Lupailin kuvamateriaalia keittiön tapeteista, joten tässäpä sitä! Unohdin ottaa päivänvalossa kuvat valmiista kokonaisuudesta, joten joudutte toistaiseksi tyytymään vaihekuviin. 

Ne ensimmäiset puolitoista rullaa eivät riittäneet kuin yhden seinän tapetointiin, joten tilasimme niitä lisää. Nytkin menekki oli epähuomiossa laskettu aika naftisti, mutta onneksi rullat riittivät! Ei ole muuten mikään vitsi se, että kannattaa tarkkailla että tapettirullat ovat samaa erää. Näissä meidän rullissa oli nimittäin ihan näkyvä sävyero kun niitä vertaili vieretysten. Vanhemmissa rullissa valkoisen sävy oli hitusen verran lämpimämpi uusiin verrattua. Mutta koska erän vaihtokohta tuli kulmaan, ei sävyeroa juuri huomaa. 

Näistä kuvista ei kyllä tuota tapetin kuviota nää yhtään. Livenä kuosi on kivan hillitty mutta graafinen viivakuviointi erottuu kuitenkin selvästi valkoisesta pohjasta. Roudattiin viereisestä huoneesta kodinkoneet keittiön puolelle, jotta päästiin siivoamaan sitä huonetta tapetointikuntoon. Meillä on ollut tehokas viikonloppu, sillä työmiehet ovat ahkeroineet vessan laatoituksen ja yläkerran seinäeristysten parissa. Me aloitimme Isman kanssa tänään illalla tapetoimaan ruokahuonetta, joka tulee ensin toimimaan meidän makuuhuoneenamme. Onneksi ollaan kehitytty suht päteviksi tapetoijiksi, sillä tässä tapetissa ei ollut lainkaan leikkumerkkejä apuna. 

Saimme tapetoitua yhden seinän ja huomenna homma jatkuu. Lisää kuvamateriaalia siis luvassa mutta oli pakko vähän vilauttaa tuota rullaa. Tapetti on ihana.

Kommentit (0)

Seuraa 

Suutarin talossa on blogi Jutan ja Isman remonttiprojektista. Päiväkirja siitä, kuinka kunnostamme rappeutuneesta, kauniista 1920-luvun talosta unelmiemme kodin.

Kiinnostaako sinua kaupallinen yhteistyö tämän blogin kanssa? Ota yhteyttä Sanoma Lifestylen mediamyyntiin! Bloggaajaan saat yhteyden tästä.