Kirjoitukset avainsanalla hirsikorjaus

Hirsikorjaus on valmis! Tai ulkolaudoituksen paikkaukset vielä puuttuu mutta hirret on paikallaan ja yksi iso urakka takana. Työmiesten jälkeä ovat kaikki ohikulkijatkin ihailleet, eikä syyttä! 

Paikoin hirret olivat niin mätiä, että niitä pystyi käsin kauhomaan pois. Jos kengitystä ei olisi nyt tehty, talo olisi saattanut notkahtaa alas alimipien hirsikerrosten pettäessä. 

Hirret tervattiin ja reunalle asennettiin vielä tippalauta, joka johtaa veden ulos seinästä eikä vesi valu kivijalkaa pitkin. Laudan alapintaan koverrettiin vielä tuollainen "nokka", josta vesi valuu suoraan maahan.

Kävimme rautakaupassa skannauttamassa ulkomaalin värisävyn, joka osottautui hieman kinkkiseksi. Lähinnä olevaan pellavaöljysävyyn ei löytynyt valmista sekoitusohjetta, mutta skannatun koodin pystyi lähettämään Uulalle ohjetta varten. Ostimme pari purkkia mielestämme suht lähellä ollutta valmista sävyä, mutta onhan se vähän liian ruskea kun sitä tuossa seinässä katsoo. Mutta ainakin se kelpaa pohjamaaliksi jahka siihen lähempänä olevaan sävyyn saa sekoitusohjeen. Emme ajatelleet siis vielä maalata koko ulkolaudoitusta vaan paikkailla korjatut kohdat. Ihan samaa sävyä on kyllä mahdoton löytää. 

Lumikolallekin löytyi kesäkuussa käyttöä! Toivotaan, että käyttö jää vain tuohon tarkoitukseen... Palaillaan seuraavaksi varmaan sisäseinien levytyksen ääreltä! Olohuoneessa ja ruokahuoneessa nimittäin oli jo levyt seinillä kun käytiin nopsasti piipahtamassa raksalla. 

Kommentit (0)

Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla

Hirsikorjaus on jo edennyt siihen vaiheeseen, että huomenna pitäisi olla valmista! Tänään pihalle tuotiin iso pino puukuitulevyä, jota päästään varmaan piakkoin asentamaan seinien eristykseksi. Ennen sitä ajattelimme esitellä keskikerroksen tämän hetkisen tilanteen. 

Sahanpurupölyssä on hengailtu reilu pari kuukautta sen jälkeen kun lattiat nostettiin ylös. Leveät, vanhat lankut laitetaan takaisin paikalleen ja uudet laudat pitäisikin itse asiassa laittaa piakkoin tilaukseen. Toivoimme, että purettujen kattolevyjen alta olisi paljastunut paneelikatto, mutta paria huonetta lukuunottamatta toive ei toteutunut. Raakalautaahan siellä! Ja paneeli, mitä parissa huoneessa on, on sen verran huonokuntoista että laitamme joka huoneeseen uudet kattopaneelit. 

En malta odottaa, että noita kellertäviä ja likaisen harmaita seinäpaneeleita pääsee maalaamaan valkoiseksi. Mutta jo se, että hirsiseiniä pääsee kohta levyttämään kuulostaa mahtavalta edistysaskeleelta. Päästään vihdoin siirtymään loputtomista pihahommista sisätiloihin! 

Kommentit (0)

Piti tehdä kirjoitus lattioiden purkamisesta mutta käytiin tänään nopsasti talolla mittaamassa tulevien pattereiden paikkoja ja päätinkin vaihtaa aihetta. Parin kuukauden hiljaiselon jälkeen työmaalla on nimittäin alkanut tapahtua! Anoimme Museovirastolta avustusta talon hirsikorjaukseen ja avustuspäätöstä on odoteltu kuin kuuta nousevaa. Talon kaksi alinta hirsiriviä vaativat kunnostusta, alin lähes koko matkalta. Hirsikorjaus täytyy tehdä ennen kuin vetää putkia tai sähköjä, joten tuntuu että talolla ei oikein mikään ole edennyt viikkoihin. 

Museovirastolta voi anoa entistämisavustusta kulttuurihistoriallisesti merkittävien kohteiden restaurointiin. Avustusta ei myönnetä takautuvasti tai jo alotettuihin projekteihin, sillä ymmärrettävästi Museovirasto haluaa valvoa töitä ja tarkstaa korjaussuunnitelmat ja käytettävät materiaalit. Onneksemme saimme myönteisen avustuspäätöksen, joten korjaustyön voi aloittaa kunhan työtä valvova taho ensin antaa projektille hyväksynnän. Valmistelevia töitä on jo voinut kuitenkin tehdä, ja parin päivän ajan työmieskaksikkomme on ollut tehokkaana.

Alimman hirsikerroksen huonot osat on yhdeltä seinältä kaavittu pois ja taidolla veistettyjä hirsiä mallailtu paikalleen. Museoviraston suosittelemalla tavalla hirsien jatkokohdat tehdään lukkosaumoina ja salvokset, eli kulmaliitokset, lohenpyrstötyyliin. 

Talo on ollu jo tovin tuettuna pitkillä parruilla, eli följareilla. Varsinkin yksi nurkka oli sen verran huonossa kunnossa, että tukiparrut oli syytä asentaa, jotta talo ei yhtäkkiä notkahda. Mutta aika villin näköinen tuo runko on! Ainakin tuuletus pelaa jos ei muuta. 

Kommentit (0)

Seuraa 

Suutarin talossa on blogi Jutan ja Isman remonttiprojektista. Päiväkirja siitä, kuinka kunnostamme rappeutuneesta, kauniista 1920-luvun talosta unelmiemme kodin.

Kiinnostaako sinua kaupallinen yhteistyö tämän blogin kanssa? Ota yhteyttä Sanoma Lifestylen mediamyyntiin! Bloggaajaan saat yhteyden tästä.

Blogiarkisto

Kategoriat