Huh, erittäin väsynyt, mutta tyytyväinen. Japanilaisen Mujin Suomeen lanseeraaminen Habitaressa Pop Up Storen muodossa oli supersuosittu ja onnistunut tapahtuma. Kaupassa riitti jonoa keskiviikkoaamu 8:sta sunnuntai-iltaan saakka, ihmisiä virtasi ja pulppusi joka kulmasta koko ajan lisää, piti pysyä lähinnä pois hyllyjen välistä pois asiakkaiden tieltä! Pop up kaupan Suomessa toteutti kaverini Kettukarkki-Maire, toimin projektissa supervisorin roolissa :) 

Itselleni tämä oli mielenkiintoinen projekti seurata koko matka, kuinka tunnettu ja itsenikin pitkään fanittama konseptikauppa rakennetaan ( ja puretaan :). Mujin puolelta oli mukana mittava joukko eri alueista vastaavia henkilöitä ja meiltä Suomestakin sekä Habitaren omaa väkeä että meitä kaupanpyörittäjiäkin melkein 10 henkilöä. Olin joka päivä myös töissä myymälässä.

Mujin tuotteita on tullut meille kotiin nyt messujen ajan tasaiseen tahtiin, kun vielä alennuksetkin paranivat loppua kohti, että saatiin kauppaa tyhjemmäksi. 

Olen pitkään haaveillut Mujin Aroma Diffuserista, jota ennen luulin pelkästään kauniiksi ja sisustukselliseksi ilmankostuttimeksi. Mutta sehän onkin aromaattinen huonetuoksutin, josta tuli meille kuin uusi perheenjäsen, jota on todella koukuttava ja kiehtova seurata. Tuoksuksi nappasin sitruunan, joka piristää sitten minua, kun teen tässä Pöhöttimen vieressä koneella hommia loppuviikon.

Valkoisia Hakuji-posliineja oli tietysti napattava talteen lajitelma, vaikka tarvetta ei ollutkaan. Eihän minulla vielä ole kovinkaan paljon astioita vuosien mittaan kertynyt... Mujilla on myös kauniita ja laadukkaita toimistotarvikkeita, niitä toin pojille ja miehelle kotiintuomisiksi.

Muutamia muitakin mieluisia tuotteita löytyi, niitä varmaan kuvaillaan blogiinkin jatkossa.

Tässä uutisessa Mujin pääjohtaja lupaa, että saamme pysyvän myymälän Suomeen, aikataulu ja paikka on kuitenkin vielä auki. Olisi ihana sellainen musta Muji-talo jossain metsässä tai pellolla, mihin mentäisiin Muji-bussilla kuin Ikeaan ikään moneksi tunniksi aikaa viettämään ja viihtymään!

Moniko kävi messuilla Mujilla shoppailemassa tai levollisen kaunista Muji Hutia katsomassa?

 

 

Kommentit (2)

Aino

Kävin siellä kiertämässä, mutta mies oli mukana jarruttamassa niin en mitään ostanut :D vähän ajattelin että jo pidempään blogiasi tiiviisti seuranneena olis ollu kiva nähdä sua siellä livenä, mutta en nähnyt (tai tunnistanut). :D
Mukavaa syksyn aikaa sulle ja kiitos inspiroivasta blogista!

Pieni Talo Helsingissä
Liittynyt11.8.2015

Moi, kiva kuulla :) Luulen, ettet tunnistanut, koska en ole enää pitkään aikaan näyttänyt tuolta kuin tuossa blogin sivupalkin kuvassa :D Nykyään on pitkä tukka ja mustat silmälasit, hyvin naamioitunut siis :) Kiitos ihanista sanoistasi! 

Seuraa 

Rakennusblogi, joka on välillä myös sisustusblogi, käsittelee Helsinki-pientaloprojektiamme. Sisustussuunnittelija ja -toimittaja Piia ja valokuvausta harrastava AD Jari rakennuttivat perheelleen Kastellin pakettitalon Pohjois-Helsinkiin. Blogissa nähdään, miten peruspaketista saadaan ihan omannäköinen kokonaisuus.
Seuraa meitä

Instagram

Kiinnostaako sinua kaupallinen yhteistyö tämän blogin kanssa? Ota yhteyttä Sanoma Lifestylen mediamyyntiin!

 

Blogiarkisto

2017
2016
2015
2014

Kategoriat

Instagram