
Arki on alkanut Casa Kalliomäessä ihan hyvin, vaikka kaikki ei olekaan ihan täydellisesti mennyt. On ollut hankalan aikaisia aamuherätyksiä, yksi melkein koko perheen pommiin nukkuminen, lasten harrastusten aloitusorganisointia, koulukirjojen kontaktimuovittamista ja eväiden tekoa. Esikoisemme siirtyi yläasteelle uuteen, lähellä olevan asuinalueen kouluun liikuntaluokalle. Hän harrastaa salibandya ja treenit on neljänä arki-iltana, ovi vain käy, kun hän käy kotona kääntymässä, siihen on nyt tottuminen. Kuopuksella on hiukan vaikeuksia oppimisessa, koulunalku on jännittänyt senkin vuoksi, ainakin äitiä. Ei se elämä aina ole nättien tyynynpäällisten ja kippojen esittelyä, joskus on tummiakin sävyjä mukana.
Koska itse tein työrutistukseni eli asuntomessupurun jo alkuviikosta, koko loppuviikko on tuntunut tooosi pitkälle. Palautettavat pussit ja laatikot on pyörineet kotona ja tänään sain lopultakin ison osan palautettua.
Tällä viikolla on ollut Sisustustoimittajien yhdistyksen kokous, Ikean kuvastolanseeraus-lehdistötilaisuus (siellä oli Pella Hedeby kertomassa stailausvinkkejä!) ja Kotisleepover Helsingin avajaiset. Se on oikeasti ihana juttu, käykää, jos mahdollista, päivällä sinne pääsee ilmaiseksi tutustumaan. Täältä löytyy omat tunnelmani keväältä.
Ihan kiva arkeenpaluuviikko kaikesta huolimatta!
ps. Aloituskuva sisältää vihjeen, blogia lukeneille helpon :) Meille on tullut taas uusi huonekalu, mikäköhän se voisi olla?
Hieno pöytä. Voisin ottaa meille saman. Tuo copper shade kaipaa jotain paria kaverikseen. Ja onhan se ajaton !
Kiitos kivasta kommentistasi Terhi <3
Pöytä on kyllä hieno! Minkä valaisimen nyt valitsisit tuohon "heräteostona" ja/tai pitkäaikaisratkaisuna?
-Jutta-
Mustan ja jonkun siromman.. ei ole mitään tiettyä mielessä :)
Tosi kaunis! Onnea :-)
Kiitos Lyde <3
Ai, että mikä ihanuus on tuo pöytä. Niin paras valinta teille. <3
Pöydän päälle sopisi niin hyvin esim New Works`n Lantern malli ja niistä ehkä se isoin.
Kannattaa tsekata. On kylläkin valkoinen, opaalilasia, joten valo tulee kauniisti siitä läpi.
Kyllä valkoinenkin valaisin sopisi tuohon teidän keittiöön kun ympärillä valkoiset seinät ja
on Lundian kaunis valkoinen kaapisto.
Toinen hyvä valaisin olisi mielestäni Gubin Semi mustana. =)
Ihana pöytä. Tuosta olen itsekin haaveillut. Sopii upeasti teille :)