En tiedä johtuuko se marraskuusta ja pimeydestä vai yleisestä remppaväsymyksestä, mutta tuntuu ettei talolla ole hetkeen edistynyt mikään. Arki-illat ovat niin lyhyitä, ettei mitään isoa ehdi kunnolla aloittamaan ja viikonloput menevät hujauksessa ohi. Käytiin eilen suojaamassa olohuoneen ja ruokahuoneen lattiat, koska sähkömiehen pitäisi tulla loppuviikosta asentamaan yläkertaan sähköjä ja viimeistelemään ekan kerroksen työt loppuun. Eli hyvällä säkällä meillä saattaisi olla viikonloppuna pistorasiat ja valokatkaisijat! Se helpottaisi tosi paljon, sillä jatkojohtojen ja työmaavalojen kanssa pelaaminen alkaa jo ärsyttämään. Koska joudumme lämmittämään taloa väliaikaisesti sähköpattereilla, niin sulakkeet paukkuivat jatkuvasti kun niitä oli kuormittamassa pattereiden lisäksi työmaavaloja ja ties mitä koneita. Pienen johtopalapelin jälkeen saatiin jaettua sähkö tasaisemmin ja nyt sähköt ovat pysyneet päällä. 

Puuseppä arveli, että pääsisi ehkä asentamaan keittiötä marraskuun lopussa, joten meidän pitäisi päättää millainen taso keittiöön laitetaan. Alkuperäinen ajatus oli tehdä taso betonista ja on se vieläkin yksi vaihtoehto. Talon rakennuttanut suutari tykkäsi betonista ja on itse valanut pihalle siitä uima-altaan ja vaikka mitä muutakin. Ajateltiin, että betoninen työtaso olisi hauska viittaus talon historiaan. Tason pystyy valamaan itse mutta vähän epäilyttää sen kuivumisaika ja se, että onnistuuko se kuitenkaan ekalla kerralla. Talossa on nyt noin 13 astetta lämmintä ja voi olla, että se vielä pidentäisi kuivumisaikaa. Betonitason voi myös teettää, joten se saattaisi olla ns. turvallisempi vaihtoehto. 

Käytiin viikonloppuna katsastamassa myös muita vaihtoehtoja ja löydettiinkin ainakin yksi ihan potentiaalinen. Tulikiven myymälästä saatiin mukaan tuollaiset 10 x10 mallipalat parista vaihtoehdosta ja niistä erityisesti tuo alarivin kuviollinen graniitti näyttää kivalta. Söhröisen kännykkäkuvan takia ylemmästä laatasta ei juuri mitään näe, mutta se on komposiittia ja jäljittelee vaaleaa marmoria. Tuo harmaa puupalanen on meidän keittiön värimalli. 

Kuvat graniitti- ja komposiittimalleista Tulikivi.fi

Vaalean punertava graniitti näytti ainakin pienessä palasessa yllättävän kivalta! Jotenkin ajattelin, ettei graniitista löytyisi hyvää värisävyä mutta väärässä olin. Luulen, että se toisi muuten aika vaaleaan keittiöön kivasti lämpöä ja kävisi väreiltään hyvin yhteen muiden valkattujen sisäsävyjen kanssa. Vaaleasta, marmorityyppisestä komposiittitasosta tykkäsin myös, mutta sen kanssa keittiöstä voi tulla turhan kylmä ja vähän ehkä liian fiini. Herraskainen, taisi Isma asian ilmaista. Täytyy varmaan viikonloppuna käydä kiertämässä pari muutakin liikettä, jotta saa tarkemman kuvan tarjolla olevista malleista. Vaikka tasoon ei ehkä käytössä enää niin kiinnitä huomiota niin se vaikuttaa kuitenkin vahvasti keittiön fiilikseen. Päästäisiinpä pian esittelemään teille kuvia valmiista keittiöstä! Tai edes puolivalmiista.

Kommentit (2)

Kaisa_
3/2 | 

Suosittelen ehdottomasti kestävän työtason, kuten aidon kivitason valitsemista. Meillä on melko tumma kuviollinen kivitaso ja se tuntuu kestävän mitä tahansa. Vettä, tahroja, kuumaa, leikkaamista. Maksoi paljon reilu neljä vuotta sitten, mutta ei jälkeäkään. Todellakin hintansa arvoinen hankinta. Enkä ole ollenkaan kyllästynyt kuviointin, vaikka nykyään kokovalkoinen ja marmori tuntuu olevan must. Kannattaa miettiä mikä näyttää pidemmän päälle hyvältä ja suhteuttaa hinta siihen.

Jutta - Suutarin talossa
Liittynyt7.4.2016
4/2 | 

Moikka Kaisa!

Ihan totta tuo. Nyt kun remppakuluja on niin paljon muitakin niin herkästi haluaisi säästää vähän kaikessa. Mutta fiksua olisi valita keittöön taso, jota ei tarvitse olla heti muutaman vuoden päästä vaihtamassa ja joka olisi käytön kannalta helppohoitoinen. Vahvasti olen kyllä tällä hetkellä graniittiin kallellaan mutta katsotaan nyt! :)

Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Seuraa 

Suutarin talossa on blogi Jutan ja Isman remonttiprojektista. Päiväkirja siitä, kuinka kunnostamme rappeutuneesta, kauniista 1920-luvun talosta unelmiemme kodin.

Kiinnostaako sinua kaupallinen yhteistyö tämän blogin kanssa? Ota yhteyttä Sanoma Lifestylen mediamyyntiin! Bloggaajaan saat yhteyden tästä.

Hae blogista

Blogiarkisto

Kategoriat

Sisältö jatkuu mainoksen alla