Minulla on yksi ihana ja samanhenkinen nuoruudenystävä kotikaupungistani, jonka kanssa olemme pitäneet yhteyttä sen jälkeen tiiviisti, kun esikoisemme syntyivät samassa kuussa melkein 13 vuotta sitten. Ennen lasten syntymää oli opiskelua ja seurustelua kummallakin tahoillaan, mutta äitiyslomalla oli aikaa palata vanhojen kavereiden pariin, kun vielä samassa kaupungissa asutaan.

Emme tapaa nytkään kovin usein, mutta kun tapaamme, se on aina yhtä mukavaa ja lämminhenkistä ja juttu jatkuu samasta, mihin viimeksi jäimme. Meidän miehiäkin onneksi kiinnostaa samat asiat, asuminen, sisustaminen ja designesineet, niistä on aina kiva päivittää tietoja. Ystäväpariskuntamme ovat todellisia kirpputori- ja huutokauppataitureita, heidän koko kotinsa on täynnä mielettömiä löytöjä sieltä sun täältä.

Meidän perheen tapa tehdä ostoksia ystävämyynneistä ja designmarketeista on heillekin tuttu. Tämän ystäväperheen isännälle kuuluu suuri kiitos siitä, että meilläkin on hyvällä hinnalla ostetut Karuselli-nojatuoli, Vitran tuolit ruokapöydäntuoleina ja Artekin Mehiläispesä olohuoneen valaisimena, sillä hän on ne meille hankkinut :) Olenkin yrittänyt saada suostuteltua häntä perustamaan käytettyjen tavaroiden design-liikettä, mutta enpä ole onnistut. Harmi, sillä hänellä on ihan uskomaton taito tehdä löytöjä ja toki mielenkiintoa seuratakin alaa aktiivisesti!

Ystävälläni on hyvä estetiikantaju ja heillä on aina paljon (eli mun makuun sopivasti) ihania esineitä kauniisti asteltuina esillä, uusia ja vanhoja juttuja yhdistellen.

Heidän kotinsa Lehtisaaressa on nyt näillä ja monella muulla työparini Pauliina Salosen kuvaamalla kuvalla uusimmassa Koti ja Keittiö-lehdessä, jopa kannessa asti. Tekstit Piia Kalliomäki. 

 

 

Kommentit (3)

Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Seuraa 

Sisustusblogi, joka on nimetty Kalliomäen perheen Helsinki-pientalo-rakennusprojektin mukaan. 

Pitkän linjan sisustusalan ammattilainen, suunnittelija, toimittaja, visualisti Piia, hänen miehensä, valokuvausta harrastava Jari ja kaksi kouluikäistä poikaa asuvat nyt neljättä vuotta uudessa talossa ja sisustavat klassisella ja ajattomalla tyylillä.

Blogissa jaetaan oman kodin sisustuksen lisäksi parhaat palat Piian kivoista työjutuista, intoillaan modernista arkkitehtuurista, matkailusta ja maisemista. 

Seuraa Piia Kalliomäkeä Instagrammissa

Tsekkaa myös Piia Kalliomäki / Studio Kalliomäki 

Kiinnostaako sinua yhteistyö tämän blogin kanssa? Ota yhteyttä piia.kalliomaki @ gmail.com.

 

Hae blogista

Blogiarkisto

2019
2018
2017
2016
2015
2014

Kategoriat

Instagram

Sisältö jatkuu mainoksen alla