
Nyt menemme syksyn ajankohtaisimpaan aiheeseen eli valaistukseen. Aikuisten nukkumaanmenoaikaan on jo ihan pimeää, onneksi herätessä aamulla on vielä valoisaa, se on niin tahmeaa herätä pilkkopimeässä. Ollaan tähän asti lähinnä hämmästelty valon vähenemistä ja alkavaa pimeyttä, nyt se alkaa olla totta. Teen ehkä jossain vaiheessa oman postauksensa meidän talon valaistussuunnittelusta tai sen olemattomuudesta ja talon kiinteistä valaistusratkaisuista rakentajan näkökulmasta.
On ihan eri asia asua kerrostalokolmiossa kuin omakotitalossa, joten monta valaisinpaikkaa on meillä muutonkin jälkeen ihan tyhjänä. Monta edellisen kodin valaisinta myimme pois uusiin koteihin, kun ne alkoivat kyllästyttää. Tasan viiden kuukauden asumisen jälkeen alkaa olla myös omat suosikkipaikat ja parhaimmat oleskelualueet tiedossa, niiden valaisuun panostetaan ensin. Olohuone on meillä se koko perheen suosikkipaikka, jossa vietetään lähes koko ilta.
Uuden kodin valaisintarpeet olivat siis tiedossa pitkään ja koko syksyn pidinkin silmiäni auki hyvien löytöjen varalta. Suhatessani kuvauslainojen perässä sisustusliikkeissä piipahdin taas Artek Aitassa eli Artekin outletissä Käpylässä. Sieltä löytyi hyvällä alennuksella Kultakello! Trendikäs messinki häikäisi sitten minutkin. En nyt varsinaisesti tätä valaisinta meille olohuoneeseen ollut ajatellut, mutta en voinut sitä kauppaankaan jättää, niin olohuoneessa se nyt meillä killuu ja kimaltelee. Taistelee pienenä ja suloisena vastaan ja perustelee olemassaoloaan ruokailutilan kahdelle valtavalle Tom Dixonin Copper Shadelle.
Lisämausteen valaisimelle tuo sen olemus, tälläiset naarmuiset, messuilla tai esilläolleet, laatikoistaan poispuretut ja vähän eksyneen oloiset löydöt sopii meille niin hyvin. En kaipaa uusien laatikoiden avaamisesta tulevaa mielihyvää enkä koskemattomuuden tunnetta, minusta on kiva, että esineillä on elämää takanaan. Kirppareilla en ehdi kierrellä, mutta kaikenlaiset löytö- ja alenurkat, ystävämyynnit ja designmarketit on niin mun juttuni ;)
Varmaan ollut kallis!
No nyt on upea :)
Tuo on kyllä maksanut varmasti paljon
Upea
Kyllä on upea
Hienoa
Viimeisen päälle :)