Kirjoitukset avainsanalla sisustustekstiilit

 

Ei varmaankaan kenellekään meidän blogia pidempään seuranneelle tule yllätyksenä, että meillä tykätään saunoa! Se on ihan paras tapa rentoutua. Ollaan asuttu talossa nyt kaksi ja puoli vuotta ja sauna täyttää tänä kesänä 2 vuotta!

Juhannuksena saunotaan ilman muuta ja sitä varten sain Lapuan Kankureilta näkyvyyttä vastaan uusia saunatekstiilejä uusissa väreissä. 

Tummat Terva-pyyhkeet ja harmaat Lastu-laudeliinat ovat sitä samaa ihanaa ja kauniin harmonista värimaailmaa, kuten meillä olevat Lapuan tekstiilit muutenkin. Niin ihanan tuntuisia iholla, kuivuvat nopeasti, rypistyvät kauniisti ja ikääntyvät arvokkaasti.

Omiin juhannussuunnitelmiimme kuuluu kotona oleminen, saunan lisäksi grillaaminen, kylmän valkoviinin nautiskelu ja rentoutuminen oman perheen kesken. Mökille on liian pitkä matka lähteä ja puuhaa riittää vielä omallakin tontilla.

Miten teillä, kuuluuko sauna juhannukseen ja mitä muita suunnitelmia juhannukseksi?

Ps. Olin Lapuan Kankureiden vieraana Pariisissa Kodissa keväällä, katso reissu täältä.  Suomessa toteutettavaan Kotiin (Valkoisessa salissa) paikkavaraukset alkavat heinäkuun alussa, menkää, varatkaa ja kokekaa tämä ihana paikka!

 

 

 

Kommentit (1)

 

Taas ihana rauhallinen sunnuntai kotona ja aikaa muutamalle puuhalle. Olikin vilkas viikko, kävin pyörähtämässä sekä asuntomessukohteessani Mikkelissä ja Sisustustoimittajien kanssa vierailukäynti-matkan Lahdessa ja Hollolassa. Kiva viikko!

Multa lähti kotoa melkoinen kuorma rekvisiittaa messuille, joten nyt mylläsin kaapin päällistä asetelmaa uusiksi. Viikonloppuna aina myös siististään, siivotaan ja järjestellään kotia ja hoidetaan taas vähän pihaa. Nurmikko on edelleen laikukas ja vaatii kastelua. Yhteen ruukkuun terassille kävin hakemassa puutarhalta heiniä. 

Kesän kunniaksi laitoin taas pellavaliinan pöydälle, ihana olla ovi auki terassille ja nauttia lämmöstä.

Usva-liina ja Lastu-pyyhe, saatu lahjaksi Lapuan Kankureilta, kiitos <3.

 

Kommentit (2)

 

Vuorossa perinteinen kuvakatsaus menneeseen vuoteen 2016, kun kerrankin on nyt lomalla ollut aikaa etsiä kuvia. 

Vuosi 2016 alkoi mukavissa merkeissä, kun Asun-lehden vuoden ensimmäisessä numerossa ilmestyi meillä kotona Pauliina Salosen kanssa kuvattu Puhdas-juttu. Jutussa oli mukana meidän alakerran kylppäri ja sauna suihkutiloineen. Olen edelleenkin todella tyytyväinen valintoihin näissä tiloissa eli betonipintoihin ja niitä raikastaviin valkoisiin kiintokalusteisiin.

Tammikuussa hankittiin meille myös Lundian Fuuga-lipasto ruokailutilaan. Se on ollut yksi tärkeimmistä kalusteista minulle, koska sen päälle saan tehdä omia asetelmia ja kerätä omia kamojani rauhassa odottamaan, eivätkä perheen kolmen miespuolisen jäsenen tavarat sinne juurikaan eksy. Alkavan vuoden 2017 yksi projekti on uusia ruokailutilaa vielä lisää, vaihtaa joko valaisimet, ruokapöytä tuolit, pöytä tai ehkä vaikka kaikki :D. 

 

 

Tammikuussa kävin inspiraatiomatkalla Kölnin huonekalumessuilla ja helmikuussa Tukholman huonekalumessuilla. Tukholmaan on suunta taas tänäkin vuonna oman yhdistyksen järjestämän seminaariristeilyn kautta. Jos jollakin on mennyt tämän risteilyn ilmottautuminen ohi ja on mahdollisuus lähteä mukaan, tästä linkistä löytyy. Helmikuussa oli työn alla jo myös Suomikoti-projekti, joka oli vuoden isoin työprokkis.

Maaliskuussa toinen nojatuolimme, jo pitkään matkassa kulkenut Woodnotesin k-tuoli, sain uuden raikkaan valkoisen päällisen, katso postaus täältä, keittiön saarekkeen päälle asennettiin Tolomeo ja viimeisimpänä, mutta ei todellakaan vähäisimpänä, portaiden alla oleva varastotila sain v i h d o i n k i n oven! Tämä oli siis oikeinkin tehokas kuukausi.

 

Kevään aikana tein yhteistyöpostauksia, joiden kautta kotona kävi mukava määrä ihanaa sisustustavaraa niin Marimekolta, Balmuirilta kuin Lapuan Kankureiltakin, kaikki omia kotimaisia suosikkimerkkejäni. Lisäksi tutustuin Living 24/7-verkkokauppaan, joka toimii nykyään myös meidän 1x2-malliston jälleenmyyjänä ja se on mukava juttu se! 

 

 

Kevään aikana suunniteltiin ankarasti sekä kodinhoitohuoneen kiintokalusteita että pihaakin, vaikka molemmista oli konkreettista kuvattavaa blogiin vasta vuoden loppupuolella. Samoin Cozy Homes from Finland-kirja oli työn alla silloin. Näkyvämpää osaa oli musta säilytyslaatikko, jonka nikkaroimme blogihaasteen merkeissä, katso postaus täältä

Kesäkuussa olohuoneeseemme muutti uusi Shapes-kulmasohva yhteistyön merkeissä. Kuvasimme Salosen Pauliinan kanssa heille uusia kuvia ja kuvauksissa ihastuin isoon vaaleanharmaalla kauhdutetulla Lauritzonin Foggy-puuvillalla (se oli oma suositukseni heille ja on kuulemma valikoiman suosituin kangas tällä hetkellä ;) verhoiltuun sohvaan, joten lunastin sen meille. Sohva ratkaisikin 4-henkisen perheen istumamukavuuden kerralla. Samassa kuussa saimme Marikan kanssa ponnistettua 1x2-mallistoon uudet keittiötuotteet.

 

 

Kesän suurin projekti eli piha pääsi alkamaan kunnolla vasta heinä-elokuussa ja koko homma kestikin sitten lokakuun loppupuolelle asti. Mutta me teimme sen! Kesän ajan koti oli vähän sekaisin, kun kuljimme välillä kiireessä ulkoa sisälle kengät jalassa, lapset ramppasivat sisään ja ulos ja hiekkaa kulkeutui joka paikkaan. Monetkin kerrat lounas hoidettiin grillaamalla, kun ei sitä yhdet vanhemmat ihan kaikkea päivässä ehdi. Ihana olikin sitten elokuussa palata taas sisätiloihin ja laittaa koti siistiksi ja syyskuntoon. 

 

 

Syyskuusta itselleni jäi mieleen lähinnä äidin kuolema ja ruuhkainen Habitare, jossa oli monta työjuttua yhtäaikaa Cozy Homes-kirjan ilmestymisen lisäksi. Siitäkin kuukaudesta selvittiin.

Habitaren KOTI-osastolta lunastin meille uuden Familonin parisängyn ja se antoi puhtia koko makkarin viimeistelyyn ihanalla marokkolaisella matolla, joka löytyi mainion Sisustusterapiaa-fb-ryhmän kautta. Makuuhuoneesta löytyy nyt kahta metallisävyä eli Vino-peilin kupari ja Golden Bell-valaisimen messinki, mutta ammattilaiselle tämäkin tyylirikko sallittaneen. (Tai jopa kolmea eri metallisävyä, kun kuvassa näyttää olevan kaapin päällä krominen Habitatin timanttimaljakko :) Unet alkoivatkin parantua loppuvuotta kohti joko stressin vähenemisestä tai uudesta sängystä johtuen.

 

 

Lokakuun lopussa saimme lopultakin myös kodinhoitohuoneen kiintokalusteasennuksen valmiiksi, lue postaus tästä. Tähänkin huoneeseen olemme tyytyväisiä, se on yksinkertaisen simppeli ja toimii hyvin myös saunan pukuhuoneena. Tämän huoneen sisustusta naulakoilla ja pientavaroilla on tarkoitus jatkaa alkuvuodesta.

 

 

Loka-marraskuussa ilmojen viilennettyä saimme hommattua takkapuille Stalan telineen sekä sisälle että ulos ja myös halkoja eräältä eläkkeellä olevalta maajussilta suoraan omalle pihalle, takkaa ollaankin polteltu aika ahkerasti loppuvuosi. Lunta ehti käydä ihan runsaastikin hetken pihalla, mutta sehän suli jo aikaa sitten pois.

 

 

Marraskuussa aloitin Kontion kohteen suunnittelun Mikkelin asuntomessuille kesäksi 2017 ja keskityin muutenkin taas kotona tehtäviin suunnittelutöihin. Tässä vaiheessa vuotta ei kotiin enää hankittu mitään isompaa sisustustavaraa eikä rakennettu mitään. Muutama kynttilänjalka ja sen sellaista on toki tullut kotiin hankittua loppuvuodestakin.

Joulukuussa kotia laitettiin pikkuhiljaa joulua varten kynttilöillä ja vihreillä kasveilla kuten kransseilla ja havuilla.

 

Tätä vuotta en toisaalta jää yhtään kaipaamaan, mutta nyt kun kokosin tähän yhteen postaukseen koko vuoden, onhan täällä tapahtunut paljon ihaniakin asioita, valmistakin on tullut ja elämä on muuttunut myös leppoisammaksi ja mukavammaksi, elämänlaatumme on kyllä parantunut. Vuosi on venyttänyt hermojani odottamisen suhteen, mutta odotellessa olen saanut myllättyä pienempää sisustustavaraa, tekstiilejä ja lasten tavaroista sellaisille paikoille, että talosta on tullut erittäin kodikas ja mieluinen paikka jokaiselle perheenjäsenelle asua. Pojat eivät enää haluaisi muualla asuakaan ja pienempi tuskin muistaa enää kovin hyvin edellisiä koteja.

Paljon on vielä suunniteltavaa ja hankittavaa lähinnä pienempien säilytyskalusteiden ja -ratkaisuiden osalta, mutta muuten mitään isompia hankintoja ja haaveita ei alkavalle vuodelle ole.

 

Kommentit (10)

Vierailija

Teillä on hurjan kaunis ja seesteinen koti -tykkään todella! Saanko kysyä, mitä k-tuolin vaihtopäällinen maksoi? Meidän musta vastaava alkaa olla jo aika virttynyt, joten vaihto voisi olla pian ajankohtainen.

Kaikkea hyvää vuodelle 2017!

Pieni Talo Helsingissä
Liittynyt11.8.2015

Kiitos paljon ihanasta kommentistasi, lämmittää mieltä todella paljon <3 ! Leveän k-tuolin verhoilupaketin ovh hinta on 966 €. Koko tuolihan on uutena 1348 €. Itse sain suunnittelija-alennusta uudesta päällisestä. Kiitos ja sitä samaa sinulle!

 

No nyt on meilläkin ihana marokkolaismatto Beni Ouarain, vain muutaman vuoden kuumimmasta trendin harjasta jäljessä :D Taisi jäädä meidän rakennusprojektin jalkoihin tämä kuume, kun aina oli noin tuhat tärkeämpää rahareikää ennen mattohankintaa. Yhden kerran meillä kävi matto jo kylässä (tsekkaa vanhan blogin puolelta kuvat täältä) ja sitä jäi kyllä kova ikävä. Siihen kaipuuseen hankin sitten Mumsin Koko Iäksi-maton uuden talon olohuoneeseen, kotimaisen version siis finnish design hengessä :) 

Tätä uutta matto sovitin myös olkkariin, mutta ei tuo maton keltaisuus kuitenkaan sopinut olohuoneen värimaailmaan ja oli se liian pienikin sinne. Alunperin sitä makuuhuoneeseen haikailinkin ja sinne se päätyikin. Kellertävää Timberwisen saarnilattiaa vasten matto on ihan sopusointuisen värinen.

Tämä matto löytyi Sisustusterapiaa-fb-ryhmän kautta, jossa molemmat olemme MIA Designin Miian kanssa. Miia luopui omasta kauniista mutta epäkäytännöllisestä matostaan pienen vauvelin vuoksi ja sain sen ihan sopuhintaan todella nopeasti. Alunperin matto on MAdesignista. Hauskaahan tässä on myös se, että MIA Design myy meidän 1kertaa2-mallistoa, joten tämän oli selvästikin tarkoitus mennä näin.

 

 

Kommentit (0)

Seuraa 

Sisustusblogi, joka on nimetty Kalliomäen perheen Helsinki-pientalo-rakennusprojektin mukaan. 

Pitkän linjan sisustusalan ammattilainen, suunnittelija, toimittaja, visualisti Piia, hänen miehensä, valokuvausta harrastava Jari ja kaksi kouluikäistä poikaa asuvat nyt neljättä vuotta uudessa talossa ja sisustavat klassisella ja ajattomalla tyylillä.

Blogissa jaetaan oman kodin sisustuksen lisäksi parhaat palat Piian kivoista työjutuista, intoillaan modernista arkkitehtuurista, matkailusta ja maisemista. 

Seuraa Piia Kalliomäkeä Instagrammissa

Tsekkaa myös Piia Kalliomäki / Studio Kalliomäki 

Kiinnostaako sinua yhteistyö tämän blogin kanssa? Ota yhteyttä piia.kalliomaki @ gmail.com.

 

Blogiarkisto

2018
2017
2016
2015
2014

Kategoriat