Kirjoitukset avainsanalla Taimi

 

Kirja saatu arvostelukappaleena

Monipuolisesti taitava ja lahjakas toimittajakollegani, puutarhatoimittaja Johanna Vireaho on tehnyt uuden kirjan kuvaajatyöparinsa Hanna Marttisen kanssa.

Kirja on Taimi ja se kertoo taimikasvatuksesta. Ihan uskomatonta, että joku jaksaa paneutua yhteen aiheeseen tällä antaumuksella <3. Kasviharrastajat varmaankin jaksavat!

Kirja on paksu kuin mikäkin ja se on todella kaunis. Siinä on paljon kuvia, rauhallinen tempo ja perusteellisen opastava ote.

Tällainen maallikkokin, joka ei kasvata eikä intoile kasveista, alkoi ehkä jopa miettimään versottamista. Kyllähän ne ihanilta salaatissa maistuisivat! Kirjassa oli myös kiva osuus syötävistä kukista! Avokadoja olen saanut kasvatettua siemenistä ja kerran kokeillut itujen kasvattamista siemenistä pressilahjana saadussa boxissa, ne molemmat kokeilut onnistuivat. 

Se vaan, kun elämä on epäsäännöllistä ja vaihtelevaa, kuka huolehtisi meidän kasveista, että ne saisivat ansaitsemaansa huolenpitoa. Kastelua tarpeeksi, mutta ei liikaa. 

Kirjaan liittyy minulla myös omakohtainen, haikea muisto. Pari vuotta sitten edesmenneen äitini nimi oli Taimi ja hän oli innokas kasvattaja ja puutarhaihminen. Eipä ollut lapsuudessa yhtään kevättä, etteikö kerrostalon parvekkeella olisi ollut maitotölkeissä pottuja esikasvamassa, mökillä peltoon myöhemmin istutettavaksi. Nyt se pottumaa Kainuussa kasvaa heinää, kun emme sieltä Helsingistä käsin ehdi oikein käydä.

Tästä linkistä saat ostettua kirjan omaksesi!

 

Kommentit (0)

Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Seuraa 

Sisustusblogi, joka on nimetty Kalliomäen perheen Helsinki-pientalo-rakennusprojektin mukaan. 

Pitkän linjan sisustusalan ammattilainen, suunnittelija, toimittaja, visualisti Piia, hänen miehensä, valokuvausta harrastava Jari ja kaksi kouluikäistä poikaa asuvat nyt neljättä vuotta uudessa talossa ja sisustavat klassisella ja ajattomalla tyylillä.

Blogissa jaetaan oman kodin sisustuksen lisäksi parhaat palat Piian kivoista työjutuista, intoillaan modernista arkkitehtuurista, matkailusta ja maisemista. 

Seuraa Piia Kalliomäkeä Instagrammissa

Tsekkaa myös Piia Kalliomäki / Studio Kalliomäki 

Kiinnostaako sinua yhteistyö tämän blogin kanssa? Ota yhteyttä piia.kalliomaki @ gmail.com.

 

Blogiarkisto

2019
2018
2017
2016
2015
2014

Kategoriat

Instagram