Olemme nyt eläneet matkakasseista käsin yli sata päivää. Se kuulostaa hurjalta ja voin kertoa, että siltä se myös tuntuu. Alkuun asuimme evakossa ystäviemme loman tyhjentämissä kodeissa - nyt viimeiset viikot olemme nukkuneet Muumi-patjoilla kirjaimellisesti remontin keskellä. Lapset ja mieheni, koko porukka, on aamuisin karistanut pölyt punteistaan ja ponnistanut myslipatukoiden sekä trippimehujen voimin uuteen päivään. Meillä on koko ajan ollut käytössä suihku. Silti pienet juhlat pidimme, kun saimme vihdoin viime viikonloppuna vetää ensi kerran vessan napista painamalla (tyttärestäni tuli muuten aivan haka kaatamaan ämpärillä vettä pönttöön juuri täydellinen määrä huuhtelua varten). 

Vanhat talot Helsingin keskustassa ovat kauneinta, mitä tiedän. Narisevat lattiat, sopivasti vinot seinät ja patinoitunut tunnelma tarkoittavat remontoijalle kuitenkin myös yllätyksiä. Me ostimme "hyväkuntoisen" asunnon - vihreällä keittiöllä, kelluvalla kirsikkaparketilla ja lasikuitutapeteilla. Olemme koko remontin ajan kaivaneet vanhaa esiin, metsästäneet asunnon henkeen sopivia rosetteja kattoon pois revittyjen tilalle ja vanhoja ovenkahvoja moderneja korvaamaan. Suurin yllätys meille ja budjetillemme oli kodin lattia, joka oli pakko purkaa aina linoleumiin asti pienen kosteusvaurion vuoksi. Parvekkeen ovea avatessa kosteus oli hiipinyt kelluvan parketin alla olevaan eristemattoon ja mustannut sen alla olevaa lautaa pikku hiljaa. Lattia oli jo alkavassa homeessa, ja jos emme olisi päätyneet purkamaan, olisivat seuraukset olleet järkyttävää purkutyötä paljon kurjemmat.

Uusi lattia tuntuu nyt hyvältä jalkojen alla. Parhaillaan vietämme taas välietappijuhlaa, sillä olemme muuttaneet lasten kanssa makuu- ja olohuoneen käsittävään suureen huoneeseen - joka on valokatkaisijoita vaille valmis. Tähän mennessä olen itse kokenut henkilökohtaisesti osapuilleen kolme henkistä romahdusta, joista yksi - kesäloman kohtaan sijoittuva - kesti useamman päivän. Se oli se remontin vakioromahdus, missä ymmärretään, että kaikkien lattianpurkamisten ja kaakeliyllätysten päätteeksi budjetti on ylittynyt pahemman kerran. Teen nyt seitsemättä suurta remonttiani ja voin paljastaa, että tuollainen samainen romahdus on kuulunut kuvioon jokaisen suurremontin kohdalla (osasin siis varautua, mutten muistanut, miten kauhealta rahojen loppuminen tuntuu). 

Remontista selviämiseen tarvitaan ainakin tiimihenkinen parisuhde, ylimääräinen ylitysbudjetti (tai kiltti pankinjohtaja, täti taikka isä), huumoria, rakkautta ja ymmärrystä remonttimiehiä kohtaan. Siinä tarvitaan myös pieniä, mutta sitäkin tärkeämpiä poppaskonsteja tästä arjen kaaoksesta selviämiseen. Meillä ei edelleenkään ole keittiötä tai jääkaappia (se on luvattu huomiseksi, voitteko kuvitella!?), muuttokuorma ei myöskään ole tulossa vielä aivan lähiviikkoina, joten kekseliäisyyttä kaivataan. Ensitöikseni joka remontissa olen käynyt ostamassa pienen maljakon ja tuoreita kukkia. Tein sen nytkin heti, kun ensimmäinen pölytön ikkunalauta oli mahdollista raivata tämän mayhemin keskelle. Kutsun kukkia ja muutamaa harkittua esinettä (suosittelen kauniita kirjoja) zen-nurkaksi. Sinne käännän pään, kun tuntuu, ettei tässä ole mitään järkeä, eikä mistään tule valmista ikinä.

Juuri nyt, täältä vastamaalatusta ja remontoidusta huoneesta teille huutelu tuntuu yllättävän hyvältä. Työmaalla on tehty allekirjoittaneen toimesta vain yksi maalimoka (valitsin eteiseen aivan liian synkän harmaan ja se jouduttiin maalaamaan uudelleen - lue: minä maalasin sen yöllä uudelleen), mutta muuten kaikki värivalinnat ovat olleet upeita. Vaikka myönnän, että olen taas tämänkin projektin aikana kyseenalaistanut tämän hullun elämäntavan, jossa kotia vaihdetaan ja remontoidaan kahden vuoden välein, ymmärrän silti itseäni. Se tunne, kun kaikki paperilla eläneet suunnitelmat alkavat pikku hiljaa realisoitua, tuntuu joka kerran vaan yhtä järkyttävän hyvälle. 

Tänään ostin kukkamaljakkoon tämän remontin toiset kukat (hyvälaatuiset ja pitkäikäiset liljat Fredan torilta ansaitsevat suosituksen). Valitsin harsokukkaa, koska muistin, ettei meillä ole varsien leikkaamiseen teräviä veitsiä tai edes saksia, ja harsokukan varret voi katkaista sormin napsauttamalla. Vaikka toisinaan tuntuu, etten enää kestä tätä, pidän katseen ja ajatuksen kiinni siellä, missä pitääkin. Koko ajan mennään eteenpäin, tästä tulee kuitenkin valmista, ja niin tästä sitten tulee jälleen se maailman ihanin koti.

Kommentit (0)

Seuraa 

Heli Thorén on 36-vuotias kaupunkilaisdaami, joka kertoo blogissaan sisustavasta elämästä, onnellisista illoista ja kaikenkokoisista unelmista.

Kiinnostaako sinua kaupallinen yhteistyö tämän blogin kanssa? Ota yhteyttä Sanoma Lifestylen mediamyyntiin

Blogiarkisto

2017
2016

Kategoriat