Kirjoitukset avainsanalla Yyteri

 

Meidän perheen yhteinen kesäloma alkaa olla kohta puoleen lopuillaan, mies palaa töihin viikon päästä. Jatkamme lasten kanssa lomaa vielä 9.8. asti, kunnes alkaa koulu.

Vielä hetkeksi täytyy palata lomareissutunnelmiin kuvien kautta. Meidän loma kotimaassa sisälsi monenmoista retkeä, ajokilometrejä kertyi yhteensä noin 2500. Auton saimme tosiaan käyttöömme BMW Suomen kautta kolmeksi viikoksi ja se oli kyllä todella kiva juttu!

Pohjoisin paikka oli syntymäkaupunkini Kajaani. Kajaanista lähdimme kotia kohti Kärsämäen kautta Etelä-Pohjanmaalle, mistä mies on kotoisin, yövyimme siellä pari yötä. Sieltä oli enää pari tuntia Poriin, jossa suuntana oli Yyteri. Harmillisesti sattui juuri polttavan kuuman kesän ensimmäinen sadepäivä, joten tunnelma oli siltä osin vähän vaisu ja rannoillakin hiljaista (kaikista mieluiten ottaisin sen kohtuullisen aurinkoisen sään ja tyhjät rannat :). 

Hiekkarannoilla meillä on tapana kävellä rantaviivaa niin pitkältä kuin mahdollista ja jaksamme. Yyterissa etsimme myös "säipän" tai "säikän", jota pitkin pääsisi veden ollessa matalalla kävelemään kuivin jaloin Munakarille. Kalajoesta poiketen tämä saippä oli kivinen eikä niin helppokulkuinen varvassandaaleissa. Pakko oli muutenkin vähän vertailla: Yyterissa ei ole ollenkaan sellaista lomakeitaan tunnelmaa, palveluja eikä tekemistäkään kuten kalajoen Hiekkasärkillä, joka on todella hieno paikka. Toki Kalajoella oli jo ehkä vähän liikaakiin hässäkkää, paljon ihmisiä ja varsinkin lapsiperheitä pienessä paikassa yhtä aikaa, mutta rauhallisia alueita löytyi sieltäkin rauhaa kaipaaville. Kalajokeen verrattuna Yyteri vaikutti vähän sateisena päivänä ihan kuolleelle.

Melkein päivän saimme Porissakin kuitenkin menemään. Yyteristä ajoimme Uniluotoon, Kallon kallioiselle rannalle ja lopuksi Reposaareen. Siellä oli kiva kurvata v. 2008 loma-asuntomessualueen kautta, en silloin ollut itse vielä mukana asuntomessukuvioissa enkä noillakaan messuilla ollut käynyt.

Kaiken kaikkiaan tosi kiva loma oli meidän perheellä. Rauhallinen loma kotimaassa, sopivasti mökkeilyä, mutta riittävästi retkiä ja matkailua, että vähän maisemat vaihtuivat ja riittää muisteltavaa ensi talvelle!

 

 

Kommentit (1)

Katjamaria
1/1 | 

Juuri muutama päivä sitten olimme polttavan kuumana päivänä Yyterissä. Väkeä oli silmänkantamattomiin, rantabaari auki ja lentopallo lensi :) harmi, ettette nähneet tätä puolta paikasta.

Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Seuraa 

Sisustusblogi, joka on nimetty Kalliomäen perheen Helsinki-pientalo-rakennusprojektin mukaan. 

Pitkän linjan sisustusalan ammattilainen, suunnittelija, toimittaja, visualisti Piia, hänen miehensä, valokuvausta harrastava Jari ja kaksi kouluikäistä poikaa asuvat nyt neljättä vuotta uudessa talossa ja sisustavat klassisella ja ajattomalla tyylillä.

Blogissa jaetaan oman kodin sisustuksen lisäksi parhaat palat Piian kivoista työjutuista, intoillaan modernista arkkitehtuurista, matkailusta ja maisemista. 

Seuraa Piia Kalliomäkeä Instagrammissa

Tsekkaa myös Piia Kalliomäki / Studio Kalliomäki 

Kiinnostaako sinua yhteistyö tämän blogin kanssa? Ota yhteyttä piia.kalliomaki @ gmail.com.

 

Blogiarkisto

2019
2018
2017
2016
2015
2014

Kategoriat

Instagram