Kirjoitukset avainsanalla sisustaminen

Olen jo pari kertaa täällä blogissakin kertonut, että tänä vuonna on tarkoitus alkaa laittaa talon sisäpuoltakin parempaan kuosiin. Yhtenä tärkeimpänä asiana työlistalla olen pitänyt kunnollisia säilytystiloja, joilla saa kotiin siistiä ilmettä ja järjestystä. Vaatteet, jalkineet, kausitakit yms. neljän hengen perheen monenmoiset tarvikkeet meillä on löytäneet nyt hyvin paikkansa ja niiden säilytystilat tuntuu riittäviltä.

Yhtään viittaamatta edeltäneeseen postaukseen esitteistä, ollaan miehen kanssa aika hamstereita mitä tulee paperitavaraan. Vaikka muutossa jo karsittiin lehtiä ja kirjoja aikamoiset määrät, vielä muutama kuutio (?!) odottaa säilytyskalusteita, joilla ne saataisiin piiloon ja järjestykseen. Tällä hetkellä lehdet ja kirjat on kerätty yläkerran aulan seinien vierustoille, samassa tilassa on myös mun työtila, sieltä ei ole oikein kuvaa vielä tarjolla :)

Vietetään suurin osa päivästä alakerrassa, yläkerrassa käydään oikestaan vain nukkumassa, aamusuihkussa ja pukeutumassa. Niinpä silmieni edessä on ollut päivittäin vaivaamassa ruokailutilan vieressä oleva valkoinen paljas seinä, ns. kuollut kohta talossamme. Siihen on seinän viereen lattialle helppo kerätä kaikkea, mille ei heti keksi paikkaa.

Tähän on nyt siis ensimmäisenä suunniteltu ja hankittu kaappi, niin saadaan tuokin kohta eloon ja kauniiksi! Sen pitäisi tulla loppuviikosta, jännää!

Miten muuten tuo seinä tuohon ilmestyi - tarinahan menee niin, että alunperin tuossa piti olla käynti siipeen, mutta kaupunki keksi kieltää sen. Jos lisärakennukseksi ajatellut siiven ottaisi asuinkäyttöön, tontin vuokra nousisi huomattavasti. Eipä sitten laitettu ovea, laitettiin seinä :D Ihan hyvin on päästy saunaan terassin kautta hipsien.

Kommentit (3)

http://livialle.blogspot.fi/
1/3 | 

Oih sulla on tuo ihana korkkipöytä <3 En ole aiemmista postauksista bongannut :)

Frank Robinson
3/3 | 

Ehdotettu tarjouksemme asiakkaille uudeksi vuodeksi on positiivinen ja sitoutunut kokonaisuudessaan, joten yhteistyö kanssamme antaa sinulle maksimaalisen varmuuden rahoituksen saamisesta, koska meillä on A + -luokitus rahoituksessa. Frank Loan Services (FLS) on vuosien varrella arvostettu yhdeksi parhaista online-yrityksistä halvemmalla korolla. Jos tarvitset rahoitusta, älä epäröi ottaa yhteyttä meihin puhelimitse (+1-713-389-6778) tai sähköpostilla: k.frankloans@gmail.com

Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla

Tässäpä nyt jaan teille omat ihan ehdottomat suosikkini Kölnistä. Ihan oleellinen osa matkaa on aina kaupungilla haahuilu. Etsitään ne parhaat liikkeet, niiden seutuvilla on yleensä muutakin kiinnostavaa katsottavaa, ostettavaa ja nautiskeltavaa. Saksassa on muuten tosi halpaa käydä kahvilla, latte ja jättikokoinen kakkupala maksoi 4 euroa. Katsoppa muuten tästä postaus edelliseltä Saksan reissulta.

Kävimme Aesopin luonnonkosmetiikkamyymälässä ja Boffin keittiöliikkeessä. Aesopin myymälät on jokainen eri tavalla sisustettu ja ne on jo sinällään kokemisen arvoisia. Jotain sieltä aina tarttuu mukaankin, palvelu on niin loistavaa. Kyllä kuka tahansa on myyty, jos käsiä hierotaan ihanan tuoksuisella voiteella, joka on myynnissä kauniissa purkissa :)

Varsinainen pyhiinvaelluskohde oli Boffi. Ei tarvitse olla keittiöistä ja kylpyhuoneista edes kiinnostunut, italialaisen merkkikeittiön myymälät on aina tosi kauniisti sisustettu ja stailattu. Meinasin saada hepulin, kun nuo varmaankin kymppitonneja maksavat keittiöt oli stailattu tuoreilla perunoilla, ruostuneilla käytetyillä paistinpannuilla ja kaikenlaisella rososenkauniilla. Aaaahh....

Mustat keittiökuvat on Lotta Agatonin stailaamalta Stringin messuosastolta. Osasto oli kokomusta ja se teki kyllä vaikutuksen. Joku taitaa vähän tykätä mustista keittiöistä :)

Ja sitten vielä tärkeä asia: Kannattaa rekisteröityä blogini seuraajaksi! Rekisteröitynyt käyttäjä saa meiliinsä tiedon aina kun blogiini ilmestyy uusi postaus. Seuraa-nappula löytyy esimerkiksi profiilikuvani alta blogista. Rekisteröitymään pääsee, kun klikkaa ylänavigaatiosta löytyvää ihmisen pään näköistä namiskaa ja luo uuden käyttäjätilin. 

Our society, Sisustustoimittajat ry, visited IMM Cologne, the internatioinal interios show. It was very nice visit indeed! Check also my earlier post from fair!

Kommentit (1)

Terveisiä Saksasta, Kölnin huonekalumessuilta. Olimme siellä Sisustustoimittajien yhdistyksen porukalla Kölnin messujen vieraana. Tosi kiva kolmen päivän matka oli. Siinä ajassa ehtii katsoa messut, käydä kaupungilla, museossa, vanhassa kaupungissa ja muutaman kerran ihan uskomattoman edullisilla kakkukahveilla.

Tässä ensimmäisenä värikkäät terveiset messuilta. Ihan ehdoton metallisävy on nyt messinki, varsinkin johonkin tummaan väriin yhdistettynä. Tuolla ei muutenkaan näe ollenkaan skandinaavista valkoinen - vaalea puu - harmaa- osastoa ollenkaan, kaikki osastot olivat aika tummia, kuten keskieurooppalainen sisustustyyli muutenkin.

Väreistä jäi parhaiten tummien lisäksi mieleen "maksamakkara- ja homesävyt" eli tummennettu koralli, persikka ja terra ja samaa tummuusastetta olevat vihreät kuten petrooli, tumma minttu. Myös viininpunaista ja tummaa violettia näkyi. Ensimmäisessä kuvassa Menun osastolta näitä värejä on yhdistetty beigeen ja nutriaan, sillä tavoin ne toimivat minusta loistavasti yhteen.

Samettia näkyi paljon, sekä kiiltävää että mattaa.

Seuraavaksi teen vielä toisen postauksen omasta värimaailmastani eli harmaan, mustan ja puun sävyistä :)

Our society, Sisustustoimittajat ry, visited IMM Cologne, the internatioinal interios show. It was very nice visit indeed!

Kommentit (2)

Karin // Tunne tilat
1/2 | 

Tuolla olis kyllä mahtava käydä joskus! Kaiken kaikkiaan trendit ovat menossa sikäly hyvään suuntaan, että nyt on ihan kaikkea! Tykkäätpä sitten tummista murretuista sävyistä taikka herkistä pastelleista, kaikki on jees. 

Mua on kyllä varmaan lapsena lyöty koivuklapilla pääähän, kun se on mielestäni aina se kaunein puumateriaali :)

Pieni Talo Helsingissä
Liittynyt11.8.2015
2/2 | 

Minäkin olin ensimmäistä kertaa Kölnissä. Todellakin, minäkin rakastan vaaleaa puuta, sitä jäi tuolla kyllä kaipaamaan. Tosi tummaa oli kaikki materiaalista riippumatta.

Pitkä pitkä joululoma alkaa kohta olla päätöksessään, koulu alkaa huomenna ja päiväkotilainenkin pääsee kavereittensa kanssa leikkimään maanantaina. Tällä viikolla olen tehnyt töitä kotona lasten kanssa, onneksi suurin osa töistä hoituu nykyään kannettavalla ruokapöydän äärestä.

Loppuvuodesta kuvattiin vasta ilmestyneeseen Asun-lehteen puhdasta ja uutta alkua. Tässä osa on kuvia, jotka ei päätyneetkään lehteen, sen verran tehokkaita olimme silloin ja kuvia tuli paljon. Blogin lukijat tunnistanevat kuvauspaikat. Onko meidän veskistä otettu vielä yhtään noin kaunista kuvaa, minkä rakas työparini Pauliina Salonen on ottanut, no ei!

Tammikuuhun kuuluu valkoinen väri, kuulaus, raikkaus, puhtaus, puhdistautuminen. Jokaiselle ne tarkoittavat eri asioita. Itselleni se on nyt aika, jolloin on hyvä ottaa vähän happea, suunnitella ja tunnustella tulevaa. Uusi vuosi on aina uusi alku, valkoinen ja tyhjä, kuten freelancerin kalenteri alkuvuodesta :D Samoilla tutuilla linjoilla jatketaan kuin aiemminkin, mutta nyt on mahdollisuus myös johonkin aivan uuteen.

Kommentit (6)

Mirella - Savo Living
1/6 | 

Aivan mahtavaa työtä olet Piia tehnyt.
Oikein ihanaa jo alkanutta vuotta ja toivotaan paljon upeita työprojekteja. =D

JohannaL
3/6 | 

Nämä kuvat on kyllä henkeäsalpaavan kauniita <3

livialle.blogspot.fi
5/6 | 

Aivan ihana kylppäri! ja blogisi myös (uusi löydös) Mistä olet hankkinut postauksen palasaippuat?

livialle.blogspot.fi
6/6 | 

Taisinkin löytää vastauksen palasaippuoihin uusimmasta postauksestasi :)

Seuraa 

Sisustusblogi, joka on nimetty Kalliomäen perheen Helsinki-pientalo-rakennusprojektin mukaan. 

Pitkän linjan sisustusalan ammattilainen, suunnittelija, toimittaja, visualisti Piia, hänen miehensä, valokuvausta harrastava Jari ja kaksi kouluikäistä poikaa asuvat nyt neljättä vuotta uudessa talossa ja sisustavat klassisella ja ajattomalla tyylillä.

Blogissa jaetaan oman kodin sisustuksen lisäksi parhaat palat Piian kivoista työjutuista, intoillaan modernista arkkitehtuurista, matkailusta ja maisemista. 

Seuraa Piia Kalliomäkeä Instagrammissa

Tsekkaa myös Piia Kalliomäki / Studio Kalliomäki 

Kiinnostaako sinua yhteistyö tämän blogin kanssa? Ota yhteyttä piia.kalliomaki @ gmail.com.

 

Blogiarkisto

2019
2018
2017
2016
2015
2014

Kategoriat

Instagram