Joulukuun kahdeksastoista ja meillä lensi viime perjantaina viikkosiivouksen yhteydessä joulukuusi pihalle. Johan se ehti melkein kuukauden ollakin, meillä kun kuvattiin joulua 23.marraskuuta. Linkitän sen jutun tänne blogiin loppuviikosta. Loppujoulu meillä vietetään sitten ilman kuusta.
Joulukuusen poismenon myötä mietin sitä, mistä se aito ja oikeanlainen joulumieli syntyy? Meidän perheessä kuusi ei selvästikään ole se juttu, vain esteetikko-esikoisemme teinipoika 13 v huomasi kuusen hävinneen, hän kun olisi halunnut laittaa siihen kässäntunnilla nikkaroimansa joulukoristeen. Koriste lähteen nyt vaarin kuusta koristamaan joulureissulle.
Tämä joulu on toinen, kun emme enää mene lapsuudenkotiini viettämään joulua, äitini nukkui pois vuosi sitten, lapsuudenkotia ei ei enää ole. Muutenkin joulumieli on ollut vähän kadoksissa koko perheellä.
Olen tähän asti joka joulunalus vienyt lapset keskustaan katsomaan jouluvaloja ja -ikkunoita, mutta tänä jouluna se ei enää kiinnostanut kumpaakaan poikaa. Tuomaanmarkkinoiden karuselli olisi ollut ihana, käytiinkö vielä viime jouluna siinä poikien kanssa, mutta nyt ei enää...
Yllättävää kyllä, myöskään joululahjatoiveet eivät meillä mene yli äyräyden, molemmilla lapsilla on aika maltiliset toiveet ja aikuisille ei hankita lahjoja. Mitäs nyt sitten? Mistä se joulufiilis, mikä on meidän perheen joulu?
Kyllä se fiilis varmaan parhaiten löytyy kuitenkin omalta kotisohvalta, kun laitetaan kynttilät päälle, köllötellään yhdessä villapeittojen alla ja pojat mustustelevat suklaita, marmeladeja ja pipareita. Mies soittaa joululauluja soittolistaltaan. Lauantai-sauna on meillä lähes pyhä perinne, sen jälkeen ihan parasta on yhdessäolo. Läheiset ja omat rakkaat, lähellä. Niin kauan kuin vielä pysyvät lähellä.
