
Tuo William Morrisin suunnittelema tapetti koristi aikanaan suunnittelijan oman ruokailuhuoneen seiniä ja nyt myös meidän! Saatiin ruokahuone/meidän makkari tapetoitua ja kattolistatkin on nyt paikallaan. Ennen tapetointia vanhat lattialankut piti hioa ja hoidettiin homma tuollaisella pienellä käsihiomakoneella. Nopeampikin vaihtoehto olisi varmasti ollut olemassa mutta ei tuohonkaan kauaa mennyt. Mutta pölyn määrä oli kyllä järkyttävä!
Tuo hengityssuojaimen keltainen väri ei juurikaan valehtele. Ihan hyvä, että tajusimme kuitenkin tehdä tuon hiontahomman ennen tapettien levittämistä seinään.
Ollaan tosi tyytyväisiä tapettivalintaan! Erityisesti tuohon sävyyn, kun pohdittiin tuon ja tummemman, enempi punertavan sävyn välillä. Tapetti kustansi enemmän kuin meidän olohuoneen ja kulmahuoneen rullat yhteensä, mutta on se sen arvoinen. Kauhisteltiin ensin sitä, että rullissa ei ollut ollenkaan leikkuumerkkejä mutta lopulta se olikin ihan hyvä juttu. Hävikki oli ainakin meillä minimaalista kun sai itse päättää mistä kohtaa vuotaa leikkasi.
Tämä tapetti on huomattavasti paksumpaa kuin aiemmin käyttämämme tapetit ja sen piti antaa vettyä noin 5 minuuttia liisteröitynä ja kaksinkerroin taitettuna. Muissa huoneissa tapetit pystyi heti levittämään seinään. Mutta varmaan tästä paksuudesta ja vettymisajasta johtuen tämä tapetti oli tosi helppo laittaa paikalleen. Ei ollut huolta ilmakuplista ja kohdistus oli helppoa.
Kyllä tuolla kelpaa illalliskutsuja järjestää!