
Nyt kun takapihan aurinko-olosuhteissa ei enää ole mitään valittamista aloitimme kasvihuoneen pystytyksen! Sain vanhemmiltani lahjaksi lasiseinäisen kasvihuoneen ja homma alkoi viikonloppuna perustusten teolla. Tämän kesän paras kasvihuonesesonki alkaa olla jo menetetty mutta ensi kesäksi ollaan valmiina. Ja ehkä tuonne saa vielä tänäkin kesänä jotain yrttejä kasvamaan.
Pohjalle laitettiin paperikoneen viiraa, jonka päälle lapioitiin mursketta seinien perustaksi tulevien lekaharkkojen alle. Vedämme kasvihuoneeseen vesijohdon, joten se piti kaivaa vähän maan alle, jotta ei ole jatkossa tiellä.
Hyvä naapuri-pisteet korjattu, kiitos muiden pihalle levinneen kivipölyn!
Suorassa on!
Homma jäi vielä vähän vaiheeseen mutta jatkunee tällä viikolla! Ainakin pihalle on tilattu säkki muurauslaastia, jolla harkot on tarkoitus muurata paikalleen. Sen jälkeen listalla onkin ehkä alumiinisten runkorakenteiden maalaaminen vihreäksi. Jatkoa seuraa siis!