Kirjoitukset avainsanalla sisustusblogi

 

Tässä kuussa, kun kevätaurinko on alkanut paistaa isoista ikkunoista olohuoneeseen, on mieleen alkanut herätä olohuoneen sisustuspaineet. Tämäkin huone on asuttavassa kunnossa näin ylipäätään, mutta muutamaa juttua se vielä kaipaa plus jotain uutta ihan vaihtelun vuoksi.

Jo rakennusvaiheessa olohuoneen ainoa iso seinä tv-tason takana on määritelty isolle kirjahyllylle. Siihen on kaavailtu String-tyyppistä koko seinän levyistä korkeaa avohyllykköä, johon vintillä asuvat sisustusaarteet saisi esille. Hyllyjen syvyyttä ja välejä pitäisi miettiä ihan tavaroiden mukaan.

Uutta mattoa olen himoinnut jo todella pitkään. Heti, kun oikeankokoinen, pohjaväriltään tarpeeksi vaalea ja sopivan hintainen marokkolaismatto kävelee vastaan, se tulee meille.

Mutta - viimeisimmäksi on alkanut himottaa musta (nahkainen) Egg-tuoli k-tuolin tilalle, eikö se vasta sopisikin meille hyvin?

Sohvapöytä, niin rakas pitkäaikainen kumppanimme jo ajalta ennen lasten syntymää... siitä en ehkä ole vielä valmis luopumaan, jotain vanhaakin täytyy olla.

Olisiko tänä vuonna kaikkien näiden haaveiden aika toteutua?

Mustavalkoinen valokuvataulu ekassa kuvassa on Johanna Lehtisen.

 

Kommentit (4)

Aino
1/4 | 

Moikka! Minkä kokoinen toi nykyinen matto on? Ja kunhan löydät mattovaihtoehtoja niin olis kiva saada niistä omaa postausta kun meilläkin hakusessa vaalea iiiiso marokkolaismatto.. :) Kiitos ihanasta blogista, aina päivän piristys kun on tullut uutta postausta <3

Pieni Talo Helsingissä
Liittynyt11.8.2015
2/4 | 

Moikka, oi kiitos aivan ihanasta kommentistasi, tämä kyllä piristi mun päivän! Meidän matto on 200 x 300 cm ja tämähän on Mumsin Saanan ja Ollin Koko Iäksi-matto :)

Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla

 

Laitanpa tänne blogiin nyt seuraavan erän Muoto2-tuotekuvia, joita kuvasimme Salosen Pauliinan kanssa ennen joulua. Koska aikataulu oli tiukka, kuvasimme meillä kotona ruokailutilassa Lundian kaapin päällä ja stailauksessa käytin omia tavara-aarteitani, joita todella näytti riittävän jokaiseen kellon sävyyn :)

Heillä on tullut myös uusi kiva leikkuulauta, ne kuvat tulevat vielä myöhemmin...

Kuvat Pauliina Salonen

Styling Piia Kalliomäki

 

Kommentit (1)

 

En ole koskaan ollut mikään kummoinen viherpeukalo, mutta aina silloin tällöin jaksan yrittää. Viimeisin puuska on ollut silloin, kun heitimme edelliset kasvien jääneet roskiin muuttojen yhteydessä ja aloitimme uudestaan puhtaalta pöydältä tässä talossa. 

Upeimmat huonekasvit on sellaisia, joita on kasvatettu vuosikymmeniä. Ne ovat tuuheita, vankkoja ja ilmeikkäitä. Sellaisia saattaa löytää myös kirpputoreilta. Viimeisimmäksi olen ihaillut Lyden upeita kasveja isojen ikkunoiden läheisyydessä heidän uudessa talossaan.

Meidän nykyiset viherkasvit on hankittu noin puolitoista vuotta sitten suurin osa pieninä euron taimina Plantagenista. Tein myös kerran isomman hankinnan niin, että bongasin kaupan seinältä jonkun mummon laittaman ilmoituksen, jossa myytiin kasvien taimia jollain könttäsummalla. Pyöräilin hakemaan ne ja siellähän odottikin nimettömiä viilipurkkeihin istutettuja huonekasveja melkoinen lajitelma. Pitäkäähän siis muutkin viherkasveista haaveilevat silmät auki lähikaupassa :)

 

 

Nykyinen viherkasvivalikoimamme koostuu näistä kahdesta hankintapaikasta, vain ne helppohoitoisimmat ja sitkeimmät on selvinneet tiensä tänne asti. Muistan ehkä kerran viikossa kastella ne, en ole lannoittanut. Välillä siirtelen kasveja ympäri taloa, jos näen, että jokin meinaa nuutua jossain kohtaa. Siis ihan silmämääräisesti arvioin tilannetta tuntematta kasvien nimeä tai hoitotapaa.

Vaikka kasvit tuovat viihtyisyyttä ja kotoisuutta, niissä on kuitenkin joku epäsiisti ja epämääräinen puoli, josta en tykkää. Kasvavat mihin suuntaan sattuvat ja näyttävät jotenkin epäilyttäville.

Jotta kasveista saisi sisustuksellisempia ja katseenkestävämpiä, ne pitäisi istuttaa kauniisiin ruukuihin ja etsiä niille kodissa hyvin mietityt paikat, joissa ne eivät olisi haitolla eivätkä kuitenkaan veisi liikaa tilantuntua.

Olen alkanut haaveilemaan meille Ferm Livingin kukkalaatikkoa ikkunan eteen ja paria amppelia, jotka voisivat olla vähän eri korkeuksilla. Tasoille jäävät kasvit voisivat asua Fermin Pot-sarjan ruukuissa tai tietysti myös aivan ihanissa Carina Seth Anderssonin suunnittelemissa Fogian keramiikkaruukuissa.

Mutta pitäisi olla varma, että haluaa katsella näitä omapäisesti käyttäytyviä ja omalaatuisia tyyppejä kotona ennenkuin alkaa hankkimaan kovin arvokkaita ruukkuja niille.

Ainoat kasvit, joille olen jaksanut etsiä nimet ja joihin olen kehittänyt myös jonkunlaisen tunnesiteen, taitavat olla fiikukset eli kumiviikunat. Ne ovat nyt puolessatoissa vuodessa kasvaneet viiden senttimetrin mittaisesta taimesta tuohon pituuteen, jossa nyt ovat. Näistä tahtoisin isot kasvit ja saas nähdä, asummeko tässä talossa niin pitkään, että saadaan se täällä nähdä.

 

Kommentit (8)

Lyde
1/8 | 

Minä ja kasvit kiitämme kauniista sanoistasi! Meillä noita viherkasveja tosiaan on, ja myös niitä tosi vanhoja. Vanhin on vanhempi kuin minä, ja se onkin sitten jo tosi vanha se! Pistokkaita voi vaihdella myös ystävien kanssa jos lähikaupasta ei löydy ilmoituksia, siinä saa kasville samalla mukavan tarinan ja tulee ystävä aina mieleen kasvia katsoessa :-)
Suosittelen antamaan kesäkaudella lannoitetta, ja talvella merileväuutetta kasteluveden mukana. Lisäksi sumuttelusta tykkää lähes kaikki kasvit, itse sumuttelen nuo läpi lähes joka ilta. Näillä nikseillä pääseekin jo pitkälle.

Vierailija
3/8 | 

Mistä/minkä merkkiset nuo mustat ruukut ovat? Täydellisen yksinkertaiset ja tyylikkäät!

Mirella - Savo Living
Liittynyt5.3.2016
5/8 | 

Se Fermin kukkalaatikko sopisi teille kyllä todella hyvin. Siitä samaisesta laatikosta haaveilen minäkin. Siihen saisi hyvin kerättyä kaikki valoisasta paikasta tykkäävät kukat, jos sen laatikon sijoittaa ikkunan eteen. =) Kukathan tykkäävät siitä kun ne on sijoitettu ryhmiin eikä ripoteltu yksistään sinne tänne. Muista jutella sun kukille. =D

Jade
8/8 | 

Tuo pilkullinen kukka vaikuttaisi enkelinsiiveltä. Sitä ei ole kukkakaupoissa myynnissä, yleensä leviää pistokkaana ystävältä toiselle. Aamuaurinkoisessa huoneessa tekee "miljoonia" pieniä vaaleanpunaisia kukkia...

Kaupallinen yhteistyö 

Uudessa vasta ilmestyneessä Glorian Kodissa kerron haaveilevani itselleni joululahjaksi kultaista kynttilänjalkaa... Ihan en jaksanut odottaa jouluun asti, messinkinen Kubus by Lassen kököttää nyt olohuoneen pöydällä :) Vähän bling blingiä kotiin, kun pitkään on ollut aika ankeaa ja raskasta. Alan pikkuhiljaa päästä pihaprojektista yli, laittelen kotia nätiksi ja viihtyisäksi, että päästään taas nauttimaan kotoilusta perheen kesken.

Jokin aika sitten sain valita taas muutamia tuotteita Balmuirilta blogin kautta kotona kuvattavaksi. Kävin Balmuirin showroomilla katsomassa tuotteita ja hiplailemassa laatuja. Koska olen tekstiilitaustalla varustettu suunnittelija, arvostan laatua, aitoja materiaalia ja yksinkertaista laadukasta ilmettä. Sormenpääni löysivät nopeasti kashmirin, baby alpacan ja percalepuuvillan ihanat tunnut. 

 

 

Tekstiilejä meillä on kotona aina ollut aika paljon, ehkä niitä tulee hamstrattua vähän liikaakin. Kahdessa muutossa parin vuoden sisällä tietysti ne vanhimmat on saaneet kyytiä ja vain parhaat on pidetty. On ihan parasta nukahtaa uusiin ja puhtaisiin lakanoihin. Balmuirilta meillä on ennestään ollut valkoiset percalepuuvillaiset lakanat ja ne tuntuvat ihanan viileiltä ja rapsakalta ihoa vasten eivätkä välttämättä tarvitse silitystä pesun jälkeen. Nyt tästä materiaalista on saatavilla uutena mustat, niin päätin kokeilla niitäkin meidän valkoiseen makkariin. Yllättäen makkarista ei tullutkaan ihan niin synkkä niillä, kuin olin kuvitellut.

Koska rakastan mustaa, niin meille päätyi myös musta baby alpaca-peitto olohuoneeseen, mustat kynttilät ja mustat väritykset pellavapyyhkeistä.

Kuvasimme olohuonetta siinä vaiheessa, kun sovittelin marokkolaismattoa eri paikkoihin ja olohuoneen nykyinen villamatto puhdistui sillä aikaa lumihangessa, niin kylläpä näyttää autiolle tuo tila ilman mattoa, se on sen verran iso tunnelmantekijä tilassa.

 

 

Olemme muuten saaneet lisäsiivessä sijaitsevan kodinhoitohuoneen viimein valmiiksi, siitä tulee oma postauksensa kohta perään, jossa kerron koko projektista. Kävimme kuitenkin kuvaamassa siellä jo Balmuirin kosmetiikkaa mustien pyyhkeiden kanssa. Valikoimiin on tullut käsirasva kauniissa pikkupurtilossa.

Hyvää Isänpäivää kaikille!

 

Seuraa 

Sisustusblogi, joka on nimetty Kalliomäen perheen Helsinki-pientalo-rakennusprojektin mukaan. 

Pitkän linjan sisustusalan ammattilainen, suunnittelija, toimittaja, visualisti Piia, hänen miehensä, valokuvausta harrastava Jari ja kaksi kouluikäistä poikaa asuvat nyt neljättä vuotta uudessa talossa ja sisustavat klassisella ja ajattomalla tyylillä.

Blogissa jaetaan oman kodin sisustuksen lisäksi parhaat palat Piian kivoista työjutuista, intoillaan modernista arkkitehtuurista, matkailusta ja maisemista. 

Seuraa Piia Kalliomäkeä Instagrammissa

Tsekkaa myös Piia Kalliomäki / Studio Kalliomäki 

Kiinnostaako sinua yhteistyö tämän blogin kanssa? Ota yhteyttä piia.kalliomaki @ gmail.com.

 

Blogiarkisto

2019
2018
2017
2016
2015
2014

Kategoriat

Instagram