Nytpä tehdään oma postaus meidän betonilattiasta. Aihetta on aikaisemmin käsitelty blogissa täällä, juuri kun lattia oli tehty. Nyt on vähän kokemusta sen kanssa elämisestäkin.
Nythän on monelaisia betonipintoja saatavilla, joko "avaimet käteen"-työnä tai kokonaan itse tehtäviä. Meillä ei ollut missään vaiheessa sitä vaihtoehtoa, että oltaisiin tehty tämän kokoluokan työ itse, kun oli paljon muutakin tekemistä edessä. Haluttiin myös, että vastuun kantaa joku firma. Tilattiin siis koko työ "avaimet käteen"-työnä Lattiamieheltä, joka betonilattiabrändin nimi on Designbetoni ja tuotteen nimi on Elämyslattia +, kyseessä on 3 mm paksu pinnoite, joka sopii myös märkätiloihin. Yksittäisenä hankintana tämä oli meille arvokkain hankinta, n. 93 e/neliö töineen eli kustannukset vastaavat keskihintaista laattaa tai parkettia, jonka laittaa ammattimies.
Työ tehtiin siis siinä vaiheessa, kun seinät oli tasoitettu ja pohjamaalattu. Meidän vastuulle jäi tarkistaa, että Kastellin tekemä perusbetonivaluun oli tehty hionta, jolla saadaan liima pois valusta, silloin pinnoite tarttuu valuun. Kastellin miehet hoiti hionnan näppärästi, myös kaatokorjaukset tehtiin tässä vaiheessa. Suojasimme itse myös kaikkien seinien alareunat maalarinteipillä.
Pinnoitetta tehtiin yksi kerros päivässä, jonka jälkeisenä päivänä se kuivui. Seuraavana päivänä tehtiin seuraava kerros ja annettiin sen kuivua. Meillä on koko alakerrassa kynnyksetön pinta alkaen eteisestä, joka on minusta upean näköinen juttu.
Kerroksia tehtiin yhteensä kolme ja koko hommaan meni noin viikko. Tänä aikana talossa ei tietenkään saanut kulkea, joten kovin runsasta kuvamateriaalia ei ole hommasta päässyt kertymään. Samaan aikaan miehet tekivät myös meidän kosteat tilat, joista tulee juttua myöhemmin. Sinällään prosessissa ei ollut mitään ihmeellistä. Heti kun pinnoite oli kuivunut, se peitettiin pahveilla ja maalauspapereilla lopputöiden ajaksi.
Suurin ihmetys meille oli tuli siinä vaiheessa, kun aloittelimme maalaamaan seiniä. Vaikka olin yrittänyt pyytää kipsilevyjä ihan lattiaan saakka ja vastaavasti betonipinnoitteen mahdollisimman siistiä tekoa, seinän ja lattian raja oli välillä aika roisin näköinen. Halusimme ehdottomasti betonipinnan ilman lattialistoja, kun se on minusta ainoa vaihtoehto betonilattian kanssa. Kittasimme ja hioimme, kittasimme ja hioimme (ja imuroimme) lattianrajoja noin viikon verran jokaisena iltana, kun kitinkin piti välillä kuivua. Sen kauempaa hommaa ei olisi jaksanutkaan käsityönä tehdä ja lopputulokseen olla suht. tyytäväisiä, vaikka sauma ei ihan skarppi olekaan. Pieni eläväisyys ja rentous kuuluu myös betonilattiaan. Ikkunoiden alukset on vielä keskeneräisen näköiset, ikkunat huolitellaan listoilla ympäri, kunhan ehditään.
Nyt kun betonilattia on päässyt asuinkäyttöön, ollaan siihen erittäin tyytyväisiä. Pinta on elävä, siinä on sekä kiiltävämpiä ja mattapintaisempia kohtia, pieniä epätasaisuuksia ja hentoisia sävynvaihteluja. Minä perheenäitinä olen tyytyväinen myös siksi, että pinta on helppohoitoinen eikä siinä ei näy tahrat. Se on miellyttävä jalan alla, meillä hiukan viileä, kun yritämme pitää talossa järkevää ja maltillista lämpötilaa emmekä pidä lattialämmitystä isolla. Täytyy katsoa talvella sitten asiaa erikseen. Kontrollifriikille ja täydellisyyttä tavoittelevalle en betonilattiaa suosittele, lopputulos sisältää aina jonkinlaisen yllätyksen.
PS. Tämän päivän Hesarissa oli juttua meidän rakennusprojektista, sattuiko kukaan näkemään sitä?
Kiitos mielenkiintoisesta postauksesta! Betonilattioista kirjoitetaan paljon, mutta juurikin tuosta listattomuuden toteuttamisesta ja käyttökokemuksista löytyy harvakseltaan infoa. Betonilattia tulossa myös meille niin kaikki vinkit ja kokemukset siihen liittyen kiinnostaa. Teillä on huikean hieno talo :)
Kiitos
Listattomuus on kyllä näyttävän näköistä. Olisi kiva kuulla käyttökokemuksia myös pidemmän ajan jälkeen. Voiko tuota pintaa mopata hyvin? Vai onko siinä edes "röpelöisyyttä", vai onko ihan sileä?
Voin toki laittaa käyttökokemuksia myöhemminkin. Nyt tuntuu siltä, että epätasaisuudet on viimeisimmän mattalakan alla, loppupinta on ihan luututtavaa pintaa. Itse en ole mikään himosiivoaja, mutta poistan tahrat sitä mukaa rätillä, kun niitä tulee.
Hei,
Olkkarin kuvan tunnistin Hesarista!
Elina
Ihana lattia, onnea! Tulihan siitä hieno! Betonilattia on todella kiva pitää siistinä, imuroida sekä mopata. Märkä lattia kuivuu nopeasti. Jos lattianne käyttäytyy samanlailla kuin meidän, ei kannata säikähtää, jos märkää siihen mennessä tulee tumma jälki. Se kuivuu. Meillä tuli kaksi lakkakerrosta. Materiaali (ainakin meillä) on kuitenkin jonkin verran huokoinen, että se imee helposti itseensä tummat rasvat ja väriläiskät. Eli jos jotakin sellaista menee, kannattaa heti putsata. Lakkapinta saattaa kärsiä jos menee hinkkaamaan raapivalla sienellä..nyt puolessa vuodessa omasta itse tehdystä lattiasta on tullut silmäteräni ja joka päivä tarkastelen sen läpi juurikin kolhujen ja likojen takia ja kuljen joskus rätti kädessä..materiaali ei ole myöskään ainakaan uutena täysin kolhuja ja naarmuja kestävä eli kannattaa vältellä huonekalujen siirtoa ja tippuilevia esineitä. Meillä remonttikohteeseen ei ollut mahdollisuutta saada listattomana mutta vanhaan puutalon henkeen sopiikin yllättävän hyvin korkea puujalkalista:) Teillä alkaa olemaan jo kivan näköistä. Odottelen innolla kuvia myös muista tiloista...
Kiitos, kun jaoit kokemuksiasi! Tuo on totta, että pinta on uutena vähän pehmeä, en edes tajunnut, eikä kukaan varoittanut, että mekin oltiin saatu vanhoista sohvanjaloista kolot lattiaan muutossa, selvisi, kun vaihdetiin uusia. Mutta eihän ne sieltä sohvan alta mihinkään näy ;) Yritetellään pikkuhiljaa laitella kuvia, kun saadaan valmiimpaa ja olisi valoa kuvata. Seuraava postaus on jo työn alla.
Hei,
Upee lattia! Muistatko mikä värisävy lattiassa on?
Kiitos! Muistan oikein hyvin, se on Titanio.
Kiitos hyvistä suosituksista. Betonilattia on kyllä erinomainen, mutta haastava toteuttaa. Jonkin verran ollaan etsitty luotettavia ja taitavia tekijöitä https://kodinplaza.fi/ kautta, mutta täytyy vielä käydä tarkemmin läpi arvostelut ja referenssit. Kannattaa käyttää mielummin vaikka vähän enemmän aikaa kuin lähteä suin päin teettämään.