Kirjoitukset avainsanalla sisustaminen

 

En ole koskaan ollut mikään kummoinen viherpeukalo, mutta aina silloin tällöin jaksan yrittää. Viimeisin puuska on ollut silloin, kun heitimme edelliset kasvien jääneet roskiin muuttojen yhteydessä ja aloitimme uudestaan puhtaalta pöydältä tässä talossa. 

Upeimmat huonekasvit on sellaisia, joita on kasvatettu vuosikymmeniä. Ne ovat tuuheita, vankkoja ja ilmeikkäitä. Sellaisia saattaa löytää myös kirpputoreilta. Viimeisimmäksi olen ihaillut Lyden upeita kasveja isojen ikkunoiden läheisyydessä heidän uudessa talossaan.

Meidän nykyiset viherkasvit on hankittu noin puolitoista vuotta sitten suurin osa pieninä euron taimina Plantagenista. Tein myös kerran isomman hankinnan niin, että bongasin kaupan seinältä jonkun mummon laittaman ilmoituksen, jossa myytiin kasvien taimia jollain könttäsummalla. Pyöräilin hakemaan ne ja siellähän odottikin nimettömiä viilipurkkeihin istutettuja huonekasveja melkoinen lajitelma. Pitäkäähän siis muutkin viherkasveista haaveilevat silmät auki lähikaupassa :)

 

 

Nykyinen viherkasvivalikoimamme koostuu näistä kahdesta hankintapaikasta, vain ne helppohoitoisimmat ja sitkeimmät on selvinneet tiensä tänne asti. Muistan ehkä kerran viikossa kastella ne, en ole lannoittanut. Välillä siirtelen kasveja ympäri taloa, jos näen, että jokin meinaa nuutua jossain kohtaa. Siis ihan silmämääräisesti arvioin tilannetta tuntematta kasvien nimeä tai hoitotapaa.

Vaikka kasvit tuovat viihtyisyyttä ja kotoisuutta, niissä on kuitenkin joku epäsiisti ja epämääräinen puoli, josta en tykkää. Kasvavat mihin suuntaan sattuvat ja näyttävät jotenkin epäilyttäville.

Jotta kasveista saisi sisustuksellisempia ja katseenkestävämpiä, ne pitäisi istuttaa kauniisiin ruukuihin ja etsiä niille kodissa hyvin mietityt paikat, joissa ne eivät olisi haitolla eivätkä kuitenkaan veisi liikaa tilantuntua.

Olen alkanut haaveilemaan meille Ferm Livingin kukkalaatikkoa ikkunan eteen ja paria amppelia, jotka voisivat olla vähän eri korkeuksilla. Tasoille jäävät kasvit voisivat asua Fermin Pot-sarjan ruukuissa tai tietysti myös aivan ihanissa Carina Seth Anderssonin suunnittelemissa Fogian keramiikkaruukuissa.

Mutta pitäisi olla varma, että haluaa katsella näitä omapäisesti käyttäytyviä ja omalaatuisia tyyppejä kotona ennenkuin alkaa hankkimaan kovin arvokkaita ruukkuja niille.

Ainoat kasvit, joille olen jaksanut etsiä nimet ja joihin olen kehittänyt myös jonkunlaisen tunnesiteen, taitavat olla fiikukset eli kumiviikunat. Ne ovat nyt puolessatoissa vuodessa kasvaneet viiden senttimetrin mittaisesta taimesta tuohon pituuteen, jossa nyt ovat. Näistä tahtoisin isot kasvit ja saas nähdä, asummeko tässä talossa niin pitkään, että saadaan se täällä nähdä.

 

Kommentit (8)

Lyde
1/8 | 

Minä ja kasvit kiitämme kauniista sanoistasi! Meillä noita viherkasveja tosiaan on, ja myös niitä tosi vanhoja. Vanhin on vanhempi kuin minä, ja se onkin sitten jo tosi vanha se! Pistokkaita voi vaihdella myös ystävien kanssa jos lähikaupasta ei löydy ilmoituksia, siinä saa kasville samalla mukavan tarinan ja tulee ystävä aina mieleen kasvia katsoessa :-)
Suosittelen antamaan kesäkaudella lannoitetta, ja talvella merileväuutetta kasteluveden mukana. Lisäksi sumuttelusta tykkää lähes kaikki kasvit, itse sumuttelen nuo läpi lähes joka ilta. Näillä nikseillä pääseekin jo pitkälle.

Vierailija
3/8 | 

Mistä/minkä merkkiset nuo mustat ruukut ovat? Täydellisen yksinkertaiset ja tyylikkäät!

Mirella - Savo Living
Liittynyt5.3.2016
5/8 | 

Se Fermin kukkalaatikko sopisi teille kyllä todella hyvin. Siitä samaisesta laatikosta haaveilen minäkin. Siihen saisi hyvin kerättyä kaikki valoisasta paikasta tykkäävät kukat, jos sen laatikon sijoittaa ikkunan eteen. =) Kukathan tykkäävät siitä kun ne on sijoitettu ryhmiin eikä ripoteltu yksistään sinne tänne. Muista jutella sun kukille. =D

Jade
8/8 | 

Tuo pilkullinen kukka vaikuttaisi enkelinsiiveltä. Sitä ei ole kukkakaupoissa myynnissä, yleensä leviää pistokkaana ystävältä toiselle. Aamuaurinkoisessa huoneessa tekee "miljoonia" pieniä vaaleanpunaisia kukkia...

Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla

 

Vuorossa perinteinen kuvakatsaus menneeseen vuoteen 2016, kun kerrankin on nyt lomalla ollut aikaa etsiä kuvia. 

Vuosi 2016 alkoi mukavissa merkeissä, kun Asun-lehden vuoden ensimmäisessä numerossa ilmestyi meillä kotona Pauliina Salosen kanssa kuvattu Puhdas-juttu. Jutussa oli mukana meidän alakerran kylppäri ja sauna suihkutiloineen. Olen edelleenkin todella tyytyväinen valintoihin näissä tiloissa eli betonipintoihin ja niitä raikastaviin valkoisiin kiintokalusteisiin.

Tammikuussa hankittiin meille myös Lundian Fuuga-lipasto ruokailutilaan. Se on ollut yksi tärkeimmistä kalusteista minulle, koska sen päälle saan tehdä omia asetelmia ja kerätä omia kamojani rauhassa odottamaan, eivätkä perheen kolmen miespuolisen jäsenen tavarat sinne juurikaan eksy. Alkavan vuoden 2017 yksi projekti on uusia ruokailutilaa vielä lisää, vaihtaa joko valaisimet, ruokapöytä tuolit, pöytä tai ehkä vaikka kaikki :D. 

 

 

Tammikuussa kävin inspiraatiomatkalla Kölnin huonekalumessuilla ja helmikuussa Tukholman huonekalumessuilla. Tukholmaan on suunta taas tänäkin vuonna oman yhdistyksen järjestämän seminaariristeilyn kautta. Jos jollakin on mennyt tämän risteilyn ilmottautuminen ohi ja on mahdollisuus lähteä mukaan, tästä linkistä löytyy. Helmikuussa oli työn alla jo myös Suomikoti-projekti, joka oli vuoden isoin työprokkis.

Maaliskuussa toinen nojatuolimme, jo pitkään matkassa kulkenut Woodnotesin k-tuoli, sain uuden raikkaan valkoisen päällisen, katso postaus täältä, keittiön saarekkeen päälle asennettiin Tolomeo ja viimeisimpänä, mutta ei todellakaan vähäisimpänä, portaiden alla oleva varastotila sain v i h d o i n k i n oven! Tämä oli siis oikeinkin tehokas kuukausi.

 

Kevään aikana tein yhteistyöpostauksia, joiden kautta kotona kävi mukava määrä ihanaa sisustustavaraa niin Marimekolta, Balmuirilta kuin Lapuan Kankureiltakin, kaikki omia kotimaisia suosikkimerkkejäni. Lisäksi tutustuin Living 24/7-verkkokauppaan, joka toimii nykyään myös meidän 1x2-malliston jälleenmyyjänä ja se on mukava juttu se! 

 

 

Kevään aikana suunniteltiin ankarasti sekä kodinhoitohuoneen kiintokalusteita että pihaakin, vaikka molemmista oli konkreettista kuvattavaa blogiin vasta vuoden loppupuolella. Samoin Cozy Homes from Finland-kirja oli työn alla silloin. Näkyvämpää osaa oli musta säilytyslaatikko, jonka nikkaroimme blogihaasteen merkeissä, katso postaus täältä

Kesäkuussa olohuoneeseemme muutti uusi Shapes-kulmasohva yhteistyön merkeissä. Kuvasimme Salosen Pauliinan kanssa heille uusia kuvia ja kuvauksissa ihastuin isoon vaaleanharmaalla kauhdutetulla Lauritzonin Foggy-puuvillalla (se oli oma suositukseni heille ja on kuulemma valikoiman suosituin kangas tällä hetkellä ;) verhoiltuun sohvaan, joten lunastin sen meille. Sohva ratkaisikin 4-henkisen perheen istumamukavuuden kerralla. Samassa kuussa saimme Marikan kanssa ponnistettua 1x2-mallistoon uudet keittiötuotteet.

 

 

Kesän suurin projekti eli piha pääsi alkamaan kunnolla vasta heinä-elokuussa ja koko homma kestikin sitten lokakuun loppupuolelle asti. Mutta me teimme sen! Kesän ajan koti oli vähän sekaisin, kun kuljimme välillä kiireessä ulkoa sisälle kengät jalassa, lapset ramppasivat sisään ja ulos ja hiekkaa kulkeutui joka paikkaan. Monetkin kerrat lounas hoidettiin grillaamalla, kun ei sitä yhdet vanhemmat ihan kaikkea päivässä ehdi. Ihana olikin sitten elokuussa palata taas sisätiloihin ja laittaa koti siistiksi ja syyskuntoon. 

 

 

Syyskuusta itselleni jäi mieleen lähinnä äidin kuolema ja ruuhkainen Habitare, jossa oli monta työjuttua yhtäaikaa Cozy Homes-kirjan ilmestymisen lisäksi. Siitäkin kuukaudesta selvittiin.

Habitaren KOTI-osastolta lunastin meille uuden Familonin parisängyn ja se antoi puhtia koko makkarin viimeistelyyn ihanalla marokkolaisella matolla, joka löytyi mainion Sisustusterapiaa-fb-ryhmän kautta. Makuuhuoneesta löytyy nyt kahta metallisävyä eli Vino-peilin kupari ja Golden Bell-valaisimen messinki, mutta ammattilaiselle tämäkin tyylirikko sallittaneen. (Tai jopa kolmea eri metallisävyä, kun kuvassa näyttää olevan kaapin päällä krominen Habitatin timanttimaljakko :) Unet alkoivatkin parantua loppuvuotta kohti joko stressin vähenemisestä tai uudesta sängystä johtuen.

 

 

Lokakuun lopussa saimme lopultakin myös kodinhoitohuoneen kiintokalusteasennuksen valmiiksi, lue postaus tästä. Tähänkin huoneeseen olemme tyytyväisiä, se on yksinkertaisen simppeli ja toimii hyvin myös saunan pukuhuoneena. Tämän huoneen sisustusta naulakoilla ja pientavaroilla on tarkoitus jatkaa alkuvuodesta.

 

 

Loka-marraskuussa ilmojen viilennettyä saimme hommattua takkapuille Stalan telineen sekä sisälle että ulos ja myös halkoja eräältä eläkkeellä olevalta maajussilta suoraan omalle pihalle, takkaa ollaankin polteltu aika ahkerasti loppuvuosi. Lunta ehti käydä ihan runsaastikin hetken pihalla, mutta sehän suli jo aikaa sitten pois.

 

 

Marraskuussa aloitin Kontion kohteen suunnittelun Mikkelin asuntomessuille kesäksi 2017 ja keskityin muutenkin taas kotona tehtäviin suunnittelutöihin. Tässä vaiheessa vuotta ei kotiin enää hankittu mitään isompaa sisustustavaraa eikä rakennettu mitään. Muutama kynttilänjalka ja sen sellaista on toki tullut kotiin hankittua loppuvuodestakin.

Joulukuussa kotia laitettiin pikkuhiljaa joulua varten kynttilöillä ja vihreillä kasveilla kuten kransseilla ja havuilla.

 

Tätä vuotta en toisaalta jää yhtään kaipaamaan, mutta nyt kun kokosin tähän yhteen postaukseen koko vuoden, onhan täällä tapahtunut paljon ihaniakin asioita, valmistakin on tullut ja elämä on muuttunut myös leppoisammaksi ja mukavammaksi, elämänlaatumme on kyllä parantunut. Vuosi on venyttänyt hermojani odottamisen suhteen, mutta odotellessa olen saanut myllättyä pienempää sisustustavaraa, tekstiilejä ja lasten tavaroista sellaisille paikoille, että talosta on tullut erittäin kodikas ja mieluinen paikka jokaiselle perheenjäsenelle asua. Pojat eivät enää haluaisi muualla asuakaan ja pienempi tuskin muistaa enää kovin hyvin edellisiä koteja.

Paljon on vielä suunniteltavaa ja hankittavaa lähinnä pienempien säilytyskalusteiden ja -ratkaisuiden osalta, mutta muuten mitään isompia hankintoja ja haaveita ei alkavalle vuodelle ole.

 

Kommentit (16)

Mirella - Savo Living
Liittynyt5.3.2016
3/16 | 

Säkenöivää ja upeaa uutta vuotta 2017! <3
Oli ihana elämänmakuinen vuosikooste iloineen ja suruineen.
Ja kiitos vielä kuluneesta vuodesta!

Vierailija
5/16 | 

Teillä on hurjan kaunis ja seesteinen koti -tykkään todella! Saanko kysyä, mitä k-tuolin vaihtopäällinen maksoi? Meidän musta vastaava alkaa olla jo aika virttynyt, joten vaihto voisi olla pian ajankohtainen.

Kaikkea hyvää vuodelle 2017!

Pieni Talo Helsingissä
Liittynyt11.8.2015
6/16 | 

Kiitos paljon ihanasta kommentistasi, lämmittää mieltä todella paljon <3 ! Leveän k-tuolin verhoilupaketin ovh hinta on 966 €. Koko tuolihan on uutena 1348 €. Itse sain suunnittelija-alennusta uudesta päällisestä. Kiitos ja sitä samaa sinulle!

 

KAUPALLINEN YHTEISTYÖ

Olemme tosiaan vuoden verran asuneet tässä uudessa talossa ja koko sen ajan olohuoneen sisustus on vähän elänyt. Vanhasta kodista otimme mukaan vanhan sohvan, joka päivitettiin tähän kotiin uudella verhoilulla ja jaloilla. Myös vanha nojatuoli sai uuden ilmeen. Sohvapöytiä olen pyörittänyt vielä useammin, pikkupöydät on seikkailleet yöpöytinä, sivupöytinä ja olohuoneen sohvapöytinä.

Viimeisimmäksi saimme kokonaan uuden sohvan Shapesilta, se on uutuusmalli Sky!

Olimme useasti ajatelleet, että vanhalle sohvalle mahtui meidän neljän hengen perheestä aina vain kaksi kerrallaan, nuorempi 6-vuotias kun usein loikoi sohvalla pötkötysasennossa Ipadinsa kanssa. Lapset on tietenkin myös kasvaneet vuodessa isommiksi, varsinkin 11-vuotias esikoinen on jo pitkä poika ja vievät enemmän tilaa. Joskus olisi ihana halia kumpaakin lasta yhtäaikaa, toinen toisessa kainalossa ja nostaa itsekin jalat sohvalle.

Niinpä, kun tiesin, että pääsen kuvaamaan Shapes-sohvia (tästä näet ne valmiit kuvat), ajattelin tiirata kuvauksiin tulevaa kulmasohvaa sillä silmällä ja vähän koeistuakin kuvauksissa, josko se voisi sopia meille.

Sisustussuunnittelijana minulta usein kysytään, miten sijoitetaan sohva olohuoneessa, jossa on isoja ikkunoita lattiaan saakka ja vähän seinäpinta-alaa. Tässäpä näette, miten asia on ratkaistu itsensä suunnittelijan kotona, sohva on ihan pokkana ikkunoiden edessä. Jos joskus päädymme sijoittamaan tv:n muualle, sohva on mahdollista kääntää myötäilemään ehjää seinää. Sohvan selkäpuoli on siisti, se saa tässä vaiheessa näkyä pihalle. Nyt laitoin etusijalle koko perheen yhdessäolon ja mukavuuden enkä suotta stressaillut oikeaoppisuudesta. Tässä Pienessä talossa Helsingissä kun ei tuota tilaa kuitenkaan suunnattomasti ole, nyt eletään näin. Ihana myös nauttia lasten lähelläolosta, tajuan ihan selvästi sen, miten he kasvavat ja loittonevat kauemmaksi vanhempiensa iholla olosta päivä päivältä.

Sohvassa on uutuuskangas Lauritzonin valikoimista, se on "vintage"-puuvilla Foggy, jonka ihanan kulahtaneeseen ilmeeseen tykästyin kovasti. Sen pinta on elävä, uskoisin sen olevan todella helppo lapsiperhearjessa. Harmaasta sohvan väristä en luopunut, sehän meillä oli vanhassakin sohvassa, se on minusta tosi hyvä väri isolle pinnalle olohuoneessa, kuten juurikin sohvalle. 

Niinpä sitten pari viikkoa takaperin sohva kuskattiin kuvausillan päätteeksi meille! Vanha sohva löysi uuden hyvän kodin ihan ennätysajassa, sehän on kuitenkin kotimaisen valmistajan tunnettu merkkisohva.

Nyt on sitten niin ihana istuskella koko perheen kanssa iltaisin soffalla niin, että jokaisella on tilaa ja saadaan kotoilla vieretysten. Sohva on meidän edellistä sohvaa korkeampi ja napakampi, mikä tuntuu itseasiassa varsin mukavalle, siitä on helppo nousta ylös ja istua ryhdikkäästi. Istumatyynyissä on päällimmäinen kerros untuvaa, se antaa pehmeyttä. Selkänojatyynyt on paksua vanua, myös ne pysyvät ryhdikkäästi paikoillaan ja ilme on aina siisti. Vaihtelun vuoksi tykkään myös tuosta kapesta käsinojasta.

Sohvalla oleva huopa on saatu lahjaksi, se on Finlaysonin Kieseleff-mallistoa.

Kommentit (17)

Lyde
1/17 | 

Oi, se on tosi ihana! Meillä olisi sohvakuumetta ilmassa myös, tosin aika heikosti nyt mahdollisuuksia vaihtoa toteuttaa, mutta pitää hyödyntää aika eri vaihtoehtojen tiirailuun :-) Meilläkin on tosi vähän seinää olohuoneessa, eli jos haluamme ison sohvan, on jokin samankaltainen ratkaisu luultavasti meilläkin edessä. Siis että sohva on osittain ikkunan edessä tms. No, se jää nähtäväksi, nyt mennään vielä tuolla pienellä :-D

Mirella - Savo Living
Liittynyt5.3.2016
3/17 | 

On kyllä todella upeannäköinen sohva ja että on vielä Shapesin. Voisin ottaa tuollaisen meillekin. Muistan kun olin Vepsäläisellä töissä, ei kyllä Shapesin sohvia myyty juuri ollenkaan, kaikkea muuta kylläkin. Täytyykin käydä tutustumassa heidän mallistoon, miltä näyttää tänä päivänä. =)

Pieni Talo Helsingissä
Liittynyt11.8.2015
4/17 | 

Eikös! Shapes todellakin tekee nyt uutta tuloa. Tätäkään sohvaa ei ole vielä nettisivuilla, varmaan syksyyn mennessä saadaan uusia kuvia ja uutta ilmettä nettisivuillekin :)

Sanna
5/17 | 

Heippa! Bongasin sohvasi kun olemme harkitsemassa Foggy-kangasta uuteen sohvaamme. Kysyisinkin muistatko mikä harmaan sävyistä teidän sohvassa on? Se näyttää kuvissa juuri täydellisen väriseltä :)

Vierailija
7/17 | 

Onpas ihana sohva! Minkä kokoinen sohva on?

Vierailija
9/17 | 

Hei, saako sohvan verhoilua irroitettua? Ovatko tyynyt käännettävissä?

Pieni Talo Helsingissä
Liittynyt11.8.2015
10/17 | 

Moi, 

runko on kiinteä, mutta tyynyissä on verhoilu vetoketjulla. Istuintyynyt ei minusta ole käännettävät, mutta selkänojatyynyt on.

Vierailija
11/17 | 

Hei,

Oletko vielä tyytyväinen Sky-sohvaan? Millaisia kokemuksia sinulla on Foggy-kankaasta? Onko ollut tarvetta pestä kangas ja miten Foggy-kangas on reagoinnut?

Pieni Talo Helsingissä
Liittynyt11.8.2015
12/17 | 

Moi, sohvaan ollaan edelleen ihan tyytyväisiä. Foggy-kangas sen sijaan on kyllä ihan silmin nähden haalistunut kauttaaltaan, sen huomaa, kun imuoroi sohvaa ja näkee kankaan kohdista, jonne päivä ei paista :( En ole vielä pessyt osia, tahrat olen poistanut ihan rätillä.

Mari A.
13/17 | 

Hei, onpas ihanaa, kun törmäsin googletellessa sun postaukseen! Olen iskenyt silmäni nyt Shapesin Skyhin, joten mahtaavaa, että löytyi muitakin kuvia kuin vain nuo Shapesin omat kuvat. Tuo kangas on teillä upea, ihanan rento, mutta koska meillä on vauhdikkaat 2- ja 4-vuotiaat pojat, joudun päätymään johonkin teknisempään kankaaseen ja kommentoitkin tuossa yllä, että haalistumaa näkyy jo. Vähän hirvittää, mahdammeko mahtua kaikki neljä samalle sohvalle, sillä suunnitella on nyt 207 cm pitkä sohva eli ei siis mitään kulmia, divaaneja tmv. Miltä teidän sohva vaikuttaa nyt, kun käyttökokemusta on takana kohta jo pari vuotta? :)

Pieni Talo Helsingissä
Liittynyt11.8.2015
14/17 | 

Moi, kiitos kommentistasi! Sohva on meillä edelleen kovassa käytössä, mutta koska pojat kasvavat, käytännössä sohvalle mahtuu enää 3 perheenjäsentä, kun vanhempi poika onkin yhtäkkiä teini :D . 

Nythän Shapes onkin toisen sohvavalmistajan Adean omistuksessa, joten kangasvalikoima on paljon laajempi. Meidän sohvassa ei kyllä muuta käytön jälkeä näy kuin tosiaan tuo kankaan kauhtuminen, tyynyt ovat ryhdikkäät ja sohva ihan kuosissaan vielä.

Mari A
16/17 | 

Kiitos kommentistasi ja linkistä. Sohva näyttää edelleen juuri niin pelkistetyltä ja ihanalta kuin muissakin kuvissasi. Nyt vaan odotellaan oman sohvan saapumista uuteen kotiin toukokuun puolivälissä! <3

 

KAUPALLINEN YHTEISTYÖ

Parisen viikkoa sitten päättyi Asun-lehden ja Marimekon yhteinen Puetaan koti-kiertue, jonka hengessä me tapahtumassa mukana olleet stailistit puimme vielä omat kotimme blogiyhteistyönä Marimekon kevättuotteilla, jokainen omilla suosikeillamme. Aika paljon samoja suosikkeja meillä onkin, mutta koska kodit ovat niin erilaiset, lopputulos on ihanan erilainen. Täältä näet jutun Minnan kodista ja täältä Annan.

Kiertueesta jäi tälle Marimekko-fanille tosi hyvä mieli, illat olivat niin lämminhenkisiä ja rentoja, mukavan asian ympärillä kun kokoonnuttiin. Kiitos kaikille kävijöille tätäkin kautta, oli kiva tavata teitä!

Nämä Marimekon tämän kevään malliston tuotteet ovat Anna Teurnellin johdolla uudistuvaa Marimekkoa, jota sisustajan on helppo rakastaa. Kuoseissa löytyy nyt raikasta raitaa ja ruutua, eleettömiä ja simppeleitä graafisia juttuja, juuri sopivia tällaisen modernista ja minimalistisesta tyylistä pitävän makuun.

Ensiksi ihastuin tulenpalavasti Carina Seth Anderssonin suunnittelemaan Urna-vaasiin sen kauniiden muotojen ja persoonallisen ilmeen vuoksi, sitten hyvin pian muihinkin tuotteisiin. Urna on niin kaunis maljakko, että siinä ihan tavalliset oksatkin näyttävät kauniille. Urnasta on muuten tulossa syksyllä harmaa väri, ai jai....

En varsinaisesti ole pöytäliina-ihminen, mutta yleensä sen kyllä laitan, jos vieraita on tulossa ja kotona pidetään juhlia. Meiltä puuttui vaalea pöytäliina ja ilolla otinkin vastaan pätkän Quilt-puolipellava-kangasta liinaksi. Ilme on vaalea, mutta onhan tämä valkoista pellavaliinaa mielenkiintoisempi vaihtoehto. Tämän kankaan kanssa sopii hyvin valkoiset Oiva-astiat, joita olen hankkinut mustavalkoisten lisäksi.

Mint- ja Quilt-tyynynpäälliset sopivat meille tietysti kuin nenä päähän! 

Blogissa ei ole ennen nähtykään, mitä meidän todellisuus olohuoneessa on. Kuopuksemme raahaa joka aamu herätessään yläkerrasta unesta lämpöisen nukkumapeiton ja tyynyn sohvalle ja pitää siinä majaa puolipukeissaan eskariin lähtöön asti. Siinä syödään aamupala ja katsotaan lastenohjelmat. Palatessa sinne pesään sujahdetaan saman tien. Meillä on lapsilla käytössä Marimekon Tasaraita-pussilakanat, joiden trikoinen pinta on ihana ihoa vasten. Nyt kuopus saa Tiiliskivi-pussilakanan ja tyynyliinan, jotka miellyttävät äidin silmää ja saavat ollakin päivän olohuoneessa.

 

 

Seuraa 

Sisustusblogi, joka on nimetty Kalliomäen perheen Helsinki-pientalo-rakennusprojektin mukaan. 

Pitkän linjan sisustusalan ammattilainen, suunnittelija, toimittaja, visualisti Piia, hänen miehensä, valokuvausta harrastava Jari ja kaksi kouluikäistä poikaa asuvat nyt neljättä vuotta uudessa talossa ja sisustavat klassisella ja ajattomalla tyylillä.

Blogissa jaetaan oman kodin sisustuksen lisäksi parhaat palat Piian kivoista työjutuista, intoillaan modernista arkkitehtuurista, matkailusta ja maisemista. 

Seuraa Piia Kalliomäkeä Instagrammissa

Tsekkaa myös Piia Kalliomäki / Studio Kalliomäki 

Kiinnostaako sinua yhteistyö tämän blogin kanssa? Ota yhteyttä piia.kalliomaki @ gmail.com.

 

Blogiarkisto

2019
2018
2017
2016
2015
2014

Kategoriat

Instagram