
Ollaan nyt oltu lapsuudenperheen mökillä Kainuussa, mistä on tehty vuokra-autolla retkiä eri suuntiin. Eilen kurvasimme Kolille!
Olin kaksi kesää sitten töissä kesken loman heinäkuussa Mikkelissä asuntomessujen pressipäivässä. Tulin junalla Helsinkiin kotiin yhdeksi yöksi ja sieltä junalla Mikkeliin. Sillä välin perhe sai idean lähteä mökiltä käsin hakemaan minua pressipäivästä kotiin autolla. Miesväki retkeiliKolin, Lieksan, Nurmeksen kautta Mikkeliin. Yhdessä sitten palailimme itärajaa pitkin Kainuuseen. Yövyimme matkalla Imatran Valtiohotellissa ja kävimme mm. Kerimäen maailman suurimmassa puukirkossa. Hauskoja muistoja. Itseltäni jäi siis Koli näkemättä ja koska matka Kainuusta käsin sinne ei ole mahdoton, nyt se on nähty!
Komeat oli maisemat Ukko-Kolin huipulta. Sinne pääsee kätevästi hissillä ja muutamia portaita pitkin kiipeämällä, ei tarvitse olla patikointi-hengessä liikenteessä.
Hienot maisemat
Onpas upeat kuvat
On kyllä hienoja
Kyllä on mahtavaa
Kyllä kelpais
On mahtavan näköistä
Hienoa on kyllä
Nyt on maisemat kohdallaan