
Kaupallinen yhteistyö
Uudessa vasta ilmestyneessä Glorian Kodissa kerron haaveilevani itselleni joululahjaksi kultaista kynttilänjalkaa... Ihan en jaksanut odottaa jouluun asti, messinkinen Kubus by Lassen kököttää nyt olohuoneen pöydällä :) Vähän bling blingiä kotiin, kun pitkään on ollut aika ankeaa ja raskasta. Alan pikkuhiljaa päästä pihaprojektista yli, laittelen kotia nätiksi ja viihtyisäksi, että päästään taas nauttimaan kotoilusta perheen kesken.
Jokin aika sitten sain valita taas muutamia tuotteita Balmuirilta blogin kautta kotona kuvattavaksi. Kävin Balmuirin showroomilla katsomassa tuotteita ja hiplailemassa laatuja. Koska olen tekstiilitaustalla varustettu suunnittelija, arvostan laatua, aitoja materiaalia ja yksinkertaista laadukasta ilmettä. Sormenpääni löysivät nopeasti kashmirin, baby alpacan ja percalepuuvillan ihanat tunnut.
Tekstiilejä meillä on kotona aina ollut aika paljon, ehkä niitä tulee hamstrattua vähän liikaakin. Kahdessa muutossa parin vuoden sisällä tietysti ne vanhimmat on saaneet kyytiä ja vain parhaat on pidetty. On ihan parasta nukahtaa uusiin ja puhtaisiin lakanoihin. Balmuirilta meillä on ennestään ollut valkoiset percalepuuvillaiset lakanat ja ne tuntuvat ihanan viileiltä ja rapsakalta ihoa vasten eivätkä välttämättä tarvitse silitystä pesun jälkeen. Nyt tästä materiaalista on saatavilla uutena mustat, niin päätin kokeilla niitäkin meidän valkoiseen makkariin. Yllättäen makkarista ei tullutkaan ihan niin synkkä niillä, kuin olin kuvitellut.
Koska rakastan mustaa, niin meille päätyi myös musta baby alpaca-peitto olohuoneeseen, mustat kynttilät ja mustat väritykset pellavapyyhkeistä.
Kuvasimme olohuonetta siinä vaiheessa, kun sovittelin marokkolaismattoa eri paikkoihin ja olohuoneen nykyinen villamatto puhdistui sillä aikaa lumihangessa, niin kylläpä näyttää autiolle tuo tila ilman mattoa, se on sen verran iso tunnelmantekijä tilassa.
Olemme muuten saaneet lisäsiivessä sijaitsevan kodinhoitohuoneen viimein valmiiksi, siitä tulee oma postauksensa kohta perään, jossa kerron koko projektista. Kävimme kuitenkin kuvaamassa siellä jo Balmuirin kosmetiikkaa mustien pyyhkeiden kanssa. Valikoimiin on tullut käsirasva kauniissa pikkupurtilossa.
Hyvää Isänpäivää kaikille!
Hei, Naantalissa toimii keraamikko Sinikka Söderlund. Osasta näitä tuotteita tuli mieleeni hänen tuotteensa: herkkää beigeä ja vaaleaa roosaa, ah! Valitettavasti blogia eikä sivustoa olew käytössä, mutta FB-sivut löytyvät.
Hei kiitos paljon vinkistä, kivoja oli Sinikankin tuotteissa :) Pääsisinpä joskus Naantaliin.
Suomalaisia tietämisen arvoisia ammattikeraamikkoja (käyttökeramiikan puolella) ovat mm. Riitta Talonpoika, Paula Ruuttunen, Teppo Honkala, Jari Vesterinen, Heli Valaja, Leena Juvonen, Päivi Vikberg, Sami Rinne, Risto Hämäläinen, Päivi Rintaniemi, Risto Paatero, Karin Widnäs, Cornelius Colliander, Tiina Harjola, Merja Haapala, Paula Noponen, Henna Nivarpää-Ampuja, Erkki Stenius, Silja Merikallio...
Hei, kiitos paljon tiedoista. Osa onkin nimeltä ja tyyliltään tuttuja. Sitten myös Anneli Sainio..