
Tässäpä viimeiset tunnelmat messuilta. Kun kävin kuvia läpi, huomaan, että en messuilla kauheasti katsonut uusia huonekaluja vaikka olisi pitänyt, koeistua tuolit ja tunnustella pöytien tukevuudet. Se vähän hämää, että aikataulu messuilla on tiukka, kuljetaan tuttujen kollegoitten kanssa porukassa ja jutellaan samalla, siinä ei niin joka juttua tule huomanneeksi.
Sen sijaan osaston hyvät värit, vahvat tunnelmat ja kiinnostavat pikkutavarat vetävät joka kerta puoleensa, sinne mennään vaikka olisi miten hyvät jutut kesken ja sellaiset osastot jäävät mieleeni vuosienkin päähän.
Kolme ensimmäistä kuvaa Menun osastolta, se oli väritykseltään niin kaunis, runsas, tunnelmallinen ja harmoninen. Sinällään mielenkiintoista, kun Menun tuotteet ovat aika pelkistettyjä, myös heidän nettisivunsa on, osasto oli erilainen ja enemmän.
Seuraavat kolme kuvaa ovat Adean osastolta, jonka on suunnitellut heidän pitkäaikainen luottosuunnittelijansa Ulla Koskinen. Osasto oli taattua Ullaa, kodikas, runsas, tunnelmallinen, paljon katsottavaa, hyvät värit ja hyvät verhoilumateriaalit tuotteissa. Näillä näkymin saan Adean tuotteita myös Kontion asuntomessutaloon, joka itselläni on työn alla. Adea on kansainvälisesti muuten hyvässä nousussa, paljon parempi kuin moni ruotsalainen :) He panostavat hyviin kuviin, ulkomaisiin suunnittelijoihin ja selkeästi nyt kotimaata enemmän vientiin.
Yksi ilahduttava huomio messuilla on kankaiden eli verhojen runsas käyttö. Varsinkin nuo harmaanruskeat samettiverhot Menun osastolla oli ihan läkähdyttävän hienot.
Lopuksi tietysti tuttu, turvallinen, aina ihastuttava Lotta Agatonin suunnittelema Stringin osasto. Ei sekään yllättänyt, mutta eipä ollut odotuksiakaan, tyylikäs, mielenkiintoinen, ihanan runsas ja kaunis se oli.
Tässä viikon mittaan selvisi, että pääsen myös kahdelle muulle ulkomaanmatkalle tänä keväänä, lisää sisustusinspiraatiota kuvien muodossa luvassa sitten niiltä reissuilta!