Viime viikolla pääsimme toimittajina "maistelemaan" Tapio Anttila Collectionin uusia tuotteita keväälle ja syksylle, samalla meille kerrottiin, kuinka mallisto on uudistunut viime aikoina ihan aimo harppauksen. Itselleni tämä oli mukava juttu siksikin, että olen stailannut nämä kuvat, jotka kuvasimme kevättalvella Pauliina Salosen kanssa. 

Tapio  on ihmis- ja asiakaslähtöinen suunnittelija, uusia tuotteita syntyy paitsi omasta intohimosta ja visiosta, myös kentän toiveiden mukaan. Hän ymmärtää pienen kodin ongelmia, haasteita tuotteiden kasauksessa ja asennuksessa sekä ymmärtää visuaalisuutta, ajanhengen muutoksia sekä myös kustannustehokkuutta.

Itseäni miellyttää, kuinka malliston tuotteet ovat muuttuneet ajan saatossa ihanan luonnonvärisiksi, hallituksi ja silmää miellyttäviksi kokonaisuuksiksi, tuotteet ovat oikeasti toimivia ja loppuun asti mietittyjä.

Näitä tuotteita myydään Vepsäläisellä, jossa nyt Keskuskadun myymälässä on esillä 40 neliöinen tila, koti, joka on sisustettu kokonaan TAC-malliston tuotteilla!

 

 

Kommentit (5)

Jarkko

Hieno tuo valkoinen nahkakahvallinen sohvapöytä! Ovat siis Vepsäläisellä myynnissä ?

Seuraa 

Rakennusblogi, joka on välillä myös sisustusblogi, käsittelee Helsinki-pientaloprojektiamme. Sisustussuunnittelija ja -toimittaja Piia ja valokuvausta harrastava AD Jari rakennuttivat perheelleen Kastellin pakettitalon Pohjois-Helsinkiin. Blogissa nähdään, miten peruspaketista saadaan ihan omannäköinen kokonaisuus.
Seuraa meitä

Instagram

Kiinnostaako sinua kaupallinen yhteistyö tämän blogin kanssa? Ota yhteyttä Sanoma Lifestylen mediamyyntiin!

 

Blogiarkisto

2018
2017
2016
2015
2014

Kategoriat