Kirjoitukset avainsanalla Designbetoni

 

Keväällä, itse asiassa pääsiäisenä, tulee kaksi vuotta asumista uudessa talossa. Uskomatonta. En voi sanoa, että aika olisi aina mennyt nopeasti, esim. viime syksynä se meni ihan jumalattoman hitaasti, kun rakensimme pihaa, eikä se tuntunut tulevan ikinä valmiiksi...

Tässä vaiheessa onkin hyvä kertoa kokemuksia eri valinnoista, mitä taloon tuli tehtyä. Katso tästä linkistä, kuinka kerroimme kokemuksia mustasta keittiöstä.

Postauksen kuvat on koottu olemassaolevista kuvista, joissa näkyy mahdollisimman paljon paljasta lattiaa, vaikka kodissa ei kaikilta osin ihan tältä enää näytäkään. Vanhoille raksa-aikaa seuranneille lukijoille tämä kaikki on meiltä tuttua, mutta tiivistän tähän asiaa nopeasti uusia lukijoita varten.

Yksi ihan ehdoton haave, mikä oli olemassa samantien, kun tontista kuulimme, oli saada taloon betonilattiat ja -kylppärit. Se oli myös syy, miksi valitsimme viittä vailla valmis-toimitussisällön talotoimittajalta, kun tällaisia juttuja ei avaimet käteen-paketteihin kuulu. Rakkaus betoniin on todella vanha juttu, en ihan tarkkaan muista, kuinka vanha, mutta liittynee johonkin haaveeseen loft-asumisesta muinaiselle 1990-luvun loppupuolelle, kun muutimme Helsinkiin. Viime vuosina betonipinnoista on tullut todella trendikkäitä ja sen jälkeen, kun me teetimme omat pintamme, monenkirjavia alan toimijoita on tullut lisää.

Meillä on betonipinnoitetta koko alakerran lattioissa, siivessä sijaisevissa kylpytilojen ja kodinhoitohuoneen lattioissa ja niiden seinissä sekä yläkerran kylpyhuoneen lattiassa sekä seinissä. Kaikki kosteat tilat ovat siis betonipinnoitetta, yhtään laattaa ei ole käytetty. Kaikki pinnat toteutti sama tekijä, Designbetoni. Kokonaisuutena kaikki nämä pinnat olivat keittiön jälkeen toiseksi arvokkain sisustuspintamateriaali/kiintokalustehankinta taloon. Designbetoniin päädyin hyvinkin nopeasti, kun he olivat tehneet pariin suunnittelemaani kohteeseen lattiat ja olivat jo silloin varmaankin tunnetuin, pitkäaikaisin ja luotettavin toimija asiassa.

Värisävy meillä on titaani. Se on periaatteessa vaalea helmenharmaa, mutta iltaisin ja lämpöisessä tunnelmavalossa on vähän rusehtava. Tämä sävy ei meillä ole mahdoton, koska meillä suositaan myös luonnonvärisiä puupintoja.

Lattiat tehtiin kynnyksettömästi ja ilman lattialistoja. Kipsilevyseinien ja lattian välisen raot kittasimme ja hioimme itse iltatöinä niin siistiksi kuin jaksoimme aikataulun puitteissa (noin viikossa), jotta lattialistoja ei tarvitsisi laittaa.

Pinnoite ei ole kivikovaa, vaikka mielikuva betonista on nimenomaan sellainen. Meille tuli heti alkuvaiheessa muutama naarmu ja kolhu lattiaan, mikä tietysti jonkun verran harmitti silloin, mutta koska pinta on jonkin verran eläväpintainen, ne unohtuivat, koska eivät niin näy. Ne kolot voisi myös halutessaan helposti paikata.

Pinnoite ei ole kylmä, paitsi jos lattialämmityksen säätää pienemmälle omasta halustaan. Kylpytilojen lattiat on meillä säädetty lämpimälle, joten kolkonviileää aamusuihkua ei tarvitse pelätä. Alakerran lattiat sen sijaan joskus talvella tuntuvat viileille, mutta siitä selvitään villasukilla. Kylppäreiden seinät olisivat voineet olla karkeampaakin pintaa, mutta kyllä nuo sileät on tietysti helpompi pitää puhtaana.

Emme ole mitään hysteerisiä siivousintoilijoita, olisikohan lattiat pesty kunnolla tänä aikana vain ehkä muutaman kerran. Yksittäiset tahrat ja kura pyyhitään heti pois ja lattiat imuroidaan kerran viikossa. Ehkä tuo harmaa tasainen lattia on vähän liiankin armelias tuon lian suhteen, se ei siinä helposti näy.

Lattiaan ei ole tullut mitään rakoja eikä halkeamia keskelle lattiaa missään kohtaan, sen sijaan parissa kohtaa on seinän vieressä tullut elämistä uuden talon levyjen liikkumisesta johtuen. Nämä kohdat on meillä eteisessä, eivätkä meitä haittaa.

Olemme onnekkaita, että nämä meidän mielestä ihanat betonipinnat tähän taloon aika sujuvasti saimme. Tuttavat tekivät remonttia kerrostaloasuntoon ja eipä ollutkaan ihan itsestäänselvän helppoa omaan omistusasuntoonsa laittaa betonilattiaa, äänieristyksen vuoksi, mutta onnistui sekin lopulta.

PLUSSAT

-Upea ulkonäkö, jos on on tämän tyylin ystävä

-Helppohoitoisuus

-Saumaton, tasainen, yhtenäinen lattiapinta

MIINUKSET

-Suhteellisen arvokas teetettynä, riippuu tietysti mihin vertaa ;)

-Liian trendikäs, kestääkö aikaa? 

 

 

 

Kommentit (4)

Jenni S. / big mamas home
1/4 | 

Oi oi oi oi oi. Musta keittiö. <<<3 Minä siis haaveilen tällä hetkellä mattamustasta, modernista keittiöstä. Pakko käydä lukemassa noi aikaisemmat jutut myös. :)

Itse olen myös hyvin ihastunut betoniin. En ehkä lattiaksi laittaisi, mutta kylpyhuoneen seinät ja joku seinä asuinpuoellakin voisi meidän kotona hyvinkin olla betonia.

Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Seuraa 

Sisustusblogi, joka on nimetty Kalliomäen perheen Helsinki-pientalo-rakennusprojektin mukaan. 

Pitkän linjan sisustusalan ammattilainen, suunnittelija, toimittaja, visualisti Piia, hänen miehensä, valokuvausta harrastava Jari ja kaksi kouluikäistä poikaa asuvat nyt neljättä vuotta uudessa talossa ja sisustavat klassisella ja ajattomalla tyylillä.

Blogissa jaetaan oman kodin sisustuksen lisäksi parhaat palat Piian kivoista työjutuista, intoillaan modernista arkkitehtuurista, matkailusta ja maisemista. 

Seuraa Piia Kalliomäkeä Instagrammissa

Tsekkaa myös Piia Kalliomäki / Studio Kalliomäki 

Kiinnostaako sinua yhteistyö tämän blogin kanssa? Ota yhteyttä piia.kalliomaki @ gmail.com.

 

Blogiarkisto

2019
2018
2017
2016
2015
2014

Kategoriat

Instagram