituille aarteille, lasiesineille ja pikkutavaroille, jotka miellyttävät silmää. Niitä voi aina välillä vilkaista ja tulla hyvälle mielelle.

 

Mies kiitteli asennuksen helppoutta, hylly saatiin kahteen pekkaan paikalleen parissa tunnissa! Ei yhtään kiroilua eikä tuskanhikeä, mahtavaa!

 

 

Kommentit (1)

Seuraa 

Sisustusblogi, joka on nimetty Kalliomäen perheen Helsinki-pientalo-rakennusprojektin mukaan. 

Pitkän linjan sisustusalan ammattilainen, suunnittelija, toimittaja, visualisti Piia, hänen miehensä, valokuvausta harrastava Jari ja kaksi kouluikäistä poikaa asuvat nyt neljättä vuotta uudessa talossa ja sisustavat klassisella ja ajattomalla tyylillä.

Blogissa jaetaan oman kodin sisustuksen lisäksi parhaat palat Piian kivoista työjutuista, intoillaan modernista arkkitehtuurista, matkailusta ja maisemista. 

Seuraa Piia Kalliomäkeä Instagrammissa

Tsekkaa myös Piia Kalliomäki / Studio Kalliomäki 

Kiinnostaako sinua yhteistyö tämän blogin kanssa? Ota yhteyttä piia.kalliomaki @ gmail.com.

 

Blogiarkisto

2019
2018
2017
2016
2015
2014

Kategoriat

Instagram