
To Do -listalta voidaan vetää yli lattialistojen maalaus ja asennus! Ja oikeastaan myös eteisen ja yläkerran siivous, sillä parin ylimääräisen ja avuliaan käsiparin ansiosta saatiin lauantaina raivattua yläkerta aika siistiin kuntoon. Roinaa siellä on vieläkin mutta nyt ainakin pihan puoleiseen huoneeseen on helpompi vetää patteriputkia.
Tajuttiin, että ikkunalautoihin piti asentaa kulmatuet, jotta ne kestäisivät edes jonkinlaista painoa. Tuet oli pakko laittaa ennen kuin patteriputkia aletaan asentamaan, sillä sen jälkeen pattereiden irrottaminen ei enää olekaan niin helppo homma. Pari kulmatukea per ikkunalauta ja nyt remppakoira Vekkukin voi tähystää niiltä ohi kulkevia kissoja.
Lattialistojen maalausolosuhteet olivat vähän haastavat ja jälki ei ole ihan priimaa. Yläkerrassa, jossa niitä maalasin, oli hintsusti tilaa ja listat olivat maalaustelineellä ehkä vähän liian vieri vieressä. Jonkin verran niitä joutuu siis paikkamaalaamaan mutta sillä nyt ei onneksi ole niin kiire.
Ihan joka seinälle ei saatu listoja vielä laitettua vaan priorisoitiin niitä seiniä, joille tulee patterivetoja. Niiden putkien taakse voi nimittäin olla hankala listoja ujuttaa ja putkimies saattaa tulla suht piakkoin asennushommiin. Sain viikonloppuna tapetoitua yläkerran pattereiden taustat makulatuuripaperilla, joten kohta voidaan asentaa kaikki patterit paikalleen. Eteisen pari seinäpintaa pitäisi vielä päällystää mutta jostain syystä hommaan ryhtyminen tuntuu tosi työläältä. Olen ehkä saanut jo pienen yliannostuksen tapetoinnista. Tällä viikolla talolla on ns. "isojen asioiden viikko" (myös kalliiden...), sillä talon tulovesiputki ja viemäri uusitaan, sähkäri tulee ehkä viimeistelemään ekan kerroksen sähköasennukset ja puuseppä tuo keittiöön ehkä valmiin alakaapiston. Vesi- ja viemärihommien takia katu kaivetaan auki ja kaivinkone myllää myös tontin puolella. Toivotaan siis leutoja keleja ja vähäistä sadetta!