Kirjoitukset avainsanalla retki

 

Vielä lisää kesäretkiä! Kajaanista käsin ajelimme jo etukäteen varatulle yhden yön reissulle Kalajoelle. Asiakkaani Topi-Keittiöt on Kalajokelainen ja olen siellä käynyt kolme kertaa koskaan näkemättä paikkaa kunnolla. Kalajoen Hiekkäsärkät on kovasti ylistetty ja koska viimeksi hotellini vieressä sijaitsi vesipuisto, päätin viedä perheeni tänä kesänä näihin maisemiin. Meillä perhelomat menee niin, että poikien ehdoilla mennään, mutta paikat valitaan niin, että vanhemmillekin on aina jotain nähtävää ainakin hienojen maisemien muodossa. 

Saavuimme Kalajoelle lauantai-aamuna ja siellähän oli täysi hässäkkä päällä, kuin olisi Kanariansaarien suosituimpaan kohteeseen pelmahtanut. Kaikki parkki-ja ruokapaikat olivat täynnä. Saimme kuitenkin lounasaikaan vatsamme täyteen ja sen jälkeen oli päästävä Juku Parkkiin. Itse jättäydyin pois tästä porukasta ja kävin sinä aikana katsomassa Aito Lifestyle Shopin (toki ehdin sinä aikana kiertää muutkin kaupat, mutta juuri tämä kauppa houkutteli) uudessa Raitti-kauppakeskuksessa, käydä korkkaamassa meidän merimaisemalla varustetun hotellihuoneen Hotelli Sanissa ja kierrellä meren rannalla hiekkasärkillä.

Alkuillasta ehdimme käydä vielä hotellihuoneen sisältyneessä kylpylässä ja illallistaa hotellialueella, joten erittäin helppo ja mukava aloituspäivä oli meillä!

Hiekkasärkillä on mereen kauaskin ulottuvia hiekkasäippiä, joita pitkin ihmiset kuljeksivat illalla. Mekin menimme mukaan! Joitakin säippiä pääsee kiertämään ympäri takaisin rantaan, matalina kausina kuivin jaloin, nyt kahlaten. Vettä oli toki melkein vyötäröön saakka, joten menimme vain sinne asti, minne ilman uima-asuja pääsi. Oli tosi hienoa seurata auringonlaskua käveleksien meressä. Hiekka rannalla oli sileää, kuumaa ja puhdasta. Ihana oli kävellä myös noilla pitkospuilla, mitkä oli rakennettu hiekkasärkkien päälle. Todella komea paikka tuo Kalajoki, ihan minkätahansa Espanjan lomakohteen arvoinen paikka!

Sunnuntaina kävimme vielä uudestaan kylpylässä, kävelyllä särkillä, autoilemassa ympäri Kalajokea ja alkuillasta suuntasimme pois. En kaipaa välttämättä sisustuspaikkoja reissuillamme, vaikkakin nyt pyysin miestä kurvaamaan paikallisen Keramiikka Iso-Pahkalan kautta, josta en nyt kyllä sitten kuitenkaan osannut ostaa mitään.

Ehdottomasti kesäretken arvoinen paikka!

 

Kommentit (0)

Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Seuraa 

Sisustusblogi, joka on nimetty Kalliomäen perheen Helsinki-pientalo-rakennusprojektin mukaan. 

Pitkän linjan sisustusalan ammattilainen, suunnittelija, toimittaja, visualisti Piia, hänen miehensä, valokuvausta harrastava Jari ja kaksi kouluikäistä poikaa asuvat nyt neljättä vuotta uudessa talossa ja sisustavat klassisella ja ajattomalla tyylillä.

Blogissa jaetaan oman kodin sisustuksen lisäksi parhaat palat Piian kivoista työjutuista, intoillaan modernista arkkitehtuurista, matkailusta ja maisemista. 

Seuraa Piia Kalliomäkeä Instagrammissa

Tsekkaa myös Piia Kalliomäki / Studio Kalliomäki 

Kiinnostaako sinua yhteistyö tämän blogin kanssa? Ota yhteyttä piia.kalliomaki @ gmail.com.

 

Blogiarkisto

2019
2018
2017
2016
2015
2014

Kategoriat

Instagram