Pihatalkoot; kesäkukat; nurmikon istutus

Vähän ehkä liioittelua mutta ainakin ero entiseen on huomattava. Kiitos viime viikonlopun pihatalkoiden! Saatiin onneksi talkoot pidettyä sen lumikaaosviikonlopun jälkeen ja ihania ihmisiä saapui paikalle reilu kymmenen.

On ihan käsittämätöntä kuinka paljon voi saada aikaan muutamassa hassussa tunnissa kun käsipareja on riittävästi. Järkättiin viimeksi isommat talkoot viime kesän lopussa ja oli taas päässyt unohtumaan, kuinka huimasti asiat voi yhden päivän aikana edistyä.

Muodonmuutoksen koki mm. vanha huvimaja, josta lapioitiin pois litrakaupalla multaa ja yksi vanha, lahonnut puukelkka.

Kahdessa kasassa olleet lautapinot koottiin yhteen pinoon tontin reunalle ja näin uima-altaan vasemmalta puoleltakin mahtuu kävelemään. 

Etupiha saatiin jo niin hyvään kuntoon, että talkoopäivän päätteeksi istutettiin siihen nurmikonsiemeniä. Koko päivän kuvasaldoksi jäi yksi ainoa kännykkäkuva, jossa maata tampataan Kummeli tyyliin. 

Vaikka pihan sisääntulossa on vielä muutamia jätesäkkejä sun muuta roinaa niin siitäkin saatiin siivottua roskalautakasat, risut ja lehdet pois. Iso urakka olikin haravoida lähes koko pihan lehtikasat säkkeihin ja raahata ne peräkärryyn. 

Ollaan nyt viikko ihasteltu siistiytynyttä pihaa ja aina välillä käy mielessä, että mitä me kaikella tällä vapautuneella tilalla tehdään. Ollaan kuitenkin kuukausitolkulla väistelty lautapinoja ja epämääräisiä pressujen peittämiä kasoja. Ainakin kukkasia piha kaipaa! Laitoin tänään liljoja ja gladioluksia esikasvatukseen, joten toivottavasti kesällä pihalla kukkii ainakin niitä.

Kommentit (0)

Seuraa 

Suutarin talossa on blogi Jutan ja Isman remonttiprojektista. Päiväkirja siitä, kuinka kunnostamme rappeutuneesta, kauniista 1920-luvun talosta unelmiemme kodin.

Kiinnostaako sinua kaupallinen yhteistyö tämän blogin kanssa? Ota yhteyttä Sanoma Lifestylen mediamyyntiin! Bloggaajaan saat yhteyden tästä.

Blogiarkisto

Kategoriat