Se ken muistaa lukeneensa meidän edellisistä puunkaatohommista on ehkä tietoinen, että meidän pihaa ei oltu juuri hoidettu vuosikymmeniin kun ostimme talon. 

Naapuri sanoi, että kun hän oli pikkupoika niin suutarin takapiha oli täynnä omenapuita eikä vaahteroista ollut tietoakaan. Nyt pihalla ei ole enää yhtään omenapuuta mutta vaahteroita kyllä niidenkin edestä. Viime kesän puutalkoiden jälkeen piha avartui huomattavasti mutta vieläkin meidän takapiha on ollut varjoinen lähestulkoon koko päivän.

Vanhempani kurvasivat eilen auttamaan akuutissa auringonkaipuussa ja Isma ja isäni kaatoivat muutaman kädenpaksuisen vaahteran pihan reunoilta. Puut eivät vielä olleet suurensuuria, mutta jos niiden olisi antanut kasvaa isommaksi niin tontille ei olisi paistanut aurinko enää ollenkaan. 

Nyt keskipäivänkin aurinko osuu meidän pihalle ilta-auringon lisäksi! Juteltiin Isman kanssa että nyt tajuaa tuon uima-altaankin pointin sillon joskus aikanaan. Kivempi se on auringossa pulikoida.

Ainoa "miinus" puunkaatohötäkässä oli se, että meidän riippumattopuu kaadettiin myös. Onneksi löysimme Tori.fi:stä tuollaisen riippumattotelineen ja kävimme hakemassa sen vielä samana iltana. Ei se pihan kaunistus ole mutta ajaa asiansa! Ja sitä voi siirtää auringon mukaan – mikäs sen parempaa!

Kommentit (0)

Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Seuraa 

Suutarin talossa on blogi Jutan ja Isman remonttiprojektista. Päiväkirja siitä, kuinka kunnostamme rappeutuneesta, kauniista 1920-luvun talosta unelmiemme kodin.

Kiinnostaako sinua kaupallinen yhteistyö tämän blogin kanssa? Ota yhteyttä Sanoma Lifestylen mediamyyntiin! Bloggaajaan saat yhteyden tästä.

Hae blogista

Blogiarkisto

Kategoriat

Sisältö jatkuu mainoksen alla