
Viikko sitten Mikkelissä oli asuntomessujen virallinen ennakkomediapäivä, jolloin kävin itsekin ensimmäistä kertaa Kontion kohteessa, jota sisustan messuille. Tokihan ammattilainen osaa pohjapiirroksen perusteella yhden kohteen sisustaa kohteessa kertaakaan käymättä :) No, aika vain on mennyt nopeasti ja toisaalta nyt oli enemmän nähtävää, kun rakentaminen on edennyt ihan mallikkaasti aikataulussa.
Kuvista näkyy aika hyvin, mikä siellä on tilanne. Mediapäivän jälkeen oli vuorossa takan asennus, seuraavaksi asennetaan kiintokalusteita ja parketti menee asennukseen parin viikon päästä. Sittenhän onkin jo kalustus- ja sisustuspäivä, kun Dekon virallisen messuluettelon sisustuskuvat otetaan toukokuun puolen välin kieppeillä.
Itse olin kohteessa aika fiiliksissäni vaaleaksi kuullotetuista hirsiseinistä, isoista alakerran ikkunoista ja yläkerran valkoisesta marmorikylppäristä. Siitä tulee niin hieno!
Lattiaan saakka ulottuvia ikkunoita on niin paljon, että osan kalusteista joutuu laittamaan ikkunoiden eteen, mutta silti uskon, että oleskelutilat jäävät ilmaviksi.
Oleskelutilan kalusteissa meillä on yhteistyökumppanina Adea. Tämän kohteen matot tulevat olemaan yllätys suunnittelijallekin! Muutama designvalaisin odottaa jo mulla kotona jemmassa ja malttamattomana, että pääsisivät paikoillensa...
Virallisempikin sisustettu pohjakuva on jo tehty luetteloa varten, mutta laitanpa tähän nyt mukaan kuvan mun suttupaperista, kun tykkään mitoittaa kalusteet vanhanaikaisesti skissipaperin ja mittaviivaimen avulla.
Asuntomessut Mikkelissä 14.7.-13.8.2017
Kontio Toive: Kohde 11
Arkkitehti: Olavi Kujanen
Sisustussuunnittelu: Piia Kalliomäki / Studio Kalliomäki
Huoneistoala: 125 neliötä, 3 mh + oh
Asukkaat: Tiina Eskelinen ja Marko Seppänen
Innolla odotan minkälainen lopputulos on! Lupaavalta näyttää ;)
En malta odottaa kesän asuntomessuja ja tätä sunkin kohdetta. Upea kokonaisuus valmistumassa.