peltikatto, konesaumakatto, peltikaton kunnostus, peltiseppä, Peltisepänliike Söderholm

Kattorempan edellisessä postauksessa piiput saatiin purettua ja seuraavana työlistalla oli niiden muuraus. En ole ihan varma tiedostivatko isäni ja Isma oikeasti kuinka suuri työ piippujen korjauksessa tulisi olemaan, sillä hommaa oli tosi paljon. Pari viikkoa he kipusivat lähes joka ilta töiden jälkeen katolle ja huhkivat siellä vähintään kolmesta neljään tuntia, viikonloppuisin vielä pidempään. Varsinkin isompi piipuista oli sekä työläs purkaa että muurata uudelleen.  

Itse kipusin katolle vain yhtenä sunnuntaina kun Ismalla oli sovittua menoa. Kammoan korkeita paikkoja ja polvet tutisten yritin assaroida sen mitä osasin. Jos muuraushomma ei jo itsessään ollut riittävän haastava, niin piippujen hormien sisäseinämien tiilet piti asetella tuolla tavalla pystyyn. Siinä sai olla tarkkana, etteivät seinämät lähteneet notkumaan. Olimme askarrelleet jokaiseen hormiin vaahtomuovista tyynyt, jotta muurauslaastimuru ei valuisi alas hormiin. Olikohan niin, että vain yksi tiili pääsi putoamaan alas mutta se saatiin myöhemmin piikattua pois. Aika hyvä suoritus tältä porukalta sanoisin.  

Isomman piipun lappeella oli turvallisempi työskennellä, koska sillä sivulla oli peltiseppien asentamat rakennustelineet. Tällä toisella lappeella jänskätti vähän enemmän. Ainakin minua kun seurasin hommaa vain maasta käsin. 

Kun piiput oli muurattu oikeeseen korkeuteen, niiden ympärille rakennettiin kehikko betonivalua varten. Vaahtomuovityynyt vaihtuivat styroksisiin ja valu raudoitettiin.

Saatiin talkooapua ystäviltä kun tarvittiin lisää käsipareja tekemään betonia ja hiissaamaan sitä ylös katolle.

Valmista betonivalua käytiin välillä suihkuttelemassa ja sen annettiin jähmettyä pressun alla pari päivää, jonka jälkeen valumuotit poistettiin.

Kun isompi piipuista oli valmis, ja Isman ja isäni tekemät telineet poistettu, peltisepät aloittivat sen puolen lappeen pellitystyöt. Uutta peltiä tehtiin suurinpiirtein piipulle saakka ja sen jälkeen toisenkin puolen piipun piti olla valmis ennen kuin työ saattoi jatkua. 

Ja valmista tuli! Hirveä duuni, mutta haluan ainakin ajatella, että siinä säästi pienoisen pennin. Ei kyllä oltaisi tästä(kään) hommasta selvitty ilman isääni tai avuliaita ystäviä ja sukulaisia. Kaikkeen ne ryhtyykin! Varsinaisesta katon pellityksestä lisää näiden kilometrin pituisten postausten seuraavassa osassa.

Kommentit (0)

Seuraa 

Suutarin talossa on blogi Jutan ja Isman remonttiprojektista. Päiväkirja siitä, kuinka kunnostamme rappeutuneesta, kauniista 1920-luvun talosta unelmiemme kodin.

Kiinnostaako sinua kaupallinen yhteistyö tämän blogin kanssa? Ota yhteyttä Sanoma Lifestylen mediamyyntiin! Bloggaajaan saat yhteyden tästä.

Hae blogista

Blogiarkisto

Kategoriat