Kirjoitukset avainsanalla rakentaminen

 

Kaupallinen yhteistyö Winledin kanssa

Asuntomessut alkavat huomenna Porissa ja jatkuvat 5. elokuuta saakka. Tänä vuonna minulla ei ole siellä suunnittelukohdetta, joten vietän ihan kesälomaa. Kohteet kävin kiertämässä niiltä osin, kuin ne olivat auki ja esittelukunnossa ennakkolehdistöpäivänä toukokuun alussa. Messuja seuraan pääasiassa instasta ja sisustusblogeista, onhan Asuntomessut Habitaren ohella kuitenkin ainoita isoja sisustusalan tapahtumia. 

Sain kivan viestin Winlediltä, joka on kohtuullisen uusi, LED-valaisimiin ja valaistussuunnitteluun erikostunut kotimainen valaisinfirma. He ovat asuntomessuilla mukana peräti kuudessa kohteessa, jotka ovat 10 Valovoima, 20 Casakivi, 21 Jokilammi, 22A JokiDuo, 25 Koneistajankatu 2 ja 28 Villa Poiju. Ketkä olette messuille menossa, käykää katsomassa nämä valaistusratkaisut.

Heillä on menossa Bloggaa ja Someta-kampanja, joka on avoin kaikille! Kirjoittaa voi Winledin sivujen vieraskynä-osioon. Erityisesti kampanja sopii tietysti taloprojektistaan bloggaaville rakentajille, sellaisille kuin mekin olimme, kun tämä blogi sai alkunsa muutama vuosi sitten. Kampanjan fb sivu löytyy täältä.

Olisin itse rakentajana ollut aivan onnessani tuollaisesta yhteistyöstä. Jos nimittäin jotain parannettavaa meidän seuraavaa taloprojektia ajatellen miettii, olisi valaisu varmastikin yksi niistä, jo suunnittelusta alkaen. Valaisimet itsessään ovat arvokkaita hankkia, ammattimaisen suunnitteluavun arvokkuudesta nyt puhumattakaan.  

Postauksen kuvituskuvina on eräs sisustussuunnitteluprojektini Helsingissä, tämä on jo pidemmän aikaa pöydälläni ollut talon ja pihasaunan käsittävä suunnittelukokonaisuus. Isoihin suunnitteluprojekteihin pyydän aina ulkopuolisen suunnittelijan avuksi, joko valaisinliikkeestä tai valmistajan puolelta. Usein asiakas tekee valinnan omilla perusteillaan, konsultoin vain valaisinten ilmettä ja värimaailmaa.

Koska suunnittelijalla on mietittävää ja säädettävää isoissa projekteissa aina paljon jo pelkästään pintamateriaaleissa ja kiintokalusteissa, on kaikkien kannalta paras, että kaikki ei ole yhden ihmisen vastuulla ja harteilla. Tiedän kokemuksesta myös sen, että rakennusprojektissa on asukkaillakin niin paljon muita päätöksiä ja isoja ratkaisuja lyhyen aikavälin sisällä, että on vaikea hallita kokonaisuutta yksin.

Valaistuksessa on niin paljon teknistä asiaa kuten valaisinten upotusta katto- ja seinärakenteisiin, valon värin määrittelyä, mitoittamista, visuaalisista seikosta puhumattakaan, että se vaatii asiasta kiinnostuneen paneutumista ihan rauhassa ja ajatuksella.

Suosittelen siis lämpimästi tarttumaan tuohon tarjoukseen suunnitteluavusta ja erittäin hyvästä alennuksesta hankkia kaikki kiinteät valaisimet samasta paikasta!

 

 

Kommentit (7)

Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla

 

Tämä on nyt viimeinen postaus pihaprojektista tältä erää - piha on nyt tälle syksylle valmis! Viime sunnuntai-iltana juuri ennen pimeän tuloa sain viimeiset nurmikonsiemenet heitettyä maahan ja työkalut kerättyä kasaan pihalta. Oma hommansa oli nykertää multa kuohkeammaksi ja nurmikonsiemenet tuonne nurmikivien väleihin, monen monta päivää meni siinäkin hommassa.  Ollaan selvästi muutenkin tälläistä hitaasti nykertävää tyyppiä, tehdään huolellisesti ja hyvin hommat valmiiksi asti. Toivottavasti tuo nurmikko tuosta alkaisi keväällä kasvamaan!

Multaa meni meidän 500 neliön tontille lopulta 48 kuutiota, muita tarvikkeita ei jaksa enää lähteä laskemaan. Kiviä ja kiviaineksia tuhansia kiloja jokatapauksessa.

Ensi kesälle jää sitten muutama iso homma, se on meidän 3 perättäinen raksakesä sitten. Näitä hommia on:

-terassin maalaus/käsittely jollakin, olen ihan loputtoman kyllästynyt tuohon sen valjuun ja sateessa varsinkin rusehtavaan ilmeeseen, joka toki korostuu entisestään paljasta multaa ja maata vasten. 

-aidan rakentaminen kadun puolelle.

-autotalli-varaston loppuunrakentaminen.

Tälle kaudelle mies luulee saavansa asennettua vielä autotallin lumiesteet ja ne osuudet sadevesiränneistä, jotka ohjaavat sadevedet viemäriin, nyt vedet valuvat suoraan maahan. Toivottavasti ensi viikonloppuna tapahtusi tämä :)

-Itse aion vielä rakennella havuille pupusuojuksen rautalankaverkosta, kaikki tarvikkeetkin on jo hankittuna. Meidän puolesta sitten saa jo ensi lumi sataakin Pienen talon Helsingissä pihalle!

Blogissa on ollut nyt vähän raskassoutuisempaa, kun ei aika meinaa millään riittää tuottamaan tänne materiaalia, pahoittelut siitä! Nyt kun viikonloppuja vieneet raksahommat hiljenee talveksi, niin onhan sitten taas aikaa kuvailla kotia ja ihania sisustusjuttuja.

 

Kommentit (7)

Monessa blogissa on nyt ollut katsauksia päättyvään vuoteen ja kun nyt pääsimme kotiin, aloin minäkin kaivella vanhoja kuvia. Tämä vuosihan on ollut meille Se Vuosi, kun tapahtui kaikkea jännää, kivaa, isoa ja näkyvää. Raksasta tuli koti ja muitakin isoja projekteja mahtui vuoteen omien töiden puolesta.

Jännästi tulikin muuten flashback vuoden takaisiin fiiliksiin, kun ilmojen kylmettyä jokunen viikko sitten kaivelin toppatakkia kaapista ylleni. Samaisessa vaatetuksessa kävin päivittäin raksalla katsomassa töiden etenemistä ja muutama maalitahra onkin takissa muistona niistä ajoista.

Viime tammikuussa meidän raksalla koitti suuri ja odotettu hetki, kun Kastelli luovutti talon meille viittä vaille valmis-toimituksena. Lue yksi blogimme suosituimmista postauksista vanhan blogin puolelta. Tämä vaihe jäi vähän kaoottisena itsellekin mieleen, siinä oli sekä kauhua että innostusta ilmassa. Osaammeko ja jaksammeko saada talon valmiiksi, tulikohan haukattua liian suuri kakkupala? 

Helmikuussa talon sisäseinät pohjamaalattiin sekä tehtiin betonipinnoite alakertaan ja märkätiloihin.

Maaliskuusta ei löydy yhtään järjellistä kuvaa. Siinä kuussa mies huhki raksalla joka ilta töiden jälkeen ja viikonloppuisin, minä huolehdin lapsista ja kodista. Yhdessä maalasimme pohjamaalin päälle toisen maalikerroksen, sain välillä maalattua päivälläkin, lapset olivat muutoin raksalla aina mukana.

Maaliskuussa tehtiin kaikki muut pinnat ja kiintokalusteet. Ihana ystäväperhe asensi meille yläkerran parkettilattian ja auttoi muissakin hommissa. Musta keittiö oli yksi odotetuimmista kokonaisuuksista taloon!

Jälkikäteen ajateltuna olisi ehdottomasti kannattanut rutistaa vielä pari viikkoa lisää ennen muuttoa ja asentaa ne kuuluisat listat ikkunoiden ja ovien ympärille ja yläkertaan lattialistat, sekä viimeistellä portaikon seutu, koska ne hommat on edelleen tekemättä. Muuton jälkeen kaikki hommat yksinkertaisesti hidastuivat.

Miehellä on pakkomielle saada tehdä itse asioita, koska silloin hän saa tehtyä ne täydellisen hyvin. Itse olen suurpiirteisempi ja siksi minun ei anneta osallistua, minulle on nyt jäänyt se kärsimätön odottavan osa. Ehkä näin on paras, koska taloproketista jäikin minulle pari asiaa hampaankoloon, joista voi vain syyttää omaa suurpiirteyttä ja rentoutta, ei tullut silloin kiinnitettyä asioihin tarpeeksi hyvin huomiota. Tuo puupalkki alakerrassa harmittaa vieläkin, kukaan Kastellin puolelta ei puhunut siitä mitään enkä itse osannut reagoida asiaan ajoissa. Sen olisi ehkä saanut levytettyä vielä myöhemminkin, mutta muita asioita tuli koko ajan vastaan ja päälle. Syvälle mieleen on myös jäänyt Kastellin työpäällikön lausahdus : "Rouva hyvä, ei pitäisi lähteä rakentamaan taloa, jos ei osaa". Niinpä. Vasta asuessa sitä on aikaa tarkastella asioita ja miettiä, mitä olisi voinut tehdä toisin.

Pääsiäisenä pääsimme muuttamaan uuteen taloon! Muuttovalmiuteen tarvitaan keittiö, yksi toimiva kylpyhuone, portaat ja pinnat puhtaina, sille minimitasolle pääsimme tässä aikataulussa. Siitä asti olemme edistelleet pikkuhiljaa sekä rakentamista että sisustusta. Vaatekaapit saimme hankittua pari kuukautta muuton jälkeen kesäkuussa.

Talon ulkoseinät ja sokkelin saimme maalattua syyskuussa ja heinäkuussa aloiteltu kauan odotettu sauna valmistui lokakuussa. Siitä olemme nauttineet kovasti!

Elokuussa raksablogimme muutti tänne Glorian Kodin alle ja pikkuhiljaa toivottavasti kaikki meidän raksaprojektia kiinnostuneina seuranneet  ja ihanasti kommentoineet löytävät myös tiensä tänne. Yksi kaveri sanoi, ettei kannata liian nopeasti rakentaa valmiiksi, että riittää blogissa kirjoitettavaa jatkossakin :) Jep, sitä ohjetta olemme noudattaneet :D

Päätavoitteina ensi vuodelle pidän saunasiiven yhden huoneen eli yhdistetyn kodinhoitohuoneen ja pukuhuoneen rakentamista loppuun, muut tekemättämömät sisätyöt valmiiksi sekä isoimpana juttuna ja vähän stressin aiheenakin on tuo pihan laitto. Siihen pitäisi nyt oikeasti keskityttyä, miten siitä saisi mahdollisimman hyvännäköisen, lapsiperheen arjessa hyvin toimivan, hyvin tehdyn ja helppohoitoisen vihreän vieläpä kustannustehokkaasti.

Talon sisäpuolelle alan kohtapuoleen suunnitella lisää säilytyskalusteita, jotta saamme seinien vierustoilla lojuvat lehti- ja kirjapinot piiloon ja piilosta taas kaikki kauniit esineet esille. Olohuoneeseen on suunnitteilla korkea hyllykkö ja ruokailutilaan senkki. Ja sisustajallehan koti on valmis vasta, kun kaikki hyllyt, taulut, valaisimet, naulakot, nupit on paikoillaan.

Kulunut vuosi oli muutenkin raskas, lähipiirissä oli työttömyyttä ja sairastelua. Koko taloudellinen tilanne maassa on ollut synkkä ja se näkyy jonkun verran omissa ja kollegoiden töissä ja tekemisissä ja aiheuttaa yleistä huolta ja epävarmuutta.

Tämä ei ollut meille koskaan mikään unelmataloprojekti, vain projekti, joka tulla tupsahti eteen ja jota lähdimme hullunrohkeasti tekemään todeksi. Otettiin perustalopaketti, jota muokattiin omannäköiseksi. Kokonaisuuteen ja valintoihimme olemme edelleen tyytyväisiä. Muutama kokeilu on tehty, mutta talon perusilme on klassinen ja aikaa kestävä. Kaikki, mihin pystyimme itse vaikuttamaan, on tehty hyvin ja laadukkaasti. Talo on asuttava ja toimiva, tilaahan meillä on tuplasti vanhaan kerrostaloasuntoon verrattuna.

Tämän koosteen avulla on hyvä myös muistuttaa itselle, että pitäisi katsoa taaksepäin ja olla tyytyväinen saavutettuun. Meidän rajallisilla resursseilla tämä on nyt jo hieno saavutus! Pitäisi olla itselleen armollisempi ja kärsivällisempi, hiljaa tästä ihan hyvä tulee.

Pienessä talossa Helsingissä vuoden viimeisenä päivänä kaikki siis aika lailla hyvin!

Kommentit (16)

Lyde
1/16 | 

On ollut mukava seurata oman projektin rinnalla teidänkin projektin etenemistä, vertaistuki on rakentamisessa kyllä tosi isossa osassa! Kiitos siis, että olet jaksanut laitella blogiinkin kuulumisia :-)

Karin // Tunne tilat
5/16 | 

Erityisen hyvää uutta vuotta upeassa uudessa kodissa. Ei helkutti, mä olisin varmaan laittanut vastapalloon, jos mulle joku olisi aukonut osaamisesta :) Monessa kohtaa sitä meikäläinenkin kompastuu siihen, ettei osaa pahimmassa painajaisessakaan kuvitellakaan, jonkun suunnitelleen ihmevärkin keskelle kaikkea (kun sen olisi saanut hyvin pienellä vaivalla huomaamattomaksikin)...

Hertta
7/16 | 

"Rouva hyvä, ei pitäisi lähteä rakentamaan taloa, jos ei osaa".  Melkoisen hyvä mainoslause Kastellilta! Eikös nämä muuttovalmiit ja viittä vaille valmiit talot ole juuri meille, jotka ei osata ihan koko taloa rakentaa...? ;)

Hyvää ja leppoisaa vuoden alkua teille. On ollut kiva seurata blogiasi, kun oma rakentamisemme on edennyt suurinpiirtein samassa tahdissa teidän kanssa. :)

Pieni Talo Helsingissä
Liittynyt11.8.2015
8/16 | 

Kiitos kommentistasi Hertta! Meidän kokemus oli, että ei tämä viittä vailla valmis-konsepti kauheasti Kastellia kiinnostanut. Muuttovalmiissa saavat viedä asiat loppuun omissa käsissään ja luovuttaa talon valmiina niin, että kaikki työvaiheet ja materiaalit on heillä tiedossa, jolloin kokonaisvastuu jää heille, eikä tule asukkaat väliin häsläämään :) Tällaisessa projektissa olisi varmasti saanut ostettua konsultaatiota (vastaavalta mestarilta), mutta päätettiin säästää sinä kohtaa. 

Vierailija
9/16 | 

Puupalkki on piste iin päälle. Antaa sitä jotain! Minusta ilman olisi tylsempi :) Ihana koti ja keittiö!
Ps. Meille tuli Kastellin viittä vaille valmis paketti ja olimme kyllä todella tyytyväisiä. Harmi jos teillä ikäviä kokemuksia :/

Pieni Talo Helsingissä
Liittynyt11.8.2015
10/16 | 

No, puupalkki minulla vähän mietinnässä vielä, tulemmeko toimeen ;) Ei meilläkään varsinaisia huonoja kokemuksia ole, Kastelli teki kyllä kaiken niinkuin pitikin, sovitun mukaan ja aikataulussa. Ehkä jäin tässä projektissa kaipaamaan sitä konsultaatiota ja henkistä tukea eniten.

Vierailija
13/16 | 

Palkki on mun silmään ihan hyvä, mutta ammattilaisethan neuvoo (ei päde naamaryppyihin) korostamaan sitä mitä ei voi peittää...

J
14/16 | 

Löysin tämän blogin yrittäessäni löytää meidän uuteen taloon kivat saumalistat, kun en halua kynnystä enkä sellaista kapeaa listaa. Ja sitten google löysi kuvan teidän leveästä saumalistasta. Ja nyt tietenkin kiinnostaa, että mistä te olette hankkineet saumalistat? Kaunis koti teillä, varsinkin kylpyhuoneen betonipinnoite näyttää todella hyvältä :)

Vierailija
16/16 | 

Teillä on todella kaunis lattia talossanne. Mitenkähän se on toteutettu, millä materiaalilla ja mikä firma toteutti ?

 

Sauna valmis, jee! Tämä on todellakin yksi raksaprojektimme suuria kohokohtia, omaa saunaa on odotettu! Saunan rakennus alkoi heinäkuussa, 4 kuukautta muuton jälkeen, kurkista täältä edellisen saunapostauksen tilanne elokuun alusta.

Kolme kuukautta siinä meni, että saatiin sauna tähän valmiuteen. Syyskuussahan maalattiin talo ja rapattiin sokkeli. Sitten taas saunan kimppuun. Odotettiin laudetoimitusta, odotettiin sähkömiestä, hankittiin tarvikkeita... Sitä ei voi kuin toinen amatööri-rakentaja tietää, kuinka paljon erilaisia osia ja välineitä tarvitaan, ennenkuin hommaan voi ryhtyä. Myös muutama viikonloppu meni niin, ettei mitään tapahtunut, oli muuta ohjelmaa. Yhtenä päivänä allekirjoittanut  lähti hakemaan lisää Tikkurilan Supi Saunavahaa puupintojen suojausta varten, mutta tuli kotiin Supi Saunaöljyn kanssa... ja sitä rataa...

Saunan suunnittelu lähti liikeenteseen luonnonväristen Helon Deco-vaneeripaneelien kautta ja ilme on suunniteltu niiden mukaan ja ympärille. Ei olisi ollut mikään ehdoton juttu jatkaa koko saunaa Helon tuotteilla, mutta niin teimme. Osittain mukavuudenhalusta ja osittain sen vuoksi, että siellä oli mieleisenmalliset ja sävyiset lauteet ja siksi, että siellä oli ihana ja mukava naismyyjä, joka osasi ne meille myydä.

Meidän projektin kestäessä Helolle ehti tulla uusi laudemallikin, Kiana: sen mallin lauteet ovat haapaa, laudat leveät ja lauteiden malli umpinainen. Meillä oli idea tehdä hyvin perinteinen ja suomalainen puinen sauna, kodikas ja hyvätunnelmainen, kuitenkin modernilla yksinkertaisella otteella ja siinä minusta onnistuttiin täydellisesti. 

Otimme itse mitat lauteita varten ja ne tehtiin mittojen mukaan valmiiksi paloiksi tehtaalla. Itselle jäi asennettavaksi kannatinpuut. Sitten vain nostettiin lauteet paikoilleen kiukaan ympärille. Lopuksi vahasimme lauteet ja laitoimme kiuaskivet paikoilleen. Tai mieshän tämän kaiken teki ;) Kiuas on suora ja musta, nimeltään Himalaya. Siinä on eräs erityisominaisuus, jonka esittelen, kun olen itse ensin päässyt sitä testaamaan.

Kiuasta on pidetty nyt muutaman kerran päällä, jotta mahdolliset höyryt haihtuvat ilmaan ja perjantai-iltana ajattelimme mennä saunomaan! 

Saunasiivestä on nyt rakennettu kaksi kolmasosaa, kun saunan viereinen suihkuttelutila on myös valmis. Siitä laitan kuvia myöhemmin!

Viimeiseksi rakennettavaksi jää kylpyhuoneen vieressä oleva yhdistetty saunan pukeutumis -ja vilvoittelutila, joka toimii myös kodinhoitohuoneena eli pyykkitupana.

Voin kertoa, että nyt tuntuu H y v ä l l e !

Kommentit (21)

Karin // Tunne tilat
1/21 | 

Tykkään ihan tosi paljon. Juuri tuo perinteikkyys ja pröystäilemättömyys iskee muhun. Oikein nautinnollisia saunahetkiä!

Satu / Koti rinteessä
3/21 | 

Oi, siitä tuli hieno!! Sopii hyvin teidän talon tyyliin! Rentouttavia löylyhetkiä :)

Lyde
5/21 | 

Oi, nuo vanerit oli mulla pitkään haavelistalla! Ne jäi sitten pois kun eivät kuuluneet valikoimaan siellä mistä meidän piti pintoja enimmäkseen valita. Myös tuollainen laude joka kiertyy kiukaan ympärille on kivan näköinen, meillä se ei tosin taas onnistunut koska puukiuas. Ja siitä syystä ihan mielellään otinkin "tavalliset" lauteet :-)

Essi // Koti rakennetaan tunte...
7/21 | 

Todella kaunis sauna. Oi että mä tykkään noista vaneripinnoista! Mahtaa tuntua mahtavalta kun vihdoin pääsee saunomaan :)

Anna / Fiskari31
11/21 | 

Aivan huikea sauna! Ihailin asuntomessuilla noita leveälauteisia saunoja tai oliko niitä just se yksi. Ja vanerin käyttö saunassa, ihan huikeeta. Meillä on raksaprojektissa vasta rungon pystytys käynnissä, mutta saunaa odottelemme kovalla innolla jo nyt. Ihana nähdä valmiita luomuksia!

Seuraa 

Sisustusblogi, joka on nimetty Kalliomäen perheen Helsinki-pientalo-rakennusprojektin mukaan. 

Pitkän linjan sisustusalan ammattilainen, suunnittelija, toimittaja, visualisti Piia, hänen miehensä, valokuvausta harrastava Jari ja kaksi kouluikäistä poikaa asuvat nyt neljättä vuotta uudessa talossa ja sisustavat klassisella ja ajattomalla tyylillä.

Blogissa jaetaan oman kodin sisustuksen lisäksi parhaat palat Piian kivoista työjutuista, intoillaan modernista arkkitehtuurista, matkailusta ja maisemista. 

Seuraa Piia Kalliomäkeä Instagrammissa

Tsekkaa myös Piia Kalliomäki / Studio Kalliomäki 

Kiinnostaako sinua yhteistyö tämän blogin kanssa? Ota yhteyttä piia.kalliomaki @ gmail.com.

 

Blogiarkisto

2019
2018
2017
2016
2015
2014

Kategoriat

Instagram