uima-allas, betoni, terassi, katettu uima-allas

Viime postauksesta on vierähtänyt jo hyvä tovi ja kasvihuonetarinassa lupailin, että seuraavaksi tiedossa olisi nikkarointia. Tässä siis sitä! Meillä on pihalla betoninen uima-allas, jonka suutari on aikanaan pihalle valanut. Voi olla, että allas joskus pääsee vielä uintikäyttöön, mutta kiitos Isman nikkaroinnin - uima-allas on nyt terassi!

Isman arkkitehti-isä laski kantavuuden ja isma suunnitteli rakenteen. Terde on rakennettu neljästä pois nostettavasta moduulista, joten jos se joskus aikanaan puretaan, niin sitä ei tarvitse laittaa säpäleiksi. Moduulit ovat tosin niin painavat, että niiden nostamiseen tarvitsee muutaman käsiparin. 

Terassilaudat ovat lämpökäsiteltyä puuta ja ne on ruuvattu tukirakenteisiin, jotka lepäävät uima-altaan sisäreunan päällä. 

Perheen naisten rooliksi jäi rapsuttaa altaan reunat puhtaaksi sammaleesta. Hommaa siinäkin oli!

Vähän jänskätti tanssahdella tuossa keskellä kun allas on parhaimmillaan leveydeltään jopa 4,5 metriä, mutta kyllä se kantaa (on minulle vakuutettu). 

Koko hommaan ei mennyt ehkä kuin parisen viikkoa ja terassi oli valmis. Olen siitä superinnoissani! Sen lisäksi, että se luo meille mahtavan oleskelupaikan, ei meidän tarvitse enää huolehtia siitä, että lapsi putoaisi altaaseen pää edellä. Koko piha näyttää nyt ihan erilaiselta kun 6 x 4,5 metrin hukkatila on käytössä. 

Terassille mahtuu hyvin pöytäryhmä ja tilaa jää vielä runsaasti aurinkotuoleille, istuintyynyille sun muille. Odotan jo ensi kesää ja terassin avajaisbileitä! 

 

Kommentit (6)

Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Seuraa 

Suutarin talossa on blogi Jutan ja Isman remonttiprojektista. Päiväkirja siitä, kuinka kunnostamme rappeutuneesta, kauniista 1920-luvun talosta unelmiemme kodin.

Kiinnostaako sinua kaupallinen yhteistyö tämän blogin kanssa? Ota yhteyttä Sanoma Lifestylen mediamyyntiin! Bloggaajaan saat yhteyden tästä.

Hae blogista

Blogiarkisto

Kategoriat

Sisältö jatkuu mainoksen alla