Kirjoitukset avainsanalla Pieni talo Helsingissä

Kaupallinen yhteistyö Familonin kanssa

Meillä on täällä uudessa talossa sisustusta uusittu pikkuhiljaa nurkka kerrallaan. Yläkerrassa on viimeisimmäksi saatu päätökseen meidän makuuhuoneen sisustus, juttua myös täällä.

Lastenhuoneet ovat vähän odotelleet inspiraatiota. 

Piti oikein tarkistaa, että olen viimeksi postannut esikoisen huoneesta viime kesäkuussa ja kuopuksen huoneesta peräti yli vuosi sitten, niin johan tuo olisi taas aika laittaa lastenhuoneasiaakin blogiin.

Pojat on tässä kahdessa vuodessa kasvaneet vauhdilla ja nyt huoneiden päivitys aloitetaan uusilla sängyillä, alkaa olla tarpeen siirtyä pienten lasten sängyistä isojen poikien sänkyihin. Meillä vielä kun on aktiivisesti urheileva esikoinen, on kaikenlaisia rasitus- ja kasvukipuja paljonkin, on tärkeää saada puitteet kunnolliseen yöuneen ja kasvua oikein tukeva vuode. Tähän asti molemmat pojat on nukkuneet Muuramen Jolla- ja Jungmanni-sängyissä, jotka edellisessä kodissa olivat kerrossänkynä poikien yhteisessä huoneessa.

Vuoteissa vaihtovälisuositus on kymmenen vuotta ja vanhoja patjoja ei suositella kierrätettävän henkilöltä toiselle, vauvasta asti olisi hyvä olla omat hygieniatuotteet. Huoneiden päivittäminen aloitettiin siksikin siis kunnollisista sängyistä. 

 

 

Esikoisen sängyksi päädyimme Familonin 120 cm leveään uuteen Ultra-joustinsänkyyn. Uudistuneessa Ultra-sängyssä on 5-vyöhykkeellinen jousisto, joka on vartaloa tukeva ja myötäilevä rakenne. 5-vyöhykejousisto tukee vartaloa juuri oikeasta kohdasta: keskivartaloa kannattelevasti ja hartiaseudulta myötäilevästi, näin selkäranka on luonnollisen suorassa asennossa.

Entistä sänkyä leveämpi uusi leveys 120 cm mahtuu onneksi huoneeseen hyvin, myös pituus 200 cm toisinpäin sijoitettuna kuin vanha sänky. Tulevaisuuden kasvua ajatellen leveys 120 cm on hyvä valinta, mahtuu pitkä koipeliini nukkumaan leveämmin.

Familonilta suositeltiin pojille Ultra-sijauspatjaa, joka on parempi kevyemmälle nukkujalle. Sijauspatjan vaihtovälisuositus on sänkyä lyhyempi eli 4-6 vuotta. Muutaman vuoden sisällä täytyykin muistaa sitten tarkistaa, kaipaako esikoinen jo sitten tukevampaa sijauspatjaa.

 

 

Helposti pestävä sijauspatjansuojus pidentää sängyn käyttöikää. Familonilta löytyy myös muotoonommeltu puuvillainen aluslakana, joka on muuten tosi helppo pukea näin leveään sänkyyn, joka sijaisee nurkassa. Ei meinaa lyhyenläntä äiti yltää nurkkaan asti. Jatkossa motivoin tietenkin esikoisen vaihtamaan itse vuodevaatteensa ja imuroimaan myös sänkynsä ja toivoa onkin, sillä hän on tarkka siivoamaan huonettaan ja pitää siitä mielellään hyvää huolta.

Visuaalisella puolella päädyin samaan ilmeeseen kuin meidän makuuhuoneen sängyissä eli verhoilun väri on kitti ja sängynjalat vaaleaksi kuullotettua tammea, nämä sävyt sopivat parhaiten saarnilattian sävyyn ja samalla värityksellä pidetään yläkerran värimaailma yhtenäisenä.

Esikoisen huoneessa olleen Muuramen Jungmanni-sängyn saimme myydyksi eteenpäin uuteen kotiin. Patjat jäävät vielä varastoon roikkumaan, ne täytyy saada hoidettua kierrätykseen myöhemmin. Vanhoja vuodevaatteita voi viedä Familon-jälleenmyyjille kierrätettäväksi ainakin maaliskuun ajan.

 

 

Projekti jatkuu vielä tekstiilien päivittämisellä ja myös kuopuksen huone on muutoksen tuulissa, pysy siis kuulolla!

 

Kommentit (2)

Lyde
1/2 | 

Hyvältä näyttää ison pojan huone, ja kiinnitin huomiota miten kauniit ykstyiskohdat nuo sängyn jalat onkaan! Täällä Muuramen uudet käyttäjät ovat erityisen onnellisia uudesta kerrossängystään <3 Huone vaatii vielä muutaman isomman kalusteen siirron, mutta saatiinpa käyttöön kuitenkin jo!

Pieni Talo Helsingissä
Liittynyt11.8.2015
2/2 | 

Pienet yksityiskohdat on tärkeitä :) Se on niin ihanaa, kun meidän vanhat sängyt pääsi hyvään uuteen kotiin, kiitos vielä kerran teille <3 !

Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla

Oi minne hävisi helmikuu? Ihan pakko oli aukaista kalenteri ja ottaa silmäys viikko viikolta, mihin se aika on taas kadonnutkaan.

Kuun alussa oltiin risteilemässä ja niistä tunnelmista riittää ammennettavaa vielä pitkäksi aikaa. 

Kuun puolivälissä kävin hankkimassa uuden passin ja uuden pienen matkalaukun, ensi viikon loppuna suuntaan nimittäin Köpikseen taas vähän inspiraatiomatkalle sisustustuttavani kanssa.

Tässä kuussa olen suunnittellut mielessäni myös kattauksia, sillä olen mukana Topi-keittiöiden Kotimaisuus-kiertueella kertomassa keväisistä kattausideoista.

Meillä oli tässä välissä myös viikon mittainen hiihtoloma, jolloin olimme kotona ja lähes koko ajan vuorotellen koko perhe kuumessa tai muuten kipeänä. 

Tässä kuussa kuvasimme Salosen Pauliinan kanssa uusia kuvia Tapio Anttila Collectionille, laitan ne toki blogiin heti kun saan kuvat käyttööni. Tunnelmia kuvauksista voi kurkistaa mun instasta @piiakalliomaki.

Olemme saaneet myös uudet sängyt poikien huoneisiin, se olikin yhden päivän mittainen roudausoperaatio, ne on tarkoitus kuvata tänä viikonloppuna ja laittaa kuvat tänne blogiin mahdollisimman pian, joten mukavaa etenemistä on sisustusasioissa meillä. 

Hyvää viikonloppua teille!

 

Kommentit (3)

 

Vuorossa perinteinen kuvakatsaus menneeseen vuoteen 2016, kun kerrankin on nyt lomalla ollut aikaa etsiä kuvia. 

Vuosi 2016 alkoi mukavissa merkeissä, kun Asun-lehden vuoden ensimmäisessä numerossa ilmestyi meillä kotona Pauliina Salosen kanssa kuvattu Puhdas-juttu. Jutussa oli mukana meidän alakerran kylppäri ja sauna suihkutiloineen. Olen edelleenkin todella tyytyväinen valintoihin näissä tiloissa eli betonipintoihin ja niitä raikastaviin valkoisiin kiintokalusteisiin.

Tammikuussa hankittiin meille myös Lundian Fuuga-lipasto ruokailutilaan. Se on ollut yksi tärkeimmistä kalusteista minulle, koska sen päälle saan tehdä omia asetelmia ja kerätä omia kamojani rauhassa odottamaan, eivätkä perheen kolmen miespuolisen jäsenen tavarat sinne juurikaan eksy. Alkavan vuoden 2017 yksi projekti on uusia ruokailutilaa vielä lisää, vaihtaa joko valaisimet, ruokapöytä tuolit, pöytä tai ehkä vaikka kaikki :D. 

 

 

Tammikuussa kävin inspiraatiomatkalla Kölnin huonekalumessuilla ja helmikuussa Tukholman huonekalumessuilla. Tukholmaan on suunta taas tänäkin vuonna oman yhdistyksen järjestämän seminaariristeilyn kautta. Jos jollakin on mennyt tämän risteilyn ilmottautuminen ohi ja on mahdollisuus lähteä mukaan, tästä linkistä löytyy. Helmikuussa oli työn alla jo myös Suomikoti-projekti, joka oli vuoden isoin työprokkis.

Maaliskuussa toinen nojatuolimme, jo pitkään matkassa kulkenut Woodnotesin k-tuoli, sain uuden raikkaan valkoisen päällisen, katso postaus täältä, keittiön saarekkeen päälle asennettiin Tolomeo ja viimeisimpänä, mutta ei todellakaan vähäisimpänä, portaiden alla oleva varastotila sain v i h d o i n k i n oven! Tämä oli siis oikeinkin tehokas kuukausi.

 

Kevään aikana tein yhteistyöpostauksia, joiden kautta kotona kävi mukava määrä ihanaa sisustustavaraa niin Marimekolta, Balmuirilta kuin Lapuan Kankureiltakin, kaikki omia kotimaisia suosikkimerkkejäni. Lisäksi tutustuin Living 24/7-verkkokauppaan, joka toimii nykyään myös meidän 1x2-malliston jälleenmyyjänä ja se on mukava juttu se! 

 

 

Kevään aikana suunniteltiin ankarasti sekä kodinhoitohuoneen kiintokalusteita että pihaakin, vaikka molemmista oli konkreettista kuvattavaa blogiin vasta vuoden loppupuolella. Samoin Cozy Homes from Finland-kirja oli työn alla silloin. Näkyvämpää osaa oli musta säilytyslaatikko, jonka nikkaroimme blogihaasteen merkeissä, katso postaus täältä

Kesäkuussa olohuoneeseemme muutti uusi Shapes-kulmasohva yhteistyön merkeissä. Kuvasimme Salosen Pauliinan kanssa heille uusia kuvia ja kuvauksissa ihastuin isoon vaaleanharmaalla kauhdutetulla Lauritzonin Foggy-puuvillalla (se oli oma suositukseni heille ja on kuulemma valikoiman suosituin kangas tällä hetkellä ;) verhoiltuun sohvaan, joten lunastin sen meille. Sohva ratkaisikin 4-henkisen perheen istumamukavuuden kerralla. Samassa kuussa saimme Marikan kanssa ponnistettua 1x2-mallistoon uudet keittiötuotteet.

 

 

Kesän suurin projekti eli piha pääsi alkamaan kunnolla vasta heinä-elokuussa ja koko homma kestikin sitten lokakuun loppupuolelle asti. Mutta me teimme sen! Kesän ajan koti oli vähän sekaisin, kun kuljimme välillä kiireessä ulkoa sisälle kengät jalassa, lapset ramppasivat sisään ja ulos ja hiekkaa kulkeutui joka paikkaan. Monetkin kerrat lounas hoidettiin grillaamalla, kun ei sitä yhdet vanhemmat ihan kaikkea päivässä ehdi. Ihana olikin sitten elokuussa palata taas sisätiloihin ja laittaa koti siistiksi ja syyskuntoon. 

 

 

Syyskuusta itselleni jäi mieleen lähinnä äidin kuolema ja ruuhkainen Habitare, jossa oli monta työjuttua yhtäaikaa Cozy Homes-kirjan ilmestymisen lisäksi. Siitäkin kuukaudesta selvittiin.

Habitaren KOTI-osastolta lunastin meille uuden Familonin parisängyn ja se antoi puhtia koko makkarin viimeistelyyn ihanalla marokkolaisella matolla, joka löytyi mainion Sisustusterapiaa-fb-ryhmän kautta. Makuuhuoneesta löytyy nyt kahta metallisävyä eli Vino-peilin kupari ja Golden Bell-valaisimen messinki, mutta ammattilaiselle tämäkin tyylirikko sallittaneen. (Tai jopa kolmea eri metallisävyä, kun kuvassa näyttää olevan kaapin päällä krominen Habitatin timanttimaljakko :) Unet alkoivatkin parantua loppuvuotta kohti joko stressin vähenemisestä tai uudesta sängystä johtuen.

 

 

Lokakuun lopussa saimme lopultakin myös kodinhoitohuoneen kiintokalusteasennuksen valmiiksi, lue postaus tästä. Tähänkin huoneeseen olemme tyytyväisiä, se on yksinkertaisen simppeli ja toimii hyvin myös saunan pukuhuoneena. Tämän huoneen sisustusta naulakoilla ja pientavaroilla on tarkoitus jatkaa alkuvuodesta.

 

 

Loka-marraskuussa ilmojen viilennettyä saimme hommattua takkapuille Stalan telineen sekä sisälle että ulos ja myös halkoja eräältä eläkkeellä olevalta maajussilta suoraan omalle pihalle, takkaa ollaankin polteltu aika ahkerasti loppuvuosi. Lunta ehti käydä ihan runsaastikin hetken pihalla, mutta sehän suli jo aikaa sitten pois.

 

 

Marraskuussa aloitin Kontion kohteen suunnittelun Mikkelin asuntomessuille kesäksi 2017 ja keskityin muutenkin taas kotona tehtäviin suunnittelutöihin. Tässä vaiheessa vuotta ei kotiin enää hankittu mitään isompaa sisustustavaraa eikä rakennettu mitään. Muutama kynttilänjalka ja sen sellaista on toki tullut kotiin hankittua loppuvuodestakin.

Joulukuussa kotia laitettiin pikkuhiljaa joulua varten kynttilöillä ja vihreillä kasveilla kuten kransseilla ja havuilla.

 

Tätä vuotta en toisaalta jää yhtään kaipaamaan, mutta nyt kun kokosin tähän yhteen postaukseen koko vuoden, onhan täällä tapahtunut paljon ihaniakin asioita, valmistakin on tullut ja elämä on muuttunut myös leppoisammaksi ja mukavammaksi, elämänlaatumme on kyllä parantunut. Vuosi on venyttänyt hermojani odottamisen suhteen, mutta odotellessa olen saanut myllättyä pienempää sisustustavaraa, tekstiilejä ja lasten tavaroista sellaisille paikoille, että talosta on tullut erittäin kodikas ja mieluinen paikka jokaiselle perheenjäsenelle asua. Pojat eivät enää haluaisi muualla asuakaan ja pienempi tuskin muistaa enää kovin hyvin edellisiä koteja.

Paljon on vielä suunniteltavaa ja hankittavaa lähinnä pienempien säilytyskalusteiden ja -ratkaisuiden osalta, mutta muuten mitään isompia hankintoja ja haaveita ei alkavalle vuodelle ole.

 

Kommentit (16)

Mirella - Savo Living
Liittynyt5.3.2016
3/16 | 

Säkenöivää ja upeaa uutta vuotta 2017! <3
Oli ihana elämänmakuinen vuosikooste iloineen ja suruineen.
Ja kiitos vielä kuluneesta vuodesta!

Vierailija
5/16 | 

Teillä on hurjan kaunis ja seesteinen koti -tykkään todella! Saanko kysyä, mitä k-tuolin vaihtopäällinen maksoi? Meidän musta vastaava alkaa olla jo aika virttynyt, joten vaihto voisi olla pian ajankohtainen.

Kaikkea hyvää vuodelle 2017!

Pieni Talo Helsingissä
Liittynyt11.8.2015
6/16 | 

Kiitos paljon ihanasta kommentistasi, lämmittää mieltä todella paljon <3 ! Leveän k-tuolin verhoilupaketin ovh hinta on 966 €. Koko tuolihan on uutena 1348 €. Itse sain suunnittelija-alennusta uudesta päällisestä. Kiitos ja sitä samaa sinulle!

 

Täällä on poltettu ahkerasti kynttilöitä koko kaamosaika ja joka kerta on ärsyttänyt lähi-S-marketista pikaisesti ostetut tulitikut punaisessa askissa. Tilanteeseen saatiin muutos, kun sain pari Everydayn Designin valkoista metallista tulitikkurasian suojusta tässä jokin aika sitten. Tämän rasian sisään sujahtaa se lähikaupan ruma aski piiloon. Kyllä nyt passaa.

Meillä on saman valmistajan tuotteita muitakin, mm. mustat ja valkoiset Porvoo-sarjapöydät. Niin tykkään, kun arkiset esineet, jotka ovat päivittäin esillä ja käsillä, ovat kauniita.

 

Kommentit (2)

Vierailija
1/2 | 

Tiedätkö saako noita tulitikkurasian suojauksia ostaa jostain? En löytänyt Everyday Designin sivuilta. Jääkö siitä muuten askin raapaisupinta näkyville?

Pieni Talo Helsingissä
Liittynyt11.8.2015
2/2 | 

Moi, ei muuten ollutkaan nettisivuilla eli on ilmeisesti myyjäistuote ja tiedustelemalla...? Jää raapaisupinta näkyviin eli on ihan käyttövalmis kotelo.

Seuraa 

Sisustusblogi, joka on nimetty Kalliomäen perheen Helsinki-pientalo-rakennusprojektin mukaan. 

Pitkän linjan sisustusalan ammattilainen, suunnittelija, toimittaja, visualisti Piia, hänen miehensä, valokuvausta harrastava Jari ja kaksi kouluikäistä poikaa asuvat nyt neljättä vuotta uudessa talossa ja sisustavat klassisella ja ajattomalla tyylillä.

Blogissa jaetaan oman kodin sisustuksen lisäksi parhaat palat Piian kivoista työjutuista, intoillaan modernista arkkitehtuurista, matkailusta ja maisemista. 

Seuraa Piia Kalliomäkeä Instagrammissa

Tsekkaa myös Piia Kalliomäki / Studio Kalliomäki 

Kiinnostaako sinua yhteistyö tämän blogin kanssa? Ota yhteyttä piia.kalliomaki @ gmail.com.

 

Blogiarkisto

2019
2018
2017
2016
2015
2014

Kategoriat

Instagram