
Uudessa emolehdessäni Glorian Kodissa on nyt minun tekemä juttu sisustussuunnittelija-kollegani Mikko Toppalan kodista. Olen tutustunut Mikkoon asuntomessujen kautta, meillä oli sekä Vantaalla että Mikkelissä kohteet vierekkäin. Varsinkin Mikkelissä, jossa oman kohteeni rakennustyöt olivat kesken vielä kuvaspäivänä, saimme toisistamme seuraa, henkistä tukea ja myös hersyvät naurut loppupäivästä jo aika väsähtäneenä, kun tilanne alkoi olla jo aika koominen ja molemmille vähän liiankin tuttu, rakennusprojektit kun useinkin venyvät ja suunnittelijat joutuvat joustamaan.
Mikko on tosi sydämellinen, suloinen ja aito ihminen, myös taitava työssään. Oli ihana päästä käymään hänen kotonaan ja myöhemmin kuvata se jutuksi.
Kiitos Mikko, että saimme tulla teille <3. Lue Mikon haastattelu ja katso komeat kuvat siis uudesta Glorian Kodista. Kuvat Pauliina Salonen.
Muutaman numeron päässä häämöttää myös minun ja Pauliinan kuvaama juttu eräästä Mikon suunnittelemasta kotikohteesta Helsingissä, sekin on ihan mieletön!