Kirjoitukset avainsanalla Styling Piia Kalliomäki

Kaupallinen yhteistyö Familonin kanssa

Meillä on täällä uudessa talossa sisustusta uusittu pikkuhiljaa nurkka kerrallaan. Yläkerrassa on viimeisimmäksi saatu päätökseen meidän makuuhuoneen sisustus, juttua myös täällä.

Lastenhuoneet ovat vähän odotelleet inspiraatiota. 

Piti oikein tarkistaa, että olen viimeksi postannut esikoisen huoneesta viime kesäkuussa ja kuopuksen huoneesta peräti yli vuosi sitten, niin johan tuo olisi taas aika laittaa lastenhuoneasiaakin blogiin.

Pojat on tässä kahdessa vuodessa kasvaneet vauhdilla ja nyt huoneiden päivitys aloitetaan uusilla sängyillä, alkaa olla tarpeen siirtyä pienten lasten sängyistä isojen poikien sänkyihin. Meillä vielä kun on aktiivisesti urheileva esikoinen, on kaikenlaisia rasitus- ja kasvukipuja paljonkin, on tärkeää saada puitteet kunnolliseen yöuneen ja kasvua oikein tukeva vuode. Tähän asti molemmat pojat on nukkuneet Muuramen Jolla- ja Jungmanni-sängyissä, jotka edellisessä kodissa olivat kerrossänkynä poikien yhteisessä huoneessa.

Vuoteissa vaihtovälisuositus on kymmenen vuotta ja vanhoja patjoja ei suositella kierrätettävän henkilöltä toiselle, vauvasta asti olisi hyvä olla omat hygieniatuotteet. Huoneiden päivittäminen aloitettiin siksikin siis kunnollisista sängyistä. 

 

 

Esikoisen sängyksi päädyimme Familonin 120 cm leveään uuteen Ultra-joustinsänkyyn. Uudistuneessa Ultra-sängyssä on 5-vyöhykkeellinen jousisto, joka on vartaloa tukeva ja myötäilevä rakenne. 5-vyöhykejousisto tukee vartaloa juuri oikeasta kohdasta: keskivartaloa kannattelevasti ja hartiaseudulta myötäilevästi, näin selkäranka on luonnollisen suorassa asennossa.

Entistä sänkyä leveämpi uusi leveys 120 cm mahtuu onneksi huoneeseen hyvin, myös pituus 200 cm toisinpäin sijoitettuna kuin vanha sänky. Tulevaisuuden kasvua ajatellen leveys 120 cm on hyvä valinta, mahtuu pitkä koipeliini nukkumaan leveämmin.

Familonilta suositeltiin pojille Ultra-sijauspatjaa, joka on parempi kevyemmälle nukkujalle. Sijauspatjan vaihtovälisuositus on sänkyä lyhyempi eli 4-6 vuotta. Muutaman vuoden sisällä täytyykin muistaa sitten tarkistaa, kaipaako esikoinen jo sitten tukevampaa sijauspatjaa.

 

 

Helposti pestävä sijauspatjansuojus pidentää sängyn käyttöikää. Familonilta löytyy myös muotoonommeltu puuvillainen aluslakana, joka on muuten tosi helppo pukea näin leveään sänkyyn, joka sijaisee nurkassa. Ei meinaa lyhyenläntä äiti yltää nurkkaan asti. Jatkossa motivoin tietenkin esikoisen vaihtamaan itse vuodevaatteensa ja imuroimaan myös sänkynsä ja toivoa onkin, sillä hän on tarkka siivoamaan huonettaan ja pitää siitä mielellään hyvää huolta.

Visuaalisella puolella päädyin samaan ilmeeseen kuin meidän makuuhuoneen sängyissä eli verhoilun väri on kitti ja sängynjalat vaaleaksi kuullotettua tammea, nämä sävyt sopivat parhaiten saarnilattian sävyyn ja samalla värityksellä pidetään yläkerran värimaailma yhtenäisenä.

Esikoisen huoneessa olleen Muuramen Jungmanni-sängyn saimme myydyksi eteenpäin uuteen kotiin. Patjat jäävät vielä varastoon roikkumaan, ne täytyy saada hoidettua kierrätykseen myöhemmin. Vanhoja vuodevaatteita voi viedä Familon-jälleenmyyjille kierrätettäväksi ainakin maaliskuun ajan.

 

 

Projekti jatkuu vielä tekstiilien päivittämisellä ja myös kuopuksen huone on muutoksen tuulissa, pysy siis kuulolla!

 

Kommentit (2)

Lyde
1/2 | 

Hyvältä näyttää ison pojan huone, ja kiinnitin huomiota miten kauniit ykstyiskohdat nuo sängyn jalat onkaan! Täällä Muuramen uudet käyttäjät ovat erityisen onnellisia uudesta kerrossängystään <3 Huone vaatii vielä muutaman isomman kalusteen siirron, mutta saatiinpa käyttöön kuitenkin jo!

Pieni Talo Helsingissä
Liittynyt11.8.2015
2/2 | 

Pienet yksityiskohdat on tärkeitä :) Se on niin ihanaa, kun meidän vanhat sängyt pääsi hyvään uuteen kotiin, kiitos vielä kerran teille <3 !

Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla

Oi minne hävisi helmikuu? Ihan pakko oli aukaista kalenteri ja ottaa silmäys viikko viikolta, mihin se aika on taas kadonnutkaan.

Kuun alussa oltiin risteilemässä ja niistä tunnelmista riittää ammennettavaa vielä pitkäksi aikaa. 

Kuun puolivälissä kävin hankkimassa uuden passin ja uuden pienen matkalaukun, ensi viikon loppuna suuntaan nimittäin Köpikseen taas vähän inspiraatiomatkalle sisustustuttavani kanssa.

Tässä kuussa olen suunnittellut mielessäni myös kattauksia, sillä olen mukana Topi-keittiöiden Kotimaisuus-kiertueella kertomassa keväisistä kattausideoista.

Meillä oli tässä välissä myös viikon mittainen hiihtoloma, jolloin olimme kotona ja lähes koko ajan vuorotellen koko perhe kuumessa tai muuten kipeänä. 

Tässä kuussa kuvasimme Salosen Pauliinan kanssa uusia kuvia Tapio Anttila Collectionille, laitan ne toki blogiin heti kun saan kuvat käyttööni. Tunnelmia kuvauksista voi kurkistaa mun instasta @piiakalliomaki.

Olemme saaneet myös uudet sängyt poikien huoneisiin, se olikin yhden päivän mittainen roudausoperaatio, ne on tarkoitus kuvata tänä viikonloppuna ja laittaa kuvat tänne blogiin mahdollisimman pian, joten mukavaa etenemistä on sisustusasioissa meillä. 

Hyvää viikonloppua teille!

 

Kommentit (3)

 

Sain loppuvuodesta aivan uskomattoman hienon työtilaisuuden, sisustaa tila tv-ohjelmaan. Eipä ole yhtään tuttua puuhaa, mutta näin vain saatiin tila sisustettua.

Kyseessä on Suomen Ihanimmat Häät, joka palaa toisella tuotantokaudella tv-ruutuun tänään illalla.

Tällä kaudella mukana on ammattilaisraati, jonka olohuoneen sisustin Wanhaan Satamaan. Tyylin piti olla ohjelman hengen mukaisesti modernisti romanttinen, tyylikäs, kaunis ja selkeä. Värimaailmaksi valitsin helmenharmaan, vaaleanpunaisen ja messingin.

Aikataulu oli tiukka, joten lainasin kalusteita tutuilta tavarantoimittajilta. Kiitos sohvista ja nojatuolista Shapes, hyllyistä, pöydistä, nukkamatoista ja upeasta tekoturkispeitteestä Ikea, tyynyistä ja By Lassenin kynttilönjaloista Finnish Design Shop.

Iso hyllykkö täytettiin pääasiassa stylistin omilla tavaroilla ja Sataman isot ikkunaseinät peitettiin Eurokankaan valoverhokankailla.

 

Tilan rakentaminen tv-ohjelmaan erosi aika lailla sisustuskuvauksien teosta. Ympärillä hääri koko ajan noin parikymmentä valo- ja kameramiestä, kun sisustuskuvia tehdään pääasiassa kahdestaan rauhassa valokuvaajan kanssa. Siellä sitten väisteltiin toisiamme, minä mattorulla toisessa, maljakko toisessa kainalossa, kameramiehet isoja puomeja nostellen.

Kuvaukset kestivät koko pitkän päivän, joten en jäänyt niitä seuraamaan, mutta kun menin purkamaan tilaa, sain nähdä viimeiset minuutit kuvauksista. Se hetki, kun valot ovat täydessä loistossa, raatilaiset upeissa vaatteissaan ja meikeissään, kamerat käyvät, siinä on jotain taianomaista!

Tänään siis kaikki tv-ruutujen ääreen Avalle klo 21 seuraamaan, miten tämä tila herää eloon kuvauksissa.

 

Kommentit (2)

Vierailija
1/2 | 

Onpa kaunista! Olet todella taitava sisustaja! :)

 

Sisustustoimittajien seminaariristeily on tehty ja olihan taas jälleen kerran onnistunut reissu. Kiitos mahtaville kollegoille, jotka tämän järjestivät sekä mahtaville vieraille, jotka tulitte ja teitte tunnelman!

Seminaarissa saimme päät täyteen hienosta inspiroivasta aineistosta ja mahtavista puhujista sekä illalla vatsat täyteen hyvistä ruuista.

Kuvituskuvina uusia kuvia Muoto2:lle. Pääsin leikkimään ruokastailistia, kun teimme kuvaaja Pauliina Salosen kanssa uusista Pala-leikkuulaudoista fiiliskuvia heille. Tämä oli oikein hauskaa puuhaa, koska tykkään kaikesta arkisesta kauneudesta, kuten valkoiseen paperiin kääritystä briejuustosta, puukantisesta hunajapurkista ja valkoisista pellavapyyhkeistä.

Tässä vähän tietoa itse tuotteesta suoraan lehdistötiedotteeesta: Pala –leikkuulauta on massiivipuusta ja komposiitista valmistettu leikkuulauta. Pala -leikkuulauta on tuote jossa aistikas puu ja valkoinen komposiitti muodostavat todella kauniin kokonaisuuden. Tuotetta on ilo käyttää ja sen voi huoletta jättää esille sisustusesineeksi. Pala -leikkuulauta valmistetaan Lahdessa tarkoin valituista puumateriaaleista. Puumateriaaleja on kahta erilaista; tammi ja saarni. Tammen ja saarnen syykuviot ovat samaan aikaan hillittyjä ja voivat olla joissakin yksilöissä yllättäviäkin.

Kuvat Pauliina Salonen

Styling Piia Kalliomäki

 

Seuraa 

Sisustusblogi, joka on nimetty Kalliomäen perheen Helsinki-pientalo-rakennusprojektin mukaan. 

Pitkän linjan sisustusalan ammattilainen, suunnittelija, toimittaja, visualisti Piia, hänen miehensä, valokuvausta harrastava Jari ja kaksi kouluikäistä poikaa asuvat nyt neljättä vuotta uudessa talossa ja sisustavat klassisella ja ajattomalla tyylillä.

Blogissa jaetaan oman kodin sisustuksen lisäksi parhaat palat Piian kivoista työjutuista, intoillaan modernista arkkitehtuurista, matkailusta ja maisemista. 

Seuraa Piia Kalliomäkeä Instagrammissa

Tsekkaa myös Piia Kalliomäki / Studio Kalliomäki 

Kiinnostaako sinua yhteistyö tämän blogin kanssa? Ota yhteyttä piia.kalliomaki @ gmail.com.

 

Blogiarkisto

2019
2018
2017
2016
2015
2014

Kategoriat

Instagram