Toinen tämän kesän raksahommista meillä on ollut aidan rakentaminen (toinen on kuvassa taustalla näkyvä keskeneräinen harmaaksi rapattu autotalli).

Aita olisi ollut mahdollista rakentaa jo viime kesänä, mutta koska pihanrakennus ja nurmikonkylvö jäivät niin viimeisille metreille ennen talven tuloa, ei vain enää jaksettu edes ajatella aitaa.

 

 

Aita ehdittiin viime kesänä kuitenkin jo tosi hyvin suunnitella ja hankkia siihen kimpassa naapurin kanssa tarvikkeet. Meidän tontilla sijaitseva meidän ja lähinaapureitten yhteinen jätekatos ja yhteinen aitamalli on naapuritalon arkkitehdin Antti Luopan suunnittelema. Aidan rakennesuunnittelijana on toiminut naapurinmies, joka on ammatiltaan sisustuspuuseppä eli vankkaa ammattitaitoa löytyy. Meille jäi vain suunnitelman sovellus omalle tontille ja itse rakentaminen. 

Homma alkoi perustusten tekemisellä. Tolpille kaivettiin kuopat, paikka mietittiin tarkkaan, koska alla kulkee talotekniikkaa ja tilaa ei ollut paljon käytettäväksi. Kuoppiin laitettiin valumuotit (me hankimme täältä) ja valettiin niihin betoni. Linjalanka ja vatupassi olivat tärkeät apuvälineet tässä kohtaa.

 

 

Betonin kovettumista odotellessa tolppiin ruuvattiin kiinni pilarikengät, joita on olemassa rautakaupoissa erilaisia. Nämä anturat pitävät tolppaa pystyssä ja jämäköittävät rakennetta.

 

 

Tolppa kenkineen asetettiin betoniin ja ympärille kehiteltiin kehikko jämäpuista, ettei tarvinnut seisoa pitelemässä koko kuivumisaikaa käsin kiinni tolpasta ;) Kun laudat ruuvattiin tiukasti kiinni tolppiin, oli tämä tuki-rakenne ihan jämäkkä.

 

 

 

Kun betoni oli kuivunut, irrotettiin tukikehikot ja kiinnitettiin vaakapuut. Aita tukeutuu toiselta puolelta jätekatokseen ja toiselta puolelta taloon. 

 

 

Puut maalattiin ensin puusuojaöljyllä ja sitten pohjamaalilla, joka on sävytetty jo oikenväriseksi RR23:ksi.

 

 

Aita on malliltaan rima-aita ja rimat meillä oli jo valmiiksi pätkittyinä ja maalattuina odottamassa. Piti vain öljytä, pohjamaalata ja maalata nuo päät.

 

 

Rimat kiinnitimme nurjalta puolelta, joten ilme on todella siisti kadulle päin.

Lopuksi vielä sipaistiin maalilla ruuvinreiät piiloon ja se on siinä, meidän uusi aita! Nyt kun se on paikoillaan, talon ja pihan ilme on siistimpi, viimeistellympi ja samalla tulee hiukan näkösuojaa pihalle päin.

Hommaan meni meillä viisi päivää ja töitä tehtiin aika rennosti, syötiin kunnon lounaat ja juotiin päiväkahvit, eikä revitelty yötä myöten.

Ensi viikolla viimeistelemme aidan alustan ja nurmikon rajan vielä tummalla liuskekivikatteella, samaa on meillä talon ympärillä, niin tulee tästäkin osuudesta täysin valmis.

 

 

Kommentit (13)

Vierailija
18/13 | 

Niin hieno! Saanko udella minkä kokoista teidän rima on ja löysittekö valmiina? Meillä suunnitteilla myös rima-aita ja nini vaikea hahmottaa mikä olisi hyvä.

Pieni Talo Helsingissä
Liittynyt11.8.2015
19/13 | 

Moikka, meillä on 40 x 50 mm rima, teetetty Erikoishöyläämössä pohjamaalattuna viime keväänä. Eli pitkästä katkottu itse sopivaan pituuteen. Ei olisi tarvinnut kyllä tilata erikoistyönä, hyvin lähelle vastaavaa löytyi naapurille ihan rautakaupasta, olikohan Bauhaus... mutta niidenkin valikoima vaihtelee.

Vierailija
20/13 | 

Loistavan näköinen! Onko sulla kuvaa siitä miltä aita näyttää sisältäpäin sen jälkeen kun ruuvireiät on hoidettu? Olisi tämän kesän projekti.

Remonttia pukkaa
22/13 | 

Tosi hyvännäköinen aita. Olisin kuvitellut, että tätä varten joutuu ammattilaiset tilaamaan hommiin. Saatte sen näyttämään niin helpolta. Ehkä pitää vain etsiä remppalaina ja laittaa ammattilaiset asialle. Kaikilla ei vaan pysy noi työkalut noin hyvin käsissä!

Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Seuraa 

Sisustusblogi, joka on nimetty Kalliomäen perheen Helsinki-pientalo-rakennusprojektin mukaan. 

Pitkän linjan sisustusalan ammattilainen, suunnittelija, toimittaja, visualisti Piia, hänen miehensä, valokuvausta harrastava Jari ja kaksi kouluikäistä poikaa asuvat nyt neljättä vuotta uudessa talossa ja sisustavat klassisella ja ajattomalla tyylillä.

Blogissa jaetaan oman kodin sisustuksen lisäksi parhaat palat Piian kivoista työjutuista, intoillaan modernista arkkitehtuurista, matkailusta ja maisemista. 

Seuraa Piia Kalliomäkeä Instagrammissa

Tsekkaa myös Piia Kalliomäki / Studio Kalliomäki 

Kiinnostaako sinua yhteistyö tämän blogin kanssa? Ota yhteyttä piia.kalliomaki @ gmail.com.

 

Hae blogista

Blogiarkisto

2019
2018
2017
2016
2015
2014

Kategoriat

Instagram

Sisältö jatkuu mainoksen alla