KAUPALLINEN YHTEISTYÖ

Hiljaa hyvä tulee ja luulen, että se pitää paikkansa tässä meidän kodinhoitohuoneen kaapitusasiassakin. Mitä kauemmin tätä on pähkäilty, sitä parempi lopputuloksesta tulee. Edellinen postaus aiheesta löytyy toukokuun lopulta, vuoden asumisen jälkeen.

Tilassa on kaksi ongelmaa, toinen on kaato lattian keskikohtaa päin, joka tekee seinän vierustasta epätasaisen. Se tuli ehkä vähän epähuomiossa, koska pudotimme altaan pois jossain vaiheessa suunnitelmista. Toisaalta tosi kätevä olla, koska lattian voi huuhdella suihkulla puhtaaksi.

Toinen asia on Kastellin alihankkijan Terawattin tekemät aivan uskomattomat epäloogiset putkivedot pesukoneelle, vedenpoisto- ja tulopaikan väliä on melkein pari metriä, kun ne yleensä laitetaan vierekkäin. Molemmissa on jämäkkä korotusvalu betonista lattiassa, joten pesukonetta ei saa seinään kiinni.

Matkan varrella aloin miettimään tilan käyttötarkoitusta muutenkin ja nälkä kasvoi odottaessa. Haluan kaikki koneet piiloon, että myös saunan pukuhuoneena ( jatkossa ehkä myös vaikka pop-up-sisustuskauppana! ) toimiva huone olisi mahdollisimman siisti ja kaunis. Se aiheutti sen, että mikään standardimitoitus ei venynyt tähän, joten mittatilauksella mennään. Tuttavan suosituksella löytyi Keittiökalustetukku, joka tekee kiintokalusteita levytavarasta omilla mitoilla. 

Kauhealla pähkäilyllä ideoimme koolauksen kaapistojen taakse, kaapit saadaan asennettua siihen koolaukseen. Etureunasta tulee yhtenäinen. Jalat ovat säätöjalat, joilla saadaan tilan kaltevuus korjattua. Kaappeihin tehdään seiniin reiät kaikille pesukoneen venttiileille ja putkihässäköille, ne jäävät onneksi piiloon.

Halusin myös mahdollisimmat korkeat kaapit säilytystilan lisäämiseksi. Kaikki kaapit tulivat valmiiksi kasattuna ja korkean kaapin kanssa olikin vähän taiteilemista, että saimme sen käännettyä suoraksi.

Tässä asennuksen ensimmäisessä vaiheessa laitettiin kuvissa näkyvät kaapit. Yksi korkea hyllykaappi ja kaikki alakaapit. Alakaappien päälle tulee valkoinen taso. 

Toinen korkea kaappi tulee myöhemmin niillä erikoismitoilla, se kätkee sisäänsä kuivauskaapin. Kuivausrumpua olen vihannut aina, se syö värit ja struktuurin tekstiileistä, on myös epäekologinen, kun pyykki kuivuu ajan kanssa ilman energiaakin. Siksi valitsimme kaapin. Sitä on ajatus käyttää vain silloin tällöin lasten toppavaatteiden kuivaukseen talvikaudella sekä lakanoiden kuivaukseen, jos saattuu "pyykkiruuhka". Kaikille tiedoksi, rakastan pyykinpesua ja pyykkien ripustamista, siksi paneudun tähän asiaan näin huolella! Se on minulle yksi parhaista toimintaterapiamuodoista pihankaivuun ohella ;)

Korkeat kaapit huolitellaan oikeansyvyisellä sivulevyllä, joka meni nyt myös tilaukseen. Sitten jonon jatkoksi asennetaan vielä yläkaapit, tuo konservatiivinen vaihtoehto, jota en olisi keittiööni huolinut mistään hinnasta ;) Tähän tilaan tarvitaan nyt kuitenkin sitä säilytystilaa. Myös taso tehdään mittojen mukaan.

Tämä huoneen sisustusssuunnitelmat on seikkailleet kokovanerisesta huoneesta vanerisiin diy-liukuoviin, joten valkoiset kaapit tuntuvat ehkä vähän taisteluväsymyksen saattelemalta kompromissilta. Toisaalta liitän valkoisen värin puhtauteen, se sopii mun perheenemännän pyykkiparatiisiin hyvin, meillä on lähes kaikki vuodevaatteetkin valkoisia. Vanerille tai laudoille saattaa olla paikka vielä säilytyspenkillä, jota on kaavailtu huoneen istumapaikaksi.

Kaapit toteutaan samanhenkisellä ja saman toimittajan Hahlen ovimallilla kuin meillä on kylppäreissä eli sormiurallinen valkoinen mattapintainen ovimalli. 

Mittatilaustöiden toimitusaika on n. 5 vkoa, joten kaapit valmistuvat vasta elokuun alussa. Ei haittaa yhtään, jaksan odottaa. Jee, homma käynnissä! Pyyhkeet on tietysti jo aseteltu kaappeihin.

- Kaapistosta on saatu alennusta bloginäkyvyyttä vastaan

Merakin nestesaippuat Living 24/7, saatu blogin kautta.

 

Kommentit (0)

Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Seuraa 

Sisustusblogi, joka on nimetty Kalliomäen perheen Helsinki-pientalo-rakennusprojektin mukaan. 

Pitkän linjan sisustusalan ammattilainen, suunnittelija, toimittaja, visualisti Piia, hänen miehensä, valokuvausta harrastava Jari ja kaksi kouluikäistä poikaa asuvat nyt neljättä vuotta uudessa talossa ja sisustavat klassisella ja ajattomalla tyylillä.

Blogissa jaetaan oman kodin sisustuksen lisäksi parhaat palat Piian kivoista työjutuista, intoillaan modernista arkkitehtuurista, matkailusta ja maisemista. 

Seuraa Piia Kalliomäkeä Instagrammissa

Tsekkaa myös Piia Kalliomäki / Studio Kalliomäki 

Kiinnostaako sinua yhteistyö tämän blogin kanssa? Ota yhteyttä piia.kalliomaki @ gmail.com.

 

Hae blogista

Blogiarkisto

2019
2018
2017
2016
2015
2014

Kategoriat

Instagram

Sisältö jatkuu mainoksen alla