Meillä nautitaan kotona joulusta vielä ihan täyttä häkää (vaikka kuusi lensikin pihalle jo ennen joulua). Saimme käydä muutaman päivän pikavisiitin Pohjanmaalla joulun aikaan ja saimme kokea siellä valkoisen joulun, kun juuri jouluaattona alkoi sataa lunta. Kotona Helsingissä sen sijaan on edelleen mustaa ja sateista, ei voi olla masentavampaa säätä! Ei minkäänlaista päivänpidentymistä huomattavissa. Eli pidän mieluusti vielä joulua ja kodikasta tunnelmaa kotona.

Tässä joulun välipäivinä on myös aikaa tehdä katsaus menneeseen vuoteen 2017, käydä läpi työvuotta ja oman uuden kodin sisustuksen etenemistä.

Vuosi alkoi mukavasti, kun Muoto2:lle loppuvuodesta 2016 tehdyt kuvat julkaistiin tammikuussa. Olen aikaisemminkin kertonut, että lunastan mielelläni tuotteita omista työprojekteistani, se on paitsi kätevää, niistä jää samalla myös mukava muisto projektista. Näistä kuvauksista meille tuli betoninharmaa Kiekko-kello* messinkisillä viisareilla ruokailutilan seinälle. Tykkään siitä edelleen kovasti.

 

 

Sisustin loppuvuodesta 2016 myös Suomen ihanimmat häät, joista muistoksi lunastin By Lassenin kynttilänjalan* meille. Toinen messinkinen yksityiskohta meillä siis.

 

 

Maaliskuussa saimme vihdoinkin tehtyä sisustuspäivitystä poikien huoneissa. Iso muutos oli uudet sängyt pojille yhteistyössä Familonin kanssa, aikaisemmin he olivat nukkuneet Muuramen Jolla-Jungmanni-kerrossängystä erotetuissa sängyissä. Esikoinen sai 120 cm leveän sängyn* ja kuopus 90 cm leveän sängyn*, joten nyt meillä nukkuvat kaikki laadukkaasti hyvää unta. Reissuista on aina ihana palata kotiin, missään hotelleissakaan ei ole näin hyviä sänkyjä kuin kotona.

Saimme blogiyhteistyönä myös uudet By Lassen Frame-yöpöydät* pojille marraskuussa. Nämä huoneet kaipaavat enää vain tekstiilipäivitystä ja alkavana vuonna ehkä jotain tehosteväriä seinille.

 

 

Tänä vuonna sisustettiin myös eteinen. Tämä oli pikainen hätäratkaisu akuuttiin säilytystarpeeseen ja tämän kohdan haluan päivittää laadukkaammaksi ja toimivammaksi tulevaisuudessa. Nyt kapeassa eteisessä on Ikean harmaat metallikaapit, joiden väristä tykkään kyllä, mutta jotka eivät vedä sisäänsä ollenkaan tarpeeksi tavaraa ja ovat aika matalalla. Seinällä ovat Everyday Designin metalliset memo-taulut, kätevät, mutta sisääntulon ilme on ehkä vähän sekava...

 

 

Keittiöön tuli Ikean pikkuhylly. Tykkään edelleen ideasta, että meillä on mustalla seinällä musta avohylly esillä pidettäville tavaroille, mutta ehkä tämäkin kohta päivittyy vielä korkeammalla omilla jaloillaan seisovalla hyllyköllä, koska tuota säilytettävää kuppia ja kappoa on aika lailla, koska pidän kuvausrekvisiittaa kotona jemmassa.

 

 

Heinäkuussa rakennettiin vielä vähän eli tehtiin aita (tämäkin tosi tärkeä juttu itselle, koska se siisti pihan ilmettä hurjasti ja antoi vähän näkösuojaa pihalle). Elokuussa sain uudet Hayn Palissade-terassituolit* kotiin, töiden kautta eli kesän asuntomessuilta lunastus nekin, mikkeliläisen Kaluste Marsalkan kautta hankitut.

 

 

Elokuussa hankittiin oikein urakalla pöytiä eli uusi musta pyöreä ruokapöytä, joka on Menun Snaregade-pöytä* isoimmaissa 140 cm koossa ja uudet olohuoneen sohvapöydät, jotka ovat Adean Plateau-pöydät*.

 

 

Olohuoneeseen hankin peräti kaksi uutta mattoa, toinen on yläpuolella näkyvässä kuvassa oleva VM-Carpetin helmenharmaa Hattara*. Toinen on pitkään haaveilemani marokkolaismatto, josta en ole tainnut blogissa koskaan kirjoitellakaan, instaan taisin laittaa juttua....Siitä matosta siis lisää myöhemmin :) 

Makuuhuonettakin on sisustettu. Lokakuussa oli muutama hiljainen päivä, jolloin sain päiväsaikaan maalattua kotona yhden seinän makuuhuoneessa sävyllä Köysi. Uutta pehmeämpää värimaailmaa jatkoin loppuvuodesta tekstiileillä. Tässä kuvat makuuhuoneesta ennen ja jälkeen, tunnelma on muuttunut viileän valkoisesta tunnelmallisemmaksi ja pehmeämmäksi. Pesin muuten ennen joulua nuo valkoiset Ikean pellavaverhot koneessa ja nehän kutistuivat sen verran reilusti, ettei niitä enää voinut millään laittaa takaisin paikoilleen eli uusien verhojen hankinta on nyt edessä. Samalla taidan vaihtaa niidenkin väritystä valkoisesta pehmeämmäksi.

 

 

Aika lailla kivasti siis koti edennyt, kovin montaa keskeneräistä nurkkaa ei enää ole ja kohta voisi blogiinkin miettiä vähän laajempia kuvakulmia kotoa. Tässä pienessä talossa ei kovin laajoja tiloja olekaan, mutta edes vähän laajempia.

Tällä hetkellä tuntuu, ettei mitään isoja sisustushankintoja tarvita, se on sitten enemmän sitä pientä kivaa, mitä kotiin saattaa tarttua mukaan matkan varrella. 

* tuotteista on saatu alennusta näkyvyyttä vastaan tai tuote on saatu blogin tai suunnittelijantyön kautta lahjaksi yhteistyökumppanilta.

 

Kommentit (0)

Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Seuraa 

Sisustusblogi, joka on nimetty Kalliomäen perheen Helsinki-pientalo-rakennusprojektin mukaan. 

Pitkän linjan sisustusalan ammattilainen, suunnittelija, toimittaja, visualisti Piia, hänen miehensä, valokuvausta harrastava Jari ja kaksi kouluikäistä poikaa asuvat nyt neljättä vuotta uudessa talossa ja sisustavat klassisella ja ajattomalla tyylillä.

Blogissa jaetaan oman kodin sisustuksen lisäksi parhaat palat Piian kivoista työjutuista, intoillaan modernista arkkitehtuurista, matkailusta ja maisemista. 

Seuraa Piia Kalliomäkeä Instagrammissa

Tsekkaa myös Piia Kalliomäki / Studio Kalliomäki 

Kiinnostaako sinua yhteistyö tämän blogin kanssa? Ota yhteyttä piia.kalliomaki @ gmail.com.

 

Hae blogista

Blogiarkisto

2019
2018
2017
2016
2015
2014

Kategoriat

Instagram

Sisältö jatkuu mainoksen alla