Kirjoitukset avainsanalla Piia Kalliomäki

Kaupallinen yhteistyö

Siitähän on jo ikuisuuspitkältä tuntuva aika, kun v. 2013 voitimme Helsingin kaupungin tonttiarvonnassa pientalotontin ja rakennutimme sille Viittä vailla valmis-toimituksena Kastelli-talon. Siitäkin on jo kohta kaksi ja puoli vuotta, kun muutimme tähän taloon. Vuosi asumisen jälkeen tein postauksen, joka on luettavissa täältä. Kaksivuotispäivän kohdalla pääsiäisen aikaan on postaus jäänyt kokonaan tekemättä! Siksi onkin taas hyvä kerrata, missä mennään. 

 

 

Toisen asumisvuoden isoja projekteja on olleet kodinhoitohuoneen sisustaminen, pihan rakentaminen, naapuruston yhteinen jätekatos, oman aidan rakentaminen kadun puolelle ja sekä autotalli, kaikki tässä järjestyksessä. 

 

 

Ainoastaan kuvassa takana häämöttävä autotalli näistä on edelleen kesken, tällä kertaa emme syytä omaa saamattomuuttamme, koska se lähes ainoana asiana talon lisäksi teetetään ammattilaisilla, vaan Suomen huonoa, sateista kesää!

Niin kauan kuin talossa on virallinen lopputarkastus tekemättä, sitä ei pidetä valmiina, mutta aika valmiilta se silti jo tuntuu. Pihallakin rehottaa jo nurmikko, kasvaa omena- ja kirsikkapuut sekä muutama valkokukkainen pensas, juuri niinkuin oli alunperin ajateltukin.

 

 

Blogissa on nähty, kuinka vuoden aikana on sisustettu uudelleen meidän makuuhuone, ruokailutila ja olohuone. Lastenhuoneiden kohdalla sisustaminen jatkuu vielä. Yllättävän kauan on mennyt, että huonekalut ovat löytäneen paikkansa, oikeat kokonsa ja suuntansa. Väritykset ovat tarkentuneet. Tunnelmaa on lisätty monella pienellä asialla. 

 

 

Blogin kuvista on aina jätetty pois muutamat sellaiset kohdat, joihin en ole ihan täysin tyytyväinen tässä talossa. Niinkuin aina rakentajilla, muutama asia on jäänyt hampaankoloon vaivaamaan ja väkisinkin on tullut mieleen ajatus, minkalainen olisi se seuraava talo, jossa nämä asiat pääsisi muuttamaan toisenlaisiksi. Tai minkälaista olisi asua kokonaan toisenlaisessa talossa! 

Ette ehkä ole vielä kuulleet, että Kastellilta on tullut Osta talo verkosta-palvelu, jossa Kastelli-talon voi suunnitella ja tilata sen verkosta? Aiomme nyt miehen kanssa testata, minkälaisen seuraavan unelmiemme talon saisimme sillä suunniteltua. Palvelu on helppokäyttöinen, kokeilkaapa tekin siis suunnitella oma talo! Mielellämme kuulisimme myös kokemuksia ja palautetta postauksen kommentteihin, mitä piditte palvelusta!

 

 

Kommentit (3)

Vierailija
1/3 | 

Innostuin talo-ohjelmasta. Valitettavasti mahdollisuuksia on siinä vain muutama. Ei näistä minun unelmataloani löytynyt. Pikkuisen uusi talo kutkuttelee siis täälläkin. Idea tällaiseen on kyllä loistava!

Pia
2/3 | 

Hei Piia, kauniit värit teillä talon ja aiadan ulkomaalissa. Ovatko samaa? Muistatko värikoodeja?

Pieni Talo Helsingissä
Liittynyt11.8.2015
3/3 | 

Moi, talossa pääväri on 564 X ja kakkosalueet eli ikkunakentät jne. 612, sokkeli ja metalliset osat RR23. Aita on mätsätty tähän kakkosalueeseen eli maaliväri on RR23.

Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla

 

Habitare alkaa ensi viikon keskiviikkona, mutta jo kohta viikon verran tässä ollaan Habitarea tehty! Olen tänä vuonna Mujin Suomi-tiimissä eli toteutamme 130 m2 Mujin pop up shopin Habitareen yhdessä Kettukarkkishopin Mairen kanssa. Paljon ihanaa tavaraa on purettu laatikoista osastolle ja todella jännittävää olla mukana tässä! Osaston nro on 6p48, tulkaapa kaikki moikkamaan ja shoppailemaan ihania, kauniita ja yksinkertaisia arjen käyttöesineitä. Olen itse ollut Mujin fani jo varmaankin 10 vuotta ja aina reissussa Mujin mymälä on ollut ihan ehdoton vierailukohde. Meiltä löytyy kotoa Mujin toimistotarvikkeita, t-paitoja, sukkia....

Toinen juttu, missä olen mukana, on Tapio Anttila Collectionin ja Pluslivingin yhteisosasto Kimppakämppä 6m50. Olemme tehneet TAC:lle kuvia yhdessä Salosen Pauliinan kanssa, joten olen mukana nytkin luomassa uutta ilmettä stailauksen kautta ja kuvaamme Pauliinan kanssa uusia kuvia Habitare-viikolla myöhempään käyttöön, todella kiva juttu! Tämä osasto on melkein Mujin vieressä, joten jos aikaa vain kahteen, nämä molemmat mahdollista nähdä samalla käynnillä :)

 

 

Oma yhdistyksemme Sisustustoimittajat ry valitsee vuoden parhaat tuotteet, jotka ovat nähtävissä bloggaajakollega Jonna Kivilahden suunnittelemalla osastolla Lasigalleriassa pääsisäänkäynnin yhteydessä.

Ihan yleisesti Habitaressa tietysti kannattaa kävellä Ahead-hallin pääbulevardia ja katsoa ainakin koko kansan suosikit Anno ja Ikea, joka kerta yhtä hämmästyttävä trendinäyttely Signals ja tietysti Glorian Koti, jonka osaston toteuttaa tänä vuonna oma kirjankustantajani, bloggaajakollega Helin Cozy Publications. Olen siellä jakamassa nimmareita Cosy Homes from Finland-kirjaani ke klo 12-12.30, to klo 16-16.30, pe klo 11-11.30. Tervetuloa!

 

Kommentit (6)

 

Arki on alkanut Casa Kalliomäessä ihan hyvin, vaikka kaikki ei olekaan ihan täydellisesti mennyt. On ollut hankalan aikaisia aamuherätyksiä, yksi melkein koko perheen pommiin nukkuminen, lasten harrastusten aloitusorganisointia, koulukirjojen kontaktimuovittamista ja eväiden tekoa. Esikoisemme siirtyi yläasteelle uuteen, lähellä olevan asuinalueen kouluun liikuntaluokalle. Hän harrastaa salibandya ja treenit on neljänä arki-iltana, ovi vain käy, kun hän käy kotona kääntymässä, siihen on nyt tottuminen. Kuopuksella on hiukan vaikeuksia oppimisessa, koulunalku on jännittänyt senkin vuoksi, ainakin äitiä. Ei se elämä aina ole nättien tyynynpäällisten ja kippojen esittelyä, joskus on tummiakin sävyjä mukana.

Koska itse tein työrutistukseni eli asuntomessupurun jo alkuviikosta, koko loppuviikko on tuntunut tooosi pitkälle. Palautettavat pussit ja laatikot on pyörineet kotona ja tänään sain lopultakin ison osan palautettua.

Tällä viikolla on ollut Sisustustoimittajien yhdistyksen kokous, Ikean kuvastolanseeraus-lehdistötilaisuus (siellä oli Pella Hedeby kertomassa stailausvinkkejä!)  ja Kotisleepover Helsingin avajaiset. Se on oikeasti ihana juttu, käykää, jos mahdollista, päivällä sinne pääsee ilmaiseksi tutustumaan. Täältä löytyy omat tunnelmani keväältä.

Ihan kiva arkeenpaluuviikko kaikesta huolimatta!

ps. Aloituskuva sisältää vihjeen, blogia lukeneille helpon :) Meille on tullut taas uusi huonekalu, mikäköhän se voisi olla?

 

 

Viikonloppuna saimme lopultakin kasattua jokin aika sitten tulleen ruokapöydän. Kaksi vuotta tässä menikin "väliaikaisratkaisulla". Menun Snaregade-pöytä tilattiin Finnish Design Shopista ja tuli todella nopeasti muutamassa päivässä.

Kyllähän se nyt hyvältä näyttää ja tuntuu, vihdoinkin "feng shuit" ovat kohdallaan meidän ruokailutilassa. 

Tämän pöydän 140 cm koko on tähän tilaan sopiva, jää tilaa liikua ympärillä. Ollaan jo ehditty ruokailla sen äärellä, hyvin mahtuu syömään 4-6 henkeä, tarvittaessa 8.

 

 

Musta pöytä sopii hyvin mustan keittiön kaveriksi.

 

 

Kattovalaisimena meillä killuu vielä tuo Tom Dixonin Copper Shade, jonka ajankohtaisuudesta voidaan olla montaa mieltä, mutta roikkukoon toistaiseksi ;) Tästä sen taas muistaa, ettei kannattaisi tehdä nopeita päätöksiä liittyen trendijuttuihin, varsinkaan tässä hintaluokassa, saattaa pidemmän päälle alkaa harmittamaan...

 

 

Kommentit (8)

Vierailija
3/8 | 

Pöytä on kyllä hieno! Minkä valaisimen nyt valitsisit tuohon "heräteostona" ja/tai pitkäaikaisratkaisuna?

-Jutta-

Mirella - Savo Living
Liittynyt5.3.2016
7/8 | 

Ai, että mikä ihanuus on tuo pöytä. Niin paras valinta teille. <3
Pöydän päälle sopisi niin hyvin esim New Works`n Lantern malli ja niistä ehkä se isoin.
Kannattaa tsekata. On kylläkin valkoinen, opaalilasia, joten valo tulee kauniisti siitä läpi.
Kyllä valkoinenkin valaisin sopisi tuohon teidän keittiöön kun ympärillä valkoiset seinät ja
on Lundian kaunis valkoinen kaapisto.
Toinen hyvä valaisin olisi mielestäni Gubin Semi mustana. =)

Seuraa 

Sisustusblogi, joka on nimetty Kalliomäen perheen Helsinki-pientalo-rakennusprojektin mukaan. 

Pitkän linjan sisustusalan ammattilainen, suunnittelija, toimittaja, visualisti Piia, hänen miehensä, valokuvausta harrastava Jari ja kaksi kouluikäistä poikaa asuvat nyt neljättä vuotta uudessa talossa ja sisustavat klassisella ja ajattomalla tyylillä.

Blogissa jaetaan oman kodin sisustuksen lisäksi parhaat palat Piian kivoista työjutuista, intoillaan modernista arkkitehtuurista, matkailusta ja maisemista. 

Seuraa Piia Kalliomäkeä Instagrammissa

Tsekkaa myös Piia Kalliomäki / Studio Kalliomäki 

Kiinnostaako sinua yhteistyö tämän blogin kanssa? Ota yhteyttä piia.kalliomaki @ gmail.com.

 

Blogiarkisto

2019
2018
2017
2016
2015
2014

Kategoriat

Instagram