Kirjoitukset avainsanalla sisustusinspiraatio

 

Sain suuren kunnian ja ilon olla mukana Lapuan Kankureiden kutsumana ihanalla pitkän viikonlopun mittaisella Pariisin matkalla. Yöpaikkana meillä oli Suomalaisen instituutin tiloihin rakennettu KOTI, jonka on kaikkine yksityiskohtineen suunnittellut hurmaava Linda Bergroth. Lapuan Kankurit on toimittanut "mökkikylään" tekstiilit eli vuodevaatteet, villapeitot, pyyhkeet, kylpytakit, tossut ja servetit. 

Yövyimme Kodissa kaksi yötä ja se olikin riittävä aika päästä aistimaan tämän erikoisen, uniikin mutta meille suomalaisille niin kotoisan yöpymismuodon kaikki puolet. Päivän päätteeksi saavuttuamme illalliselta Kotiin isoille Nikarin pöydille oli katettu valmiiksi Natalie Lahdenmäen astiat aamupalaa varten ja pöydän äärellä istuskellen vietimme loppuiltaa sitten hyvän ranskalaisen viinin ja maailmanparannuksen merkeissä käsinkosketeltavan kauniita asioita ihastellen.

Meidän kuuden hengen porukalle oli jokaisella oma mökki, nukkumaan mökkikylään mahtuu yhteensä 12 ihmistä. Itse sain korkean mökin kerrossängyllä ja nukuin huvikseni yläsängyllä ;) 

Yöllä nukutti kuin mökillä konsanaan - puuntuoksu, pellavalakanat ja keskellä Pariisia harvinainen rauhallinen ympäristö loivat levollisen, seesteisen ja rauhoittavan ympäristön.  Aamut olivat ihanan joutilaita kahvin ja hyvän suomalaisen aamupalan merkeissä. Suunnittelija Linda oli miettinyt jopa aamupalan ja oli ehdottomasti halunnut suodatinkahvin mukaan, koska se on niin perisuomalainen juttu! Kyllä se Kaksikon Piippu-pannusta maistuikin paremmalle kuin missään muualla. Saaristolaisleipä oli itse paikalla leivottua. Tällaisten hyvin nukuttujen öiden jälkeen oli kiva lähteä tutkimaan inspiroivaa Pariisia.

 

 

KOTI saapuu elokuussa Helsinkiin Valkoiseen Saliin ja yöpymään sinne pääsee kuka tahansa tätä kautta. Lämmin suositukseni, on ihana elämys!

Kiitos matkasta Lapuan Kankureiden Jaanalle ja ihanille matkakumppaneilleni Anulle, joka on monenkin Kankureiden tuotteen suunnittelun takana, Minnalle, Kirsikalle ja Annalle. 

 

 

 

Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla

 

Muutama kuva taannoiselta Kööpenhaminan reissulta. Katso edelliset postaukset täältä ja täältä.

Keramiikka, isot viherkasvit ja murretut värit ja herkulliset sävyt olivat Klassik-liikkeessä ne asiat, jotka ihastuttivat.

Liike myy tanskalaisia vintage-kalusteita ja valaisimia, joita siellä on tietysti vähän eri tavalla säilynyt ja aikoinaan valmistettukin kuin meillä täällä Suomessa. Mikään halpojen löytäjen rompetori tämä ei ollut vaan ihan yhtä tasokas, arvostettu ja laadukas kuin mikä tahansa designliike naapurikortteleissa. Huoneklauissa oli sympaattista patinaa näkyvillä, mutta ne olivat hyväkuntoisia ja hyvännäköisiä. Valaisimet ei minusta sen sijaan olleet mitenkään kovin hyväkuntoisia, osassa oli ihan ruostettakin, en tiedä miten sellaista uskaltaisi käyttää ;)

Kaunis ja tunnelmallinen myymälä oli tämä!

Huomenna käyn Mikkelissä asuntomessujen ennakkopressipäivässä ja perjantaiaamuna suuntaan Pariisiin kevättuulia tunnustelemaan erään kotimaisen valmistajan kutsumana, siitäkin matkasta kuulette blogissa myöhemmin!

 


Rovaniemen Kaupungintalo
Rovaniemen Kaupungintalo
 


Rovaniemen Kaupungintalo
Ilona Kivijärvi "Paimen" Rovaniemen Kaupungintalo
 


Rovaniemen Kirjasto
Rovaniemen Kirjasto
 


Rovaniemen Kirjasto
Rovaniemen Kirjasto
 


Lappia-talo, teatteri
Lappia-talo, teatteri
 


Lappia-talo, teatteri
Lappia-talo, teatteri
 


Aallon suunnittelema yksityiskoti
Aallon suunnittelema yksityiskoti
 


Aallon suunnittelema yksityiskoti
Aallon suunnittelema yksityiskoti
 

 

Sisustustoimittajien Rovaniemen reissulla meille oli järjestetty myös tutustumiskierros Alvar Aallon suunnittelemiin kohteisiin.

Toisen maailmansodan jälkeen Lappia ja varsinkin suurilta osin tulipalossa tuhoutunutta Rovaniemeä uudelleenrakennettiin ja valtionrahoituksen turvin myös Aalto kutsuttiin suunnittelemaan Rovaniemeä uusiksi. Aalto on suunnittellut Poronsarvi-asemakaavan ja useita merkittäviä kohteita, joissa useissa pääsimme vierailemaan.

Vierailimme myös yksityiskodissa, joka sijaitsi Aallon suunnittelemalla Espoon Tapiolan puutarhakaupunginosa-projektista innoituksensa saaneella alueella Aallon suunnittelemassa rivitalossa.

Tämän jatkaa mukavasti blogissa jo alkanutta Aallon kohteiden esittelyä! Katso edelliset postaukset täältä ja täältä. Kunhan tässä ruuhkavuodet vähän helpottavat, ajattelin lähteä tutustumaan järjestelmällisesti myös muihin kotimaasta löytyviin Aalto-kohteisiin :)

Koska kaikki tarvittava faktatieto löytyy jo netistä, halukkaat voivat lukea lisää Aallosta Rovaniemellä täältä. Alan itsekin nyt lueskella aiheesta enemmän ja samalla nautin näistä hienoista kohteista näiden inspiraatiokuvien avulla.

Kyllä se Aalto vain oli mestari, kokonaisuudet on miettitty täydellisiksi julkisivusta alkaen, pitkine näkymineen, avautuvine valoaukkoineen jokaiseen pienimpään yksityiskohtaan asti.

 

 


Arctic Light Hotel
Arctic Light Hotel
 

Sain suuren kunnian olla mukana kutsuvieraana Sisustustoimittajien kanssa Rovaniemellä parin yön mittaisella retkellä tutustumassa Rovaniemeen. Rovaniemi on muutamassa vuodessa ottanut aimo harppauksen eteenpäin majoitus- ja ravintolapalveluiden suhteen ja heillä on nyt myös oma tavaramerkki, Arctic Design Capital, jonka puitteissa tutustuimme myös muotoiluun ja arkkitehtuuriin.

Lähdimme matkaan viime sunnuntai-iltana 2.4. ja majoituimme Arctic Light Hotelliin. Se on remontoitu historialliseen v.1944 rakennettuun Rovaniemen Kauppalantaloon, joka säästyi vain muutaman muun rakennuksen ohella saksalaisten polttohävityksessä. Hotelli on boutigue-hotelli, jonka sisustus oli ylellinen, runsas ja vähän mystinen lappilaisella twistillä. Oheiset kuvat ovat omasta isosta huoneestani, jossa oli jopa olohuone ja jääkarhu suihkussa ;) Nuo erilaiset Lapin asukkaista tehdyt julisteet olivat hienot!


Arctic Light Hotel
Arctic Light Hotel
 


Arctic Light Hotel
Arctic Light Hotel
 

Hotelli on jo valittu Suomen parhaaksi hotelliksi 2017 ja on saanut myös Maailman 11. paras uusi hotelli-tunnustuksen.

Ennen illallista ehdimme piipahtaa lähellä olevassa Hostel Cafe Kodissa, joka on kahden reppureissaajan perustama boutique-hotellia edullisempi tapa yöpyä Rovaniemellä. Paikassa on myös kaikille avoin yhteinen olohuone-tyyppinen kahvila.

Illallistimme hotellin omassa ravintolassa atktisista aineksista tehtyjen herkkujen äärellä, söimme mm. poroa, jäkälää ja mereneläviä. Tässä hotellissa on myös ihana Sara La Fountainin suunnittelema terveellinen aamupala, jonka voi käydä syömässä ilman yöpymistäkin.


Arctic Light Hotel
Arctic Light Hotel
 


Arctic Light Hotel aamupala
Arctic Light Hotel aamupala
 

Maanantai-aamun aloitimme tutustamalla aika hurjan näköiseen Wellness Loungeen, josta en hoksannut ottaa yhtään kuvaa ;) Siellä roikutaan valjaissa venyttämässä kroppaa ja lihaksia.

Aamupäivän tutustuimme Rovaniemen Alvar Aallon suunnittelemiin kohteisiin, joista Aalto-fanina teen blogiin kohta perään oman kuvakoosteen.

Lounastimme suositussa modernissa Cafe Bar 21:ssa ihanilla suolaisilla lohivohveleilla. Rovaniemen reissulla syöminen oli tärkeä osa matkaa ja ruokapaikat hyvin valittuja, saimme aina tuoretta ja maukasta vatsan täytettä, usein juuri merellisellä tai poro-vivahteella.

Lounaan jälkeen vierailimme Lapin Yliopistolla. Siellä oli muotoiluopettajien ja -opiskelijoiden kanssa mietintää siitä, kuinka paikallisia raaka-aineita ja osaamista saisi entistä paremmin hyödynnettyä modernilla tavalla nykykuluttajan tarpeita vastaaviksi.


Lapin Yliopisto
Cafe Bar 21
 

Iltapäivällä suuntasimme kohti seuraavan yön majapaikkaa Arctic TreeHouse Hotellia, joka taitaa olla eksoottisin paikka, jossa olen yöpynyt. Pitkien koipien varaan nostetut pienet Käpykolot olivat juuri kahdet sängyt sisäänsä sulkevat, suloiset pienet mökit. Kokonaisuuden suunnittelusta vastaa arkkitehtitoimisto Studio Puisto. Niin luonnollisen kauniit huoneet ja tuo yhden seinän kokoinen ikkuna, wow! Odottelimme revontulia, mutta ei niitä luvattu meille näkyvän pilvisen ilman vuoksi.


Arctic TreeHouse Hotel
Arctic TreeHouse Hotel
 


Arctic TreeHouse Hotel
Arctic TreeHouse Hotel
 


Kontio Glass House
Kontio Glass House
 

Samaan hotelliryppääseen kuuluu myös muutama hirsitalo, Kontion modernia Glass House-mallia. Koska sisustan Kontion kohdetta Mikkelin asuntomessuille ja pääsin myös vierailemaan näissä talossa, lausun nyt ääneen yhden toiveen: Voi kun joskus pääsisin sisustamaan hotellihuoneita! Uskon, että saisin omalla skandinaavisella ja modernin kodikkaalla tyylilläni sisustettua sellaiset huoneet, joissa vieraatkin viihtyisivät.

Reissun jälkeen minua alkoi vaivata ankara karvakuume, tuolla oli jokapaikassa noita karvatyynyjä, -peitteitä ja porontaljoja, niitä olisi kiva päästä käyttämään. Eikös se niin mene, että kannattaa heittää ne omat toiveet tuonne avaruuteen, josko siellä joku kuulisi ja toiveet toteutuisi :)

Tiistaina vierailimme perinteisessä, jo v. 1928 perustetussa Marttiinin puukkotehtaassa. Vierailun ansiosta on myös yksi kiva blogipostaus tulossa Marttiininkin tiimoilta.

Lounastimme Suomen pohjoisimmassa sushiravintolassa Wakkanaissa, jossa susheissa löytyi taas niin poroa kuin siikaakin.


Wakkanai
Wakkanai
 

Jossain välissä päivää matkanjärjestäjämme sai myös järjestettyä pikavisiitin porotilalle, kun allekirjoittanut alkoi haaveilemaan porojen näkemisestä, jotta tämä reissu pohjoiseen olisi täydellinen ;)

Aivan superhyvin järjestetty matka siis kaikinpuolin, sydänlämpimät kiitokseni Rovaniemen Kehitys.

Tästä reissusta riittää ammennettavaa vielä pitkäksi aikaa ja aiheeseen palataan blogissakin pikapuoliin!

 

 

Seuraa 

Sisustusblogi, joka on nimetty Kalliomäen perheen Helsinki-pientalo-rakennusprojektin mukaan. 

Pitkän linjan sisustusalan ammattilainen, suunnittelija, toimittaja, visualisti Piia, hänen miehensä, valokuvausta harrastava Jari ja kaksi kouluikäistä poikaa asuvat nyt neljättä vuotta uudessa talossa ja sisustavat klassisella ja ajattomalla tyylillä.

Blogissa jaetaan oman kodin sisustuksen lisäksi parhaat palat Piian kivoista työjutuista, intoillaan modernista arkkitehtuurista, matkailusta ja maisemista. 

Seuraa Piia Kalliomäkeä Instagrammissa

Tsekkaa myös Piia Kalliomäki / Studio Kalliomäki 

Kiinnostaako sinua yhteistyö tämän blogin kanssa? Ota yhteyttä piia.kalliomaki @ gmail.com.

 

Blogiarkisto

2019
2018
2017
2016
2015
2014

Kategoriat

Instagram