Arvatkaapas miltä tuntuu asua uudessa talossa, missä kukaan ei ole ennen muuttoa laittanut meille valmiiksi yhtään valaisinta paikoilleen? Tai no joo, upotetut valaisimet joihinkin huoneisiin toki asennettiin, mutta niiden valo ei yksin riitä ja pelkästään niiden valossa on kyllä aika kalseatakin olla.

Täällä siis hipsimme pimeässä talossa, jos ei nyt pistetä valaisinten asennukseen vauhtia.

Valaisimia hankin mielelläni ja yritän ostaa kerralla kunnolliset, pitkäaikaiset hankinnat. Artekin valaisimet on tuttu ja turvallinen valinta siinä tapauksessa, eli ns. klassinen valinta ;) Helsinki Design Weekin yhdestä parhaasta tapahtumasta Design Marketista lähti alennettuna mukaan Artekin Mehiläispesä. Alunperin himoitsin tätä meille olohuoneeseen ja messinkisillä renkailla, mutta kun tämä siellä myyjäisissä killui alelappu kyljessään, saatoin joustaa niistä messinkirenkaista.

Koska olohuoneessa on nyt Kultakello, valaisin haki meillä jonkun aikaa paikkaansa, mutta lopulta päätin laittaa sen makuuhuoneeseen. Selitin sen itselleni sillä, että liukuovikaapistoissa oleva hopeansävyinen vedin löytää parin näistä samaa metalliväriä olevista renkaista. Sinne se passaa ihan hyvin!

Kuten kuvista huomaatte, myös makuuhuoneen sisustus on vähän kesken, siellä on aika paljasta vielä. Valkoiset pellavaverhot olisi jo olemassa, kunhan vain saaataisiin verhokisko ostettua, se on vain jäänyt tässä miljoonien kiireisimpien hoidettavien asioiden keskellä. Jokin peili puukaapin päällä olisi kiva...

Mutta taas on yksi lamppu paikoillaan, jee! Pikkuhiljaa asiat etenevät. Suuntaan tosiaan viikonloppuna Tampereelle. Hyvää viikonloppua kaikille, se on moro!

 

Kommentit (23)

Sanna/ Sisustus COCO
24/23 | 

Just hyvä teidän makkariin ja sopii täydellisesti hopeansävyiseen vetimeen :)

Mukavaa tapaamista ja haleja.

Vierailija
26/23 | 

Kyllä se on varsinkin talvella ja syksyllä ikävää tehdä muuttoa, kun yleensä ei ole yhtää lamppua jätetty asuntoon. Hyvällä säkällä vessassa on valo, mutta se ei paljoa mieltä lämmitä :D Ensimmäisenä joutuu lähtemään lamppu ostoksille ja vielä pimeässä yrittää taskulampun valossa asentaa uutta valaisinta kiinni.. 

Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Seuraa 

Sisustusblogi, joka on nimetty Kalliomäen perheen Helsinki-pientalo-rakennusprojektin mukaan. 

Pitkän linjan sisustusalan ammattilainen, suunnittelija, toimittaja, visualisti Piia, hänen miehensä, valokuvausta harrastava Jari ja kaksi kouluikäistä poikaa asuvat nyt neljättä vuotta uudessa talossa ja sisustavat klassisella ja ajattomalla tyylillä.

Blogissa jaetaan oman kodin sisustuksen lisäksi parhaat palat Piian kivoista työjutuista, intoillaan modernista arkkitehtuurista, matkailusta ja maisemista. 

Seuraa Piia Kalliomäkeä Instagrammissa

Tsekkaa myös Piia Kalliomäki / Studio Kalliomäki 

Kiinnostaako sinua yhteistyö tämän blogin kanssa? Ota yhteyttä piia.kalliomaki @ gmail.com.

 

Hae blogista

Blogiarkisto

2019
2018
2017
2016
2015
2014

Kategoriat

Instagram

Sisältö jatkuu mainoksen alla