
Olin vähän turhan optimistinen kun arvelin, että voitaisiin tässä postauksessa jakaa teille kalkkimaalikokemuksia. Juu ei. Sen sijaan voimme esitellä, kuinka muurista rapsutetaan pois siihen jämähtänyttä tapettia, tai kuinka liesituulettimen hormi liitetään seinässä vähän väärään kohtaan tehtyyn reikään.
Viikonloppu voisi olla päivän pidempi niin meidän rempan loppukiri saattaisi lyhentyä viikolla tai parilla. Lauantaina menee puolet päivästä työviikosta toipumiseen ja jos sunnuntaina on jotain muuta tekemistä niin viikonloppu onkin sitten siinä.
Muurin rapsutuksen ja liesituulettimen kanssa säätämisen lisäksi ollaan saatu keittiöön asennettua mm. hana, tiskiallas ja keittotasot! Uuni vielä paikalleen niin sitten on kaikki keittiön koneet kytketty.
Siinä sitä rapsutellaan. Kunhan suurin osa tapeteista on saatu pois niin muuri pitäisi vielä tasoittaa pintatasotteella ja vasta sen jälkeen päästään maalaamaan.
Tuosta kuvasta näkee hyvin, että reikä mihin liesituulettimen putken piti mennä, oli hippusen liikaa vasemmalla. Myös yläkaappia jouduttiin vähän nirhimään putken tieltä niin kuin tarkkasilmäisimmät ehkä huomaavat. Jotenkin tyypillistä tälle meidän projektille...Mutta koska hormin paikasta ei ollut mitään tarkkoja määrityksiä tai piirustuksia, niin ihmehän se olisi ollut jos se olisi ollut täsmälleen oikeassa kohdassa. Metsästettiin lauantaina ongelmaan ratkaisua ja Isma lopulta bongasi tuollaisen loivan mutkapalan. Sen avulla putki saatiin sommiteltua paikalleen. Nyt kelpaa keittiössä kärytellä!
Teillä on mielenkiintoinen blogi. Tuttua tuo ”viikonloppu voisi olla päivän pidempi” ja vaikka vuorokaudessa olisi 25 h - aika tunnu siltikään riittävän. Näin mekin vuosien ajan kunnostimme vahaa hirsitaloa. Hyviä remppapäiviä ja jaksamista!
Moikka Eeva-Riitta! Kiitos tsempeistä ja terveisistä :) Kiva kun luet blogiamme! Joskus tuntuu, että tavallisessa viikonlopussa on ekstratunteja tuplat mutta yleensä niitä tuntuu olevan normipäivää vähemmän. Mutta asia kerrallaan tätä remppaa täytyy tehdä, hulluksi tulee muuten. Sillä tekeminen vanhassa talossa ei kyllä ihan hetkeen lopu, niinkuin varmaan tiedät! :)