Kirjoitukset avainsanalla piha

Kaupallinen yhteistyö

 

 

GRANdesignin Kerä-amppelin ohella toinen uusi sisustustavara meidän terassilla on Kekkilän Viherlaatikko, jonka sain pr-lahjana. Laatikko oli helppo koota ja se löysi nopeasti paikkansa meidän terassilta, ihan läheltä ovia, ikkunoita ja kulkureittejä. Näin sitä ja kasvien hyvinvointia on helppo pitää silmällä.

Mietin ensin kesäkukkia laatikkoon, mutta sitten päätin kuitenkin istuttaa siihen salaattia ja kiinankaalia, niitä kun kuluu kesäkaudella paljon. Nämä kuvat ovat kesäkuun ekalta viikolta, puutarha on kasvanut sen jälkeen huomattavasti.

Todennäköisesti istutin siemenet laatikkoon liian lähekkäin toisiaan, koska kiinankaalit rehottavat nyt jo tosi isoina ja valtaavat alaa salaatilta. Katsotaan, miten käy! Kasvua on ollut kuitenkin kiva seurata, tässä yhdistyy huvi ja hyöty.

Musta Viherlaatikko on itsessään todella tyylikäs ja sopii tämänkin meille tosi hyvin.

 

Sisältö jatkuu mainoksen alla

Kommentit (0)

Sisältö jatkuu mainoksen alla

Muutama viikonloppu on mennyt nyt pihahommissa, kun kesä tuli niin yllättäen ja yhtäkkiä sitten kuitenkin. Ruohoa on leikattu jo ainakin kaksi kertaa. Meidän pihalla on nyt tavallaan kolmas kesä menossa - tai laskutavasta riippuen toinen kesä vasta.

Kesällä 2016 aloitimme pihan rakentamisen ihan alkutekijöistä, tiukasta savimaasta. Kaivoimme kuopat, rakensimme muurit ja asensimme vaadittavat pihakiveykset. Se oli ihan käsittämättömän raskasta hommaa, kun sitkeästi teimme kaiken käsin lapioilla, ainoa kone apuna oli betonimylly! Ihan hullua. 

 

 

Loppusyksyllä 2016 tilasimme isot multakuormat, saimme mullat paikoilleen ja nurmikonsiemenet maahan juuri ennen pakkasöiden alkamista, ihan viime tinkaan meni!

Muutamat pensaat ja puut istutin myös siinä vaiheessa.

 

 

Kesällä 2017 ruoho sitten rehottikin aivan hulluna. 

 

 

Pari kesää olen nyt seuraillut puiden ja pensaiden kasvua. Sillä aikaa terassilla on ollut vaihteleva lajitelma kaikenlaisia ikivihreitä kokeiluja ruukuissa. 

 

 

Kesällä 2017 tehtiin aita. Viime kesänä 2018 valmistui autotalli.

 

 

Terassia on myös sisustettu parina kesänä. Ostin Hayn Palissade-tuolit kahdessa erässä, ensin kaksi vuonna 2017 ja toiset kaksi viime kesänä 2018. Isoja mustia ruukkuja olen myös hankkinut kahtena kesänä. Nuo metalliset House Doctorin ruukut selvisivät talvesta! Ne on muuten ostettu Living 247:sta, sieltä voi varmaan kysellä, onko enää saatavilla, jos kiinnostut!

 Tänä kesänä terassi saa muutaman uuden sisustusjutun, niistä lisää blogissa myöhemmin.

 

 

Kesältä 2018 ei montaa kuvaa itse pihasta olekaan, se oli ehkä sellainen välivuosi pihan suhteen, ei paljon kiinnostanut mikään siellä :)

Tänä kesänä täytyy muistaa ottaa enemmän kuvia! Nyt piha on periaatteessa valmis, sinne ei olisi ihan pakko enää istuttaa mitään. Olen siistinyt istutusten alusia ja reunuksia, se on ollut ihan kivaa puuhaa, kun pikkuhiljaa olen tehnyt. 

 

Kommentit (2)

Vierailija
1/2 | 

Näyttää tosi hienolta ja samalla niin yksinkertaisen tyylikkäältä. Kiinnostaisi kuulla, miten nuo pikkuhavut ovat pärjänneet ruukussa? Esim. noissa korkeissa harmaissa?

Vierailija
2/2 | 

Tyylikäs piha, joka istuu talon tyyliin. Olen ihastellut noita Hay Palissade -tuoleja pitkään, mutta miten on, ovatko ne hyvät istua?

 

Tänä kesänä terassipuutarhan rakentaminen jatkuu muutamalla uudella ruukulla. Viime kesäksi hankin mustia ruukkuja Platagenista, mutta eihän siellä niitä samoja enää tälle kesälle ollut - eikä muitakaan mustia kivannäköisiä. Bongasin sitten House Doctorin instasta kuvissa näkyvät mustat komeat metalliset ruukut, jotka lähtivät tilaukseen tutun verkkokaupan, Living 247:n kautta. Tuo on kivannäköinen ja uudenlainen ruukkusarja, voisin ottaa nuo kaikki osat meille. Yllätyksenä tuli, miten kevyet nämä metalliset ruukut ovat - eli todella helppoja siirrellä! Pakkasenkestosta sen sijaan ei ole mitään tietoa, se asia menee testaukseen ensi talvena, en tuota isompaa saa meille sisälle minnekään mahtumaan :)

Isommassa ruukussa kasvaa nyt (omassa pienemmässä ruukussaan) miehen oma kasvatti, parisen vuotta sitten hankittu limepuu. Se on ihan mukavasti kasvanut kokoa sinä aikana. Hän viettää talvet sisällä ja nostetaan aina kesäksi ulos.

Pienempään ruukkuun pitäisi nyt hankkia vielä joku kasvi, pieni puu kenties?

 

 

Kommentit (0)

 

Seurata itse istutettujen kasvien kasvua. Kuinka kukat avautuvat lämmössä. Tuntuu niin hyvälle ja palkitsevalle.

 

Kommentit (2)

Sannan
1/2 | 

Tämä on niin ihanaa aikaa omalla pihalla, kun puut ja pensaat kukkivat.

Mahtavat nuo korkeat kuutioruukut! Mistä olet ne hankkinut?

Sanna

Vierailija
2/2 | 

Moi! Saako tiedustella mikä värisävy teillä on talon seinissä? Todella hyvännäköinen! Meillä tulossa myös tumma puutalo ja etsimme sitä oikeaa sävyä. Onko teillä ikkunanpielet tummanharmaat rr23 vai mustat nekin? Kiitos! 🙂

Seuraa 

Sisustusblogi, joka on nimetty Kalliomäen perheen Helsinki-pientalo-rakennusprojektin mukaan. 

Pitkän linjan sisustusalan ammattilainen, suunnittelija, toimittaja, visualisti Piia, hänen miehensä, valokuvausta harrastava Jari ja kaksi kouluikäistä poikaa asuvat nyt neljättä vuotta uudessa talossa ja sisustavat klassisella ja ajattomalla tyylillä.

Blogissa jaetaan oman kodin sisustuksen lisäksi parhaat palat Piian kivoista työjutuista, intoillaan modernista arkkitehtuurista, matkailusta ja maisemista. 

Seuraa Piia Kalliomäkeä Instagrammissa

Tsekkaa myös Piia Kalliomäki / Studio Kalliomäki 

Kiinnostaako sinua yhteistyö tämän blogin kanssa? Ota yhteyttä piia.kalliomaki @ gmail.com.

 

Blogiarkisto

2019
2018
2017
2016
2015
2014

Kategoriat