Kirjoitukset avainsanalla kiintokalusteet

Nytpä siirrytään messutalon runsaiden ja herkullisten kuvien jälkeen taas omaan matalaan majaamme, missä asiat edistyvät hitaasti, mutta varmasti tässä töiden ja projektien ohella.

Samaan aikaan kun makuuhuoneen vaatekaapit, asennettiin myös eteisen vaatekaappi. Siihen valittiin väriksi mattaharmaa, joka on erittäin käytännöllinen lapsiperheväri, lisäksi myös mukavan uudennäköinen, ajanhenkinen ja betonilattian kanssa hyvin yhteensopiva väritys.

Tämänkin kaapin toimitti Kabinetti. Jokaiselle perheenjäsenelle suunniteltiin oma laatikko, mihin sitten syksyllä saa ne pipot, huivit ja hanskat helposti löydettäviksi esille. Perheenäiti osaa arvostaa näitä juttuja.

Heti vaatteita ja kenkiä kaappiin laitettessa huomattiin myös, että olisi pitänyt tilata vielä yksi hylly tuohon takkien alle alas kenkiä varten, nyt jää ihan selkeää hukkatilaa. Pitää sellainen tilata jossain vaiheessa täydennyksenä. Muutenkin kaappiin jäi yllättäen aluksi paljon tyhjää, kun ehdittiin jo odotellessa roudata kaikki ulkovaatteet vintille kesäsäilytykseen, mutta eiköpähän tämäkin kaappi saada ennen pitkää ihan täydeksi. Korkeus kattoon saakka on aivan mahtavaa ja ovien taakse kätkeytyy siististi nyt myös talotekniikkaa.

Koska piha on meillä vielä ihan maakasoina, tämä virallinen pihan perimmäisenä oleva pääsisäänkäyntimme ei oikeastaan ole vielä edes käytössä. Vieraat ohjautuvat automaattisesti sisälle ensimmäisestä ovesta, jonka näkevät kadulta eli terassin ovesta suoraan olohuoneeseen, se on jotenkin huvittavaa.

Omakin perhe käyttää nyt terassin ovea, kun lapset ovat nyt innostuneet leikkimään siellä vesisotaa pyssyillä nyt muutamina kesähellepäivinä :) Ne harvat vaatteet, sandaalit ja lippikset jäävät sitten yleensä siihen olohuoneen lattialle. Jokunen arkisten käyttäytymismallien muutos on siis syksyllä tiedossa. Jokatapauksessa kaapit ovat nyt valmiina odottamassa!

Eteinen on hankala kuvattava, kun siinä on aika lyhyet etäisyydet. Todellisuudessa tuossa on tilaa vielä kuitenkin jollekin penkille ja kivoille koukuille seinään...

Kommentit (5)

1/5 | 

Meillekin tuli Kabinetista liuku-ovet arki-eteiseen ja olen ollut niin onnellinen kun olen saanut sinne purkaa laatikoita, talvivaatteet, luistimet, monot, kypärät jne. On kyllä niin luksusta. Upeat nuo teidän ovet ja samoin laatikot. Meille tuli korilaatikot, eivät läheskään yhtä näyttävät mutta arjessa varmasti toimivat,

Samoissa tunnelmissa, muutettu on ja pikkuhiljaa homma edityy kodista käsin.

Mukavia aurinkoisia kesäpäiviä!

2/5 | 

Entäpä ritilähylly? Tossa näyttäis olevan kenkiä kahdessa rivissä lattiatasolla. Mikäli siihen tulis umpinainen hyllylevy pitäis ihan käsikopelolla tutkia mitä takarivissä on, ritilän läpi kaikki olis näkyvissä.

Anonyymi
5/5 | 

Näyttää tosi hyvältä! Meillä on vastaavanlaisessa kolossa Elfan hylly- ja korijärjestelmä ja katosta lattiaan ulottuvat Kirenan liukuovet. Takkien alla on muutama ritiläkori ja pari hyllyä käytössä oleville kengille. Ylhäällä vielä hylly harvemmin käytössä oleville kengille ja kausikengille. Tosi tyytyväisiä ollaan oltu :)

T. Anni

Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla

 

Muuton jälkeen yksi iso merkkipaalu on ollut se, että saatiin lopulta 3 kuukauden asumisen jälkeen vaatekaapit. Toimituksen suhteen oli kaikenlaista hässäkää, mutta nyt kun kaapit ja tavarat niissä on paikoillaan, eipä enää halua vanhoja muistella ja tyytyväisiäkin ollaan.

Meidän kokemus oli, että vaatekaapistoista oli aivan yhtä vaikea saada tarjouksia kuin keittiöstä aikoinaan. Moneen paikkaan soitin peräänkin pari kertaa, tarjousta ei kuulunut. Piirrettiin Ikean suunnitteluohjelmalla itse myös kaapeista versiot, ja koska oli halua saada kattoon asti ulottuvat, tilaa koko korkeudelta hyödyntävät kaapistot ja tilaa säästävät liukuovet, ei ihan päästy toivottuun tulokseen niillä. Ikeassa ei myöskään löytynyt sopivaa valkoista mattapintaiseen levy-liukuoveen, niin projekti junnasi aika kauan paikoillaan. Aikaa kului ja ruskeat pahvilaatikot pyörivät jaloissa.

Kun lopulta tajusin, että meidän kylppärinkaapistojen valmistajan Otsosonin kanssa samaa Hahle-konsernia oleva Kabinetti on olemassa, otin myyjään heti yhteyttä pikaisen tarjouksen toivossa.

Siksi tuntuikin aivan mahtavalta, että meille ehdotettiin kotikäyntiä jo parin päivän päähän. Yhdessä mukavan naismyyjän kanssa sitten mittailtiin tiloja ja istuttiin keittiön pöydän ääressä suunnittelemassa kaapistot juuri meidän tarpeisiin sopiviksi. Myyjällä oli ohjelma, jolla sai tehtyä reaaliaikaiset piirrokset hintoineen, niin siinä samalla oli helppo ratkoa asiaa parin tunnin ajan. Samalla suunniteltiin kaapistot eteiseen ja esikoisen huoneeseen. Tuli sellainen ihana tunne, että meistä väsyneistä raksaajista on lopultakin joku kiinnostunut ja halukas palvelemaan.

Meille säilytyksessä tärkeää on selkeys, joten halusimme paljon avohyllyjä, joilla tavarat on näkyvissä. Itse käytän pääasiassa mustia pitkiä tunikoita ja neuletakkeja, minun puolelle tilattiin siis tanko ja ylös hyllyjä. Miehen vaaterepertuaari on monipuolisempi, hänen puolelleen tehtiin kaksi tankoa päällekäin puvuille ja paidoille. Olemme sopuisaa porukkaa, joten päätimme säästää väliseinien määrässä ja jakaa yhden ison hyllykaapin keskellä. Siihen tilasimme umpilaatikot molempien sukille ja alushousuille, muut hyllyt säilyttävät t-paidat, trikoot ja neuleet.

Alahyllyillä säilytetään kenkiä, mutta miehet yli viisikymmentä paria lenkkareita ei valitettavasti mahtunut tähän kaapistoon, sille kokoelmalle mietitään vielä omaa säilytyspaikkaa.

Mun puolella ylähyllyillä säilytetään vuodevaatteita ja pyyhkeitä niin kauan, kunnes kodinhoitohuone saadaan valmiiksi. Kaapiston eteen tilasimme jo rakennusvaiheessa upotetut led-valaisimet riviin, niin kyllä nyt ensi talven pimeydessä kelpaa kaivella niitä mustia vaatteitaan kaapista hyvässä valossa, monivuotinen arkinen haitta tulee tässä kohtaa parannetuksi. Katso tästä miltä huone näytti ennen kaappeja.

Ovien materiaaliksi valittiin mattapintainen melamiinilevy, joka taittaa ehkä vähän luonnonvalkoiseen, mutta ei pahasti saarniparketin kaverina. Meillä niin suositaan tätä mattapintaa.

Sain ylipuhuttua miehen siihen, että otettiin kaapit asennettuna, meillä kun on nuo kipsilevyasennukset aiheuttaneet aika pahaa kiroilua koko ajan (ja nyt toistaiseksi mitään uutta ei asennetakaan...). Se oli ehdottomasti oikea ratkaisu. Kaapeissa ei ole lattialevyä lattialämmityksen takia, kisko on laitettu tarralla parkettiin. Ovet lepäävät alakiskoilla,  koko paino ole siis katossa kiinni. Ovet liukuvat hyvin ja on ainakin tähän mennessä osottautuneet toimiviksi. Hyvää kannattaa aina jaksaa odottaa.

Makuuhuoneeseen tuli nyt lopultakin avaruutta ja levollista rauhaa, mikä on makuuhuonessa ihan olennainen asia. Seuraavaksi hommaamme verhokiskon kattoon (asennettuna) ja pääsemme ripustamaan valkoiset pellavaverhot tähän huoneeseen, kyllä tulee nättiä.

Säilytystarpeita ratkotaan jatkossa vielä kuopuksen huoneessa ja laitan tänne blogiin kuvia eteisestä ja esikoisen huoneesta, kunhan ehditään ne kuvamaan.

 

 

Kommentit (6)

5/6 | 

Onnea teille uuteen kotiin! Meillä on myös muuten betonilattia. Rakensimme 6v sitten...
Mutta laitan viestiä nyt verhokiskoihin liittyen: mistä meinaatte hankkia kattoon kiinnitettävää huomaamatonta verhokiskoa? En ole vielä yhtään perehtynyt aiheeseen ja haluaisin verhoja joihinkin paikkoihin esim yläkerrasta alakertaan olevan aukon eteen, jotta sen voisi välillä sulkea tai makuuhuoneeseen tummaa samettia. Valkoiset seinät vähän kaipaisivat lämpöä....

6/6 | 

Se betonilattia on silloin ollut aika edistyksellistä, munkin asiakkaiden kohteisiin on tehty betonilattioita joskus 5 v sitten... Verhokiskot hankitaan varmaan ihan Eurokankaasta, kun ihan perusverhokiskosta on kysymys.

 
 
 
 

 

Tässäpä nyt kaikenkattava postaus meidän keittiöstä. Kerron kaikki toiminnot, merkit ja valmistajat, joten jos joku mustaa keittiötä suunnittelee, tässä on jo osa työstä valmiiksi selvitettynä.

Yksi kodin keskeisimpiä tiloja ja arvokkaimpia hankintoja on keittiö. Se antaa ilmeen koko kodille ja meidän tapauksessa yhtenäisille avoimille alakerran oleskelutiloille. Melkein kymmenen vuotta korkeakiiltoisen valkoisen keittiön kanssa eläneenä en sellaisesta enää haaveillut, vaihtelunhaluisena tuli nopeasti ajatus kokoharmaasta tai peräti mustasta keittiöstä. Siitä olisi helppo jatkaa kodin värimaailmaa suuntaan jos toiseenkin. Ovimalleja löytyi mustana monellakin valmistajalla, tosin suurin osa puunsyykuvioisia, musta runko ei enää ollutkaan itsestäänselvyys. Meidän keittiötähän suunniteltiin tasan vuosi sitten, sen jälkeen on voinut tulla uusia ovia markkinoille, en ole enää niin seurannut.

Tasomateriaaleissa löytyi todella runsas valikoima niin mattaa, kiiltävää, rouheapintaista kuin tasaistakin mustaa. Mustia altaita on selvästi vaikea löytää, hanoista ja astianpesukoneventtiileistä puhumattakaan. Ihan vasta on markkinoille tullut ainakin yksi uusi musta hana, jota ei silloin ollut olemassa, kun meidän keittiötä suunniteltiin.

Arkkitehtitalossa on vapaat kädet suunnitella myös kiintokalusteiden koot, meidän tapauksessa talomalli oli valmiiksi piirretty, tiloja ei juurikaan enää pystynyt muokkaamaan. Keskityimme siis sijoittamaan kaapistot ja toiminnot järkevästi niille paikoille, missä ne seinien antamissa puitteissa olisivat parhaimmillaan.

Valanti Loft-keittiö on uusi, vetimiä ja astianpesukoneen näkyvää sokkelia myöten kokonaan mattamusta, ajanhenkinen ja uudennäköinen keittiömalli. Sen rungossa on alumiinia, joka on kierrätettävä ja metalliksi kevyt liikuteltava. Runko, kaapistot ja vetolaatikot mitoitetaan ja maalataan asiakkaan toiveiden mukaan. Ilme on vankka, mutta kevyt, eleetön, mutta kiinnostava. Itselleni oli tärkeää myös se, että kaapiston ja laatikostojen sisäpuolet ovat mustat.

Meidän saarekkeen toiminnot myllättiin uusiksi Kirsi Valannin ideoiden mukaan. Kirsin ehdotus oli syventää saareketta ja siirtää liesi saarekkeen päähän. Näin saatiin laskutasoa toimintojen molemmille puolille. Aluksi idea liedestä saarekkeen päässä tuntui oudolle, sitä piti oikein pureskella muutama aika. Päätin luottaa ammattilaiseen. Nyt kun asutaan talossa ja saareke on päivittäisessä käytössä, ollaan huipputyytyväisiä. Tasolla on paljon laskutilaa ja kaksi aikuista mahtuu hääräämään keittiössä ilman, että tarvitsee koko ajan siirtyillä pois toisen tieltä. Koriste-esineille ja kodinkoneille jää tasolla tilaa.

Saarekkeen kaikki säilytystilat ovat vetolaatikoita. Ne on tilavat ja liukuvat kauniisti paikoilleen avaamisen jälkeen. Niissä meillä säilytetään astioita.

Taso on uutta materiaalia Dektonia. Dekton on uusi, erittäin kestävä materiaali keittiöntasoihin, jossa on erittäin korkea lämmönkestokyky ja lämpötilaerojen kestävyys. Sen valmistusaineet ovat lasi, posliini ja kvartsi. Dektonissa on erittäin kompakti pinta, joka kestää kulutusta, ruuanlaitossa käytettäviä happoja sisältäviä tuotteita sekä naarmuja ja kolhuja, joita voi aiheutua keittiössä, jossa valmistetaan paljon kotiruokaa. Saatavilla 10 väriä ja 4 eri pintavaihtoehtoa. Dektonissa olennaista on myös suuri levykoko, jolloin taso saadaan vähillä saumoilla. Meidänkin 130 x 188 cm kokoinen taso on saumaton. Väri on tietysti musta. Pinta on ihanasti vähän betonimaisen eläväpintainen ja täysin matta. Taso on ollut myöskin erittäin helppohoitoinen. Leivänmurut toki näkyy, mutta rätillä ne pyyhkii ihan ohikulkiessaan pois.

Mustia altaita ja hanoja ei ole kovin hyvin tarjolla. Kaunis keraamisen oloinen Blanco Subline 500 U-allas, joka on huullettu kauniisti ja käytännöllisesti tasoon ja linjakas Blanco Linus S-hana löytyivät Lapetekin valikoimista. Kaapistojen toimivuutta täydentää Blanco Select-jätemekanismi, jossa on oven sisäänvedon vaimentimet sekä vaihtoehtoisesti joko 2 tai 3 jäteastiaa. Meillä on 3 jäteastiaa, mutta 2 olisi ollut parempi, sekajäteroskis täyttyy liiankin nopeasti.

Moderniin keittiöön sopii hyvin moderni tekniikka. Savon Bora Basic-liesi- ja liesituuletinyhdistelmä on tasoon integroitava, aktiivihiilisuodattimen kautta käryt huoneilmaan palauttava liesituuletin. Lieden yläpuolinen tilaa jää vapaaksi. Itse keittotaso on induktio. Liesituuletin on todella tehokas ja sitä osaa koululainenkin käyttää, siihen ollaan tyytyväisiä. Aluksi oli koomisia tilanteita, kun tehokas liesituuletin pääsi yllättämään, jauhemaiset mausteet lensivät suoraan pussista tuulettimeen, eivät päässeet ruokaan asti :)

Isoa tasoa ei haluttu rikkoa turhilla aukotuksilla. Tasoon tehtiin vain yksi aukko seinän puoleiseen päätyyn upotettavalle Twist Around-pistorasialle. Pitkän harkinnan jälkeen päätettiin laittaa pistorasiat myös seinälle saarekkeen päähän, vaikka ne rikkovatkin ehjän seinän. Käytännössä siinä kuitenkin ladataan ne kännyt ja ipadit, koska keittiössä vietetään aikaa muutenkin.

Kaikki kodinkoneet paitsi uuni on Mielen ja ne on integroitu. Keittiö on meille yksittäisenä hankinta yksi arvokkaimmista, joten uunin kohdalla meillä loppui rahat ja ostettiin Boschin uuni, jossa kyllä kiinnosti paljonkin se tosiasia, että se on kokonaan musta.

Meillä on elämämme ensimmäistä kertaa käytössä täyskorkeat jääkaappi ja pakastin, joten arvatkaapa vain, onko kuohuvaa kylmässä koko ajan, kun kerrankin mahtuu ja kesällä pakastin täyttyy ihan takuulla mansikoista ja jäätelöstä, jee!

Takaseinän täyttää iso kaappirivistö, joka mahduttaa sisäänsä loput astiat ja ruokatarvikkeet. Eniten käytössä on keskimmäinen kaappi, johon Kirsi ideoi tuplaovellisen leveän kaapin. Siellä meillä on leivät, hiutaleet, pastat, murot, jauhot yms. ahkerimmassa käytössä olevat tuotteet.

Keittiön yksi seinä maalattiin mustaksi Tikkurilan värillä Y498. Tuo seinä ei näy muualle asuntoon, joten se oli lopulta helppo valinta maalattavaksi seinäksi. Meillä oli vanhassa kodissa liitutaulumaaliseinä, vaihtelun vuoksi tehtiin tästä ihan tavallinen maalattu seinä. Nyt se on ollut ihan paljaana toistaiseksi, mutta jossain vaiheessa siihen ilmaantunee muutama hylly tai jonkinlainen lokero.

Vastaan mieluusti kysymyksiin, jos jokin asia jäi vielä tämänkin jälkeen mietityttämään.

 

Kommentit (25)

1/25 | 

Keittiönne on kyllä häikäisevän upea! Omassa projektissamme täysin mustan keittiön synkkyys jäi arveluttamaan ja päätimme yhdistää mustaan myös valkoista. Teidän keittiöstä synkkyys on kyllä kaukana :)

2/25 | 

Se on vaan niin upea :-) Kattavan tietopaketin olitkin kasannut, kiitoksia!

5/25 | 

Upea keittiö! Sellainen kysymys tuli mieleen, että mitä sävyä teidän ikkunat on? Meillä on ikkunat RR23, tumman harmaata.

6/25 | 

Todella tyylikästä - itseä sykähdyttää millä pieteetillä yksityiskohdat on mietitty loppuun asti. Kaapistojen musta sisusta tuo juuri sellaista eleetöntä viimeistelyä, mitä ei todellakaan tajua ennenkuin se on siinä. Hieno kokonaisuus!

11/25 | 

Pitkään olen jo teidän raksailuja seurannut ja nyt on alkamassa vihdoinkin oma projekti. Keittiön suunnittelu on aloitettu jo hyvissä ajoin, koska siitä tulee aikamoinen keskipiste. Meilläkin suunnitelmissa tällä hetkellä tuo Savon Bora Basic. Ilmeisesti se toimii teillä hyvin? Mistäköhän mahdoitte hankkia sen?

Kiitos tästä postauksesta ja erittäin inspiroivasta blogista!

12/25 | 

Kiitos kommentistasi, kiva kuulla, että tästä on ollut iloa ja hyötyä! Bora toimii meillä tosi hyvin, imee kaikki käryt kyllä tosi tehokkaasti! Ollaan hankittu koko keittiö laitteineen Valanti-keittiöiden kautta Kirsi Valannin suositusten mukaan :)

Anonyymi
15/25 | 

Hei millaisen kaapin takana teillä on leivänpaahdin, kahvinkeitin yms. tällaiset keittiöntarvikkeet. Haaveissa olisi seuraavaan taloon saada puhtaat tasot eli piiloon kaappien taakse em. jokapäiväiset tarvikkeet :)

Kookoo
16/25 | 

Savo oy:ltä löytyy ns. aamiaiskaappimekanismi millä saa paahtimet ja keittimet piiloon. Kannattaa käydä tutustumassa savo.fi ja sieltä hakee vaikka ihan aamiaiskaappi, niin löytyy tietoa :)

17/25 | 

Moi! Rehellisyyden nimissä meilläkin on ihan tasolla kahvinkeitin ja leivänpaahdin, on vain siirretty pois kuvista :) Ne saisi kyllä kaappiin pienellä jatkojohdotuksella ja reikien poraamisessa sivuseiniin, mutta ei nyt olla siihen lähdetty. Jos keitin olisi kaapissa, mitenkähän se keittämisen aikna nouseva höyry käyttäytyy...Nythän saa sellaisia ulosvedettäviäkin aamiaistasoja kaappiin, jossa ei olisi tuota ongelmaa...Eli hyvällä suunnittelulla ihan mahdollinen idea piilottaa kyseiset koneet!

19/25 | 

Kaunista. Itseäni hirvittäisi mustien pintojen. lähinnä ovien, puhtaana pitäminen ja mattapinnan ajattelisin olevan vielä haasteellisempi, jos jotain joskus joutuu hankaamaan. Mutta ehkä materiaalit ovat kehittyneet niin, ettei ole ongelma.
Liedellä näkyy pyöreä kiekura-systeemi - onko se sellainen, jonka avulla ei induktio ruuanvalmistusastiat saa toimimaan induktioliedellä? Ja jos on, toimiiko se?

20/25 | 

Kiitos! Kyllä meillä mennäänkin ehdottomasti visuaalisuus edellä, käytännöllisyys näyttelee seuraavaksi tärkeintä roolia. Mustassa näkyy kyllä käytön jäljet, mutta ei se meidän maailmaa kaada. Näkyy ne valkoisessakin.

Pyöreä kiekura on Boran liesituuletin (yhdistetty liesi ja liesituuletin) eli imee suodattimen kautta suoraan tuosta liedeltä käryt tosi tehokkaasti takaisin huoneilmaan.

Tietääkseni edelleenkin kaikille liesityypeille täytyy hankkia omat ruuanvalmistusastiansa mutta sehän ei ole nykyään ongelma, kun vanhat voi viedä kierrätykseen ( ja esim Fiskars ottaa vastaan käytettyjä) ja uusia saa edukkaastikin tilalle.

Anonyymi
21/25 | 

Hieno keittiö! Borasta löytyy hyvin vähän kokemuksia, joten kiusataan teitäkin. Miten Bora on toiminut nyt pidemmän ajanjakson kokemusten perusteella? Poistaako aktiivihiilisuodatin käryt tehokkaasti vai kannattaako ennemmin harkita poistoputkeen liitettävää mallia?

22/25 | 

Kiitos :) Mehän ollaan asuttu vasta muutama kuukausi, joten sillä kokemuksella Bora poistaa hyvin eikä mitään likaläikkiään katossa ole näkynyt. Ruokaa laittaessa toimii ihan silmin nähden hyvin imevästi, sen oikein näkee, kun käryt imeytyvät vauhdilla tuulettimeen.

Kannattaa muuten varmistaa omalta talovalmistajalta / rakennesuunnittelijalta, riittääkö talon ilmastoinnin toimimiseksi pelkästään Bora. Meillä Kastelli ei hyväksynyt pelkästään Boraa, siksi laitettiin tuo toinen hormiin liitettävä kattoasenteinen malli (Lapetekin Modul-A). Se näkyy meidän kuvissa lieden päällä katossa, tuo valkoinen laatikko. Sitä ei kuitenkaan ole tarvinnut käyttää ruokaa laittaessa.

Pekka
23/25 | 

Hei. Ollaan aloittamassa talon rakennusta ja meillä pähkäillään tuon Bora Basicin kanssa. Ulospuhaltavan mallin poistokanavan rakentaminen hieman hankalaa, koska keittiösaareke johon liesi tulossa on keskellä keittiö. Eli joutuisi lattiavalun ja seinän kautta kierrättämään poistokanavan katolle.

Tuo aktiivihiilisuodatuksella varustettu sisäänpuhaltava malli varmasti kätevä ja lienee toimivakin, mutta askarruttaa aktiivihiilisuodattimien vaihtoväli. Teillä varmaan jo kokemusta, että kuinka pitkä vaihtoväli noilla on? Ovat niin turkasen kalliita, että ei ihan joka viikko ja kuukausikaan huvittaisi noita ostella.

Kuulin keittiökaupassa, että AEG:lta olisi tullut vastaava tuote ulos ihan juuri ja että siinä olisi regeneroitava aktiivihiilisuodatin eli suodatinelementti poltetaan uunissa puhtaaksi eikä sitä tarvitsisi siis olla vaihtamassa uuteen.

Pieni Talo Helsingissä
Liittynyt11.8.2015
24/25 | 

Moikka! Kiitos kommentistasi! Samaa pähkäitiin meiilläkin ja soitin joku aika sitten Savolle, vaihtoväli on useita vuosia, suorastaan 5-10 v eli ei mitään hätää eikä tule kalliiksi. Aiomme kuitenkin 2 vuoden asumisen ja päivittäisen aktiivikäytön jälkeen vaihtaa suodattimen tässä noin vuoden sisällä. Tiskaamme käsin irrotettavaa suodatinta silloin tällöin ja se ei silminnähden ole kovin likainen.

Marko
25/25 | 

Hei, hieno keittiö! Meillä on keittiöön tulosa pähkinäpuuta ja mattamustaa. Keittotasoksi valittiin Bora Pure sen minimalistisen designing vuoksi. Muistatko vielä että mikä oli teidän Dectonin väri? Entä toinittaja? Olen myös etsinyt mattamustaa joka ei olisi aivan tasainen pinnaltaan.

 
 

Odottelemme edelleen vaatekaappeja. Sitten kun sai päätöksen ja tilauksen tehtyä, ei jaksaisi yhtään odottaa. Valmistajan houkuttelevan kuuloinen 10 arkipäivän toimitusaika oli ja meni. Asennus on sovittu nyt ensi viikon keskiviikolle.

Eteiseen eli "tuulikaappiin" tilasimme harmaan liukuovikaapiston tuohon 120 cm leveään tilaan. Kaapista jätettiin takaseinä pois, kun siellä on jakotukki, jonne on päästävä. Kysyin harmaan värikoodin kaappien valmistajalta ja takaseinä ja jakotukin kotelo maalattiin tässä odotellessa mahdollisimman samansävyiseksi harmaaksi, aika nopsaan ja krovilla tyylillä kun jää kuitenkin piiloon, odottamaan kaapistoa.

Neljän hengen perheen ulkovaatesäilytystä hoitaa sillä välin Covon Oksa-naulakko ja sanomattakin on selvää, ettei meillä näytä arkisin tältä. Naulakko pursuaa takeista ja huppareista ja lattiaa peittää kenkä- ja kassimeri....

Kommentit (4)

1/4 | 

Eteinen on kyllä lapsiperheessä kriittinen tila, joka ei taida pysyä järjestyksessä edes silloin, kun tavarat saisi komeroon ;)

2/4 | 

Tiedän jo etukäteen, että se tulevakin kaappi on meille liian pieni :D Pitää vaan löytää järkevät paikat muualta niille kausivaatteilla, jotka ei ole aktiivisessa käytössä ;)

Anonyymi
3/4 | 

Saako kysyä, että mistä tilasitte kaapit? Meillä sama hankinta edessä. Siksi kiinnostaa. Odotan myös kun saat kuvia kunhan saapuvat. Ihanaa kesää!!

Seuraa 

Sisustusblogi, joka on nimetty Kalliomäen perheen Helsinki-pientalo-rakennusprojektin mukaan. 

Pitkän linjan sisustusalan ammattilainen, suunnittelija, toimittaja, visualisti Piia, hänen miehensä, valokuvausta harrastava Jari ja kaksi kouluikäistä poikaa asuvat nyt neljättä vuotta uudessa talossa ja sisustavat klassisella ja ajattomalla tyylillä.

Blogissa jaetaan oman kodin sisustuksen lisäksi parhaat palat Piian kivoista työjutuista, intoillaan modernista arkkitehtuurista, matkailusta ja maisemista. 

Seuraa Piia Kalliomäkeä Instagrammissa

Tsekkaa myös Piia Kalliomäki / Studio Kalliomäki 

Kiinnostaako sinua yhteistyö tämän blogin kanssa? Ota yhteyttä piia.kalliomaki @ gmail.com.

 

Blogiarkisto

2019
2018
2017
2016
2015
2014

Kategoriat

Instagram